torstai 22. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua kaikille!!!!

"Petit Papa Noël" J ja pukin pikku apuri V...

Tässä meidän "joulukortti" tältä vuodelta. Emme siis suomalaiskansalliseen tyyliin normaalisti lähetä joulukortteja ja näitäkin meni ehkä 5 kpl tutuille, jotka olivat meitä jotenkin muistaneet.

Elämä kaksosperheessä pitää kiireisenä ja muutenkaan ei ole ollut hirveää motivaatiota kirjoitella Suomessa käynnin jälkeen. Pojat ovat jo isoja vauvoja, itse asiassa V:stä tulee ilmeisesti pian taapero, sillä hän nousee tukea vasten seisomaan. Pojat ovat melkein aina yhdessä, he siis hakeutuvat yhteen. Jos ovat huoneessa erikseen ja menet toiseen huoneeseen hetkeksi, niin palatessa ovat yleensä jonkinlaisessa kasassa:) Erityisesti isoveli V tuppaa ahdistelemaan J-raasua, joka on vielä niiiiiin vauva... He vievät tutit toistensa suusta ja laittavat omaansa, raapivat toiselta silmät ja käyvät jos jonkinlaista painimatsia lattialla. Pojat viihtyvät kuitenkin silminnähden toistensa seurassa ja aina etsiskelevät toisiaan. Hampaitakin on molemmilla kaksi ja se on aiheuttanut ehkä hieman levottomia iltoja - me kun olemme tottuneet siihen, että pojat menevät kiltisti nukkumaan klo 20 mennessä ja nukkuvat 8 asti aamulla. Kilttejä siis ovat!

Olemme tänä vuonna joulun täällä Sveitsissä ja täytyy kyllä sanoa, että ei ole kovin kummoista joulutunnelmaa. Sveitsiläiset eivät ole jouluhirmuja kuten suomalaiset, joten paljon jää puuttumaan. Joulua kyllä valmistellaan, mutta se ei ole millään tavalla sellainen perinteitä täyteen ahdettu jakso kuin Suomessa. Esim. jouluruuat saattavat vaihdella perheestä toiseen hyvinkin paljon. Kaikkein perinteisimmät pitävät kiinni kinkusta ja hapankaalista, mutta heitä on täällä paljon vähemmän kuin perinteisten jouluruokien suosijoita Suomessa. Jouluateria on usein ihan vain juhlallinen ateria perheen kesken, mutta mitään erityisen "jouluista" siinä ei ole.

No, ensi vuonna yritämme päästä Suomeen oikein fiilistelemään. Suomessa meillä on aina käytössä sama klassinen meidän perheen jouluohjelma, josta harvoin lipsutaan. Siihen kuuluu kuusen haku omasta metsästä (mieluiten lumisesta ja aatonaattona), joulutalon koristelu kauttaaltaan, aattoaamun riisipuuro kalkkunamaistiaisineen, jouluaaton hartaus kirkossa ja kynttilöiden vienti haudoille kun on jo pimeää. Vasta sitten mennään joulusaunaan ja syödään pitkään ja hartaasti jouluruokia. Meillä ei ole enää viime vuosina annettu lahjoja kun on oltu aikuisten kesken, mutta ehkä tulevaisuudessa ainakin pikkuiset saavat jokusen paketin. Illalla syödään vielä suklaita, mandariineja, rusina-pähkinäsekoitusta yms. jouluisia naposteltavia kun pelataan lautapelejä tai kootaan palapeliä. Aah, siitä se joulu syntyy.

Hassua sinänsä, että miehenikään ei erityisesti pitänyt joulusta ennen kuin tutustui minuun. Suomessa hänelle on avautunut ihan erilainen "tosijoulu",  johon hänellä kuuluu vielä lisänä aatonaaton savusauna tuttavaperheen miesten kanssa. Superperinteinen joulu teki hänestäkin jouluihmisen. Myös yhden joulun kanssamme viettänyt mieheni isoäiti oli aivan haltioissaan suomalaisesta joulusta ja hän suri hieman sitä, että täällä ei sellaista ole.

Mutta ei pidä liikaa harmitella mitä ei ole, vaan nauttia siitä mitä on. Eli hyvää ja nautinnollista joulua kaikille niille, jotka vielä tänne ovat löytäneet!!


torstai 18. elokuuta 2011

Mistä ja minne?



Voi tätä blogiparkaa. Halusin tästä itselleni päiväkirjan, johon tallentaa ajatuksia ja kuvia elämän matkalta, niin maantieteelliseltä kuin psykologiseltakin kannalta. Valitettavasti en vain yksinkertaisesti jaksa pistää juttuja muistiin siihen tahtiin kuin haluaisin. Ja harmittaa sekin, että nykyään otamme valokuvia ja videotakin paljon vähemmän kuin ennen. Ehkä olemme tottumassa poikien olemassaoloon, ehkä päivät vain tuntuvat niin samanlaisilta, että ei huomaa kaiken muuttuvan, päivä kerrallaan.

J on kääntynyt jo pari viikkoa sitten selältä mahalleen, mutta ei kyllä edelleenkään tee sitä mitenkään säännöllisesti. On päiviä, jolloin hän kierii hurjana ja sitten toisia, jolloin koko taito näytää unohtuneen. V ei ole vielä omin avuin kääntynyt, hänellä pää tuottaa vielä ongelmia = ei hoksaa mennä tarpeeksi pyöreään asentoon vaan reuhtoo päällään taaksepäin.

Soseita ja puuroakin on jo maisteltu vaihtelevalla menestyksellä. Puurona meillä on riisi-maissia ja se ei maita J:lle ollenkaan, edes vellinä pullosta. V syö sitä jotenkuten. Illalla tuppaavat pojat vielä olemaan niin väsyneitä, että senkin takia menee huutamiseksi. Nukkumiseen he eivät kyllä puuroa tarvitse edes, koska nukkuvat pelkällä maidollakin 20-05. Aamulla toki nukahtavat vielä unille ensimmäisen pullon jälkeen. Jos nukkuvat joskus sattumalta myöhempään aamulla, on taas ilta aika sirkusta. Vihanneksia on jo muutama maistelussa ja hedelmistä omena. Omena on heistä kovin hapanta ja menee vaivoin alas, vihannekset menevät parhaiten sekoituksena (peruna-porkkana tai porkkana-kukkakaali). Viisi päivää on aina annettu kerrallaan uutta lajia allergioiden varalta, mutta mitään ei ole onneksi toistaiseksi ilmennyt.

Vaatekoko on muuttumassa jo 68:aan (hui!), vaikka pojat olivat niin pikkuisia syntyessään. Parhaillaan on kova mietintä menossa siitä, mitä otamme mukaan Suomeen kun tulemme syyskuussa sukuloimaan ja ystäviä tapaamaan. Täällä kun on edelleen lähes 30 asteen helteet eikä loppua näy. Ei ole minkäänlaista ideaa siitä, miten puetaan rattaissa istuva tai makaava lapsi, joka on jo valjaissa ilman koppaa. Taidamme mennä täkäläisellä farkut/takki-metodilla... Suomessa asuessa ei koskaan tullut katsottua pikkulapsia sekä miten heidät oli puettu.

Lopuksi vähän kesämuistoja ennen kuin vuosi kääntyy lopullisesti syksyyn...

Kaksosten ensimmäinen piknikki.


V:n pitää ehdottomasti saada koko nyrkki suuhun: kaikki tai ei mitään!


Ensimmäinen ja paras ostos: rakkaat eläinpäiset unirätit, joita ilman nukkumatti ei tule. J:n oma tunnetaan nimellä Herra Kani ja V:n Herra Hiiri.

Sopu sijaa antaa:D

Popsi popsi porkkanaa.



Tuttu näky tässä huushollissa - pitkän päivän jälkeen nukahtaneet ipanat.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Matkailumainontaa

Koska tämän blogin piti käsitellä myös Sveitsiä, tarjotaan tällä kertaa pieni tunnelmapala Lausannen seudun maisemia. Kuvat ovat kylläkin vanhoja, otin ne kun olin ensimmäistä kertaa täällä käymässä silloisen tuoreen poikaystäväni luona, neljä vuotta sitten, hui! Kaupunki ei ole paljon muuttunut tänä aikana, metron 2-linja on valmistunut ja sillä pääsee nyt kätevästi Ouchyn satamasta keskustaan ja pohjoiseen.

Aloitetaan Lausannen tunnetuimpiin turistirysiin kuuluvasta Olympiamuseosta. Voidaan suositella kaikille, jotka ovat edes hieman kiinnostuneita urheilusta.


Sisäänkäynti olympiapuistoon sataman puolelta.


Helsingin olympialaisten muistoesineitä.



Lasse Virenin piikkarit.


Paavo Nurmi juoksee myös Lausannessa.


Historian ystäville Lausannessa on muinaiset roomalaiset rauniot.



Genevenjärvellä suhaa ravintolalaivoja, tässä olemme kansallispäivän (1.8.) illallisella.



Kaiken huipentaa tietenkin Sveitsin lipun malliin tehty jälkiruoka sekä ilotulitus järven yllä.


Lausannen "Hôtel de Ville" eli kaupungintalo Place de la Paludilla, täällä näkee usein hääpareja seurueineen, sillä Sveitsissä siviilivihkiminen on se ainoa virallinen.





Lausannesta itään sijaitseva Lutry on vierailijoiden suosikki kapeine kujineen ja järvimaisemineen.




Lavaux'n viinirinteet ovat YK:n maailmanperintökohde.



Mutkan takaa näkyy Montreux.


Kaiken kaikkiaan tämähän on melko kaunista seutua, jopa tässä maassa, jossa niitä kauniita paikkoja on muutenkin runsaasti. Luonnonkauneudesta voi sen sijaan täällä harvemmin sinällään puhua kun vertaa Suomeen, jossa on paljon koskematonta luontoa - tai ainakin asumatonta. Täällä ei voi mennä juuri mihinkään, missä ei olisi ihmisiä tai taloja tai ainakin lehmiä. Sitä oppii arvostamaan niitä Suomessa kilometri toisensa perään jatkuvia metsätaipaleita ihan eri tavalla...

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Kestovaipat korkattu

No niin, ajattelin kirjoitella hieman ensitunnelmia niistä hartaasti hankituista kestovaipoista. Ensinnäkin 1-koon Apple Cheeks on jo vähäsen pieni, ehti olla päällä pari kertaa. Se oli kyllä oma moka, koska en vain ole "uskaltanut" siirtyä Pampersista kestoihin (pyykkiä on muutenkin paljon enkä halua mitään lisävahinkoja). Kaikki vaipat ovat toimineet ok sen pari-kolme tuntia, jotka ovat olleet päällä. Vaipat tuntuvat tosin hirvittävän paksuilta kertiksiin verrattuna, vauvalla on aikamoinen mötikkä takapuolessa, siis myös sillä high-tech BumGenius 4.0 -taskulla.

Takapakkia tuli myös siinä, että alunperin hyvin positiivisesti suhtautunut mieheni ei ollut tajunnut, että kestoja vaihdetaan yleensä hieman useammin kuin kertiksiä, ainakin noita puuvillaisia märkäpintaisia ja hän ilmoitti, ettei halua kaksosille alkaa tämän useammin vaippoja vaihtamaan. Kahdessa vaipatettavassa on kieltämättä enemmän työtä kuin yhdessä, joten ymmärrän kyllä häntä tässä asiassa. Niinpä sovimme, että minä käytän kestoja päivisin kun olen vauvojen kanssa ja mies saa sitten käyttää kertiksiä. Ja tietty minäkin joudun niitä Pamperseja laittamaan, koska meidän kestovaippavarasto on niin pieni, ainakin toistaiseksi.

Jos tässä lisää vaippoja tulee hankittua, ne ovat varmastikin tuota taskumallia, joko bambu- tai mikrokuituimulla. Sekä BumGenius, Apple Cheeks että Made in La P'tite Prairie -taskut toimivat hyvin, ainakaan mitään ohivuotoja ei ole ollut ja kuivuvat suht mukavasti verrattuna BG:n AIOon. Etukäteen ajattelin myös itse tehdä vaippoja, mutta valitettavasti siitä ei tule mitään, koska aikaa ei yksinkertaisesti ole.  Vauvat nukkuvat enää lyhyitä päiväunia (1h) ja nekin eri aikaan, joten se siitä...

Ja näinä päivinä riittää jännitettävää: V on alkanut harjoittelemaan kääntymistä. Jumppamatolla ollessaan kampeaa käsillään ja jaloillaan vimmatusti (pääsee jo kyljelleen) ja samalla pälpättää kuin papupata. Kuinkahan kauan siihen vielä menee?

torstai 30. kesäkuuta 2011

3,5kk lääkärintarkastus

"Mitkä nämä ovat?"


Olimme eilen taas lastenlääkärillä katsastuksessa. Oikeastaan käynti olisi 4kk kohdalla, jolloin tulisi myös rokottaminen. Koska kahta kuukautta ei ehtinyt tulla käyntien väliin, niin päätimme siirtää rokotukset myöhempään ajankohtaan. Ja käynti oli siis näin aikaisin siitä syystä, että lääkärimmehän muuttaa pois paikkakunnalta ja uusi lääkärimme aloittaa vasta elokuussa.

Sitten ne aina kiinnostavat mitat:) J pituus 61 cm, paino 5480 g ja V pituus 60 cm, paino 5540 g. Hyvin saman kokoisia ovat siis pojat ja hyvin kasvaneet. Kun pieninä syntyivät niin tukevasti miinuskäyrillä mennään, mutta mukavasti on silti tullut pituutta ja painoa lisää - siitäkin huolimatta, että syövät päivässä huomattavasti suosituksia vähemmän. Suositus pulloruokituille on siis n. 1/6 painosta maitona, mutta meillä ei todellakaan päästä tuohon. Poikien pitäisi syödä yli 900 ml päivässä, mutta normaalisti syövät reilun 700, ja silti tullut painoa noin kg/kk. Voinemme siis olla huoletta ja samalla todeta, että he ovat ilmeisesti harmi kyllä perineet vanhempiensa painogeenit - kun vain vilkaiset suklaaseen päin, vaaka näyttää heti kiloa enemmän:D

Pojat nukkuvat öitä edelleen aika hyvin n. 20-6 heräämättä, joskus herätään syömään yöllä. Nukkumaan menoa helpotetaan kapaloimalla pikku peittoon, jollei sitten vauva ole muutoin rauhoittunut (huitovat käsillä kovasti). Tästä "kapalosta" pojat onnistuvat kyllä itsensä vapauttamaan yön aikana. Päiväunillekin tuota käytetään, jollei muuten nukahdeta. Sellainen muutos päikkäreissä on tapahtunut, että nykyään ei simahdeta itsestään tuosta vain ja minne vain, kuten aiemmin, vaan nyt pitää oikein erikseen mennä unille (tutti suuhun jne.) Unen ajankohdan huomaa tietyn tyyppisestä kitinästä, joka alkaa yleensä 1-2 h ruokailun jälkeen. Sitten nukutaan yleensä n. tunti, toisinaan pidempään. Valitettavasti pojilla on taipumus mennä eri rytmeissä, joten äidille ei jää liiemmin hengähdystaukoja. Mutta näillä mennään... Ostoslistallekin tulee lisää tavaraa. Lähes kaikki vauvat, joilta olemme saaneet tarvikkeita, ovat olleet talvivauvoja ja ainoa vaatekappale, jota meiltä puuttuu on tietenkin se näillä helteillä käytettävä lyhythihainen body. Täytynee suunnata alennusmyynteihin tulevana viikonloppuna (=hyvä tekosyy shoppailla).

torstai 16. kesäkuuta 2011

Fysioterapiaa ja vauvamuotia

V on oikea hymypoika

Pojat täyttivät muutama päivä sitten kolme kuukautta ja toissapäivänä kävimme ensimmäistä kertaa lastensairaalalla lääkärin määräämässä fysioterapiassa. Terapiaa on toistaiseksi määrätty yhdeksän käyntikertaa. Molemmilla pojilla on ongelmia pään liikuttamisessa eli liikerata varsinkin oikealle on rajoittunut. V:llä vain hieman, mutta J:llä hiukan enemmän. Käytännössä tämä tarkoittaa, että he pitävät mieluummin pään käännettynä vasemmalle puolelle riippumatta siitä, mitä katseltavaa siellä on.

Kaksi fysioterapeuttia työskenteli poikien kanssa, laittoi heitä eri asentoihin sekä arvioi heidän yleistä liikkuvuuttaan ja kehonhallintaansa. Mistään vakavasta ei ole kyse, vaan jumpan ja kotihoidon yhdistelmällä pyritään pikkuhiljaa laajentamaan pään liikerataa ja vahvistamaan päätä kannattelevia lihaksia oikealla tavalla. Nyt pojilla on nimittäin taipumus jäykistää itseään liikaakin esim. mahalla tai pystyssä ollessaan. Ilmeisesti tämän ikäisten ei pitäisi vielä kannatella päätään näin paljon.

"Mitä tv:stä tulee tänään?"

Sitten muotiasiaa... Pojat ovat kasvaneet viime kuun aikana niin hurjasti, että meiltä meinasivat koon 56 vaatteet jäädä käyttämättä. Koska he olivat alkuun niin pieniä, niin käytimme yli kaksi kuukautta 50 kokoisia vaatteita ja yhtenä päivänä kun kokeilin meidän 56 ihanuuksia päälle, ne olivat melkein liian pieniä! Olen siis hankkinut raskausaikana lähinnä Suomesta kaikkein ihanimmat bodyt ja pyjamat juuri tässä koossa, joten nyt ne otettiin kiireesti käyttöön. Onneksi muutama lahjaksi saatu on niin isokokoisia, että mahtuvat vielä myöhemminkin ylle.

Arvaatteko jo kumpi?


J pyjamassa, huomatkaa jalkojen karhunpäät.
Pojat nukkuvat omassa huoneessaan yöunia melko mukavasti, yleensä nukkumaan mennään klo. 20 ja nukutaan jopa 5-6 asti aamulla. Aika usein jompikumpi tai molemmat heräävät kerran syömään noin kahden aikaan. Iltaisin olemme alkaneet vaihtaa päälle pyjaman, pari viikkoa sitten yllä oli öisinkin päivävaatteet. Ehkä tässä alkaa siis vähitellen tulemaan sitä päivärytmiä, vaikka se varmaankin vahvistuu sitten kun aletaan maistella kiinteitä.

J:n sänky vasemmalla, V:n oikealla. Noudatamme aina aakkosjärjestystä:)


Muuten meillä edetään varmaan ihan normaalitahtia: vauvat "juttelevat" ääntelemällä joskus kovastikin, ihan vielä leluihin ei tartuta, vaikka J jo osoittaa merkkejä tavoittelusta. V on todella kiinnostunut mobile-tyyppisistä leluista. Meillä roikkuu yksi hoitopöydän yllä, toinen on V:n sängyn yläpuolella ja lisäksi on vielä sitterin lelukaaresta roikkuva vaunulelu (?). Hän on aina suorastaan hypnotisoituneen näköinen katsellessaan ötököitä ja olioita... Ainoa asia, joka hieman ehkä harmittaa on se, että ilmeisesti pojilla on jo alkanut jonkilainen vierastaminen. Ensin se ilmeni kun äitini oli Suomesta käymässä ja alkoi esiintyä pikkuraivareita. Nyt myös Sveitsin isovanhemmat ovat saaneet saman kohtelun eli vauva huutaa kun he yrittävät ruokkia ym. Harmi siksi, että emme voi enää tuosta vain jättää poikia esim. illaksi hoitoon mummolaan ja muutenkin siellä käyminen on stressaavampaa kun he eivät voi auttaa meitä  niin paljon hoitamisessa siellä ollessa.


J Muumi-aiheisessa bodyssa, harmi että musta väri oli jo loppu niin ei saatu molemmille omaa.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Synnytyskertomus osa 2

Kasvoton nainen valmiina synnyttämään...

Perjantai 11.3.2011 klo.18.30

Mieheni saapuessa paikalle olin sängyssä selälläni käyräpiuhat mahan ympärillä ja suunnilleen kiemurtelin kivusta. Vaikka käyrä näytti selvästi supistusten huippuja parin minuutin välein, itsestäni kipu tuntui tauottomalta poltolta. Jotkut kuvailevat alkavia supistuksia voimakkaiksi kuukautiskivuiksi ja jotakin sen tapaista se kyllä olikin. Paikallaan oleminen oli aika sietämätöntä. Kun olin aiemmin kävellyt käytävällä olin siis tuntenut supistukset mahantippumis-tuntemuksina, kuten jo aiemmin raskauden aikana. En ollut koskaan tajunnut niitä supistuksiksi, koska ne olivat jotain aivan muuta kuin ne päivittäin toistuvat kivuttomat harjoitussupistukset.

Mieheni kasvoista saatoin lukea huolen merkit. Hän varmaan ajatteli, miten ihmeessä selviäisimme jos jo alku oli näin kauheaa. Noin kello 20 kätilö tuli juttelemaan ja ehdotti, että tilaisimme epiduraalin, koska kivut olivat aika voimakkaat ja se vaikeutti käyrän ottoa. Puhuimme kolmistaan hyödyistä ja haitoista tässä vaiheessa synnytystä kun avautumista ei juurikaan ollut tapahtunut. Kätilö kertoi, että jännitin lihaksiani tosi paljon, mikä taas saattaisi hidastaa avautumista jatkossa. Näin ollen sovimme, että nyt olisi hyvä aika laittaa puudutus.

Anestesialääkäri saapui paikalle ja kysyi pakolliset kysymykset allergioista ja sairauksista. Piuhat poistettiin ja sain käydä kyljelleni. Ihme tapahtui: kivut lievenivät heti ja minua alkoi pelottaa, että epiduraali laitettaisiin liian aikaisin. Kätilö rauhoitteli, että kivut todennäköisesti kovenisivat nopeahkoon tahtiin ja puudutus olisi joka tapauksessa edessä tunnin parin kuluttua (kovien kipujen jälkeen), joten jatkettiin puudutuksen laittoa. Kun puudutuskohta oli löytynyt, lääkäri pisti paikallispuudutteen viemään pois ison neulan kivun. Sitten alettiin pistää sitä paksua neulaa ja auts! se ei mennytkään heti oikeaan paikkaan. Lääkäri kyseli koko ajan, tuntuiko jommalla kummalla puolella sähköiskuja ja minulla kyllä tuntui oikealla puolella jotain kummallista kipua (siis selkärangassa). Kiljaisin aina välillä ja lääkäri muutti neulan suuntaa muutaman kerran. Neula oli ilmeisesti raapaissut hermoa, näin minulle kerrottiin. Tästä ilmeisesti aiheutui myös puudutuksen pitkittyminen - itse asiassa iho oikeassa reidessä on vieläkin hieman puutunut (2,5 kk puudutuksesta!).

Puudutus alkoi tehota noin kymmenessä minuutissa ja oikeastaan mitään supistuksia ei tuntunut enää, vaikka käyrä näytti niitä olevan edelleen samalla kahden minuutin välillä. Jonkin ajan kuluttua kätilö tuli tekemään sisäutkimuksen ja sanoi, ettei nyt pitäisi sattua. Mutta kuinka ollakaan, puudutus ei ollut vienyt sisäpuolelta yhtään tuntoa. Tutkimus sattui ihan yhtä paljon kuin ennenkin, mikä hieman kummastutti kätilöäkin. Valitettavasti mitään huomattavaa edistystä ei ollut tapahtunut avautumisessa, joten jatkoimme odottelua.

Vartin kuluttua tästä (kello oli tuolloin noin 21.00) kuulin alapäästä napsahduksen ja heti tunsin kuinka jotain lämmintä valui ja valui sänkyyn. Lapsivesi oli mennyt toiselta vauvalta. Kätilö tuli tarkistamaan tilanteen ja otti suojuksen sängystä. Hän sanoi, että ihan normaalilta näyttää, mutta itse näin, että se oli ihan punainen verestä! Kuulemma verta tulee kun kohdunsuu alkaa avautua oikein kunnolla eli tämä olisi vielä normaalia. Sitten taas odoteltiin taas, mutta "normaalista" poiketen kun lapsivettä vaan tuli ja tuli, myös tuoreen veren tulo jatkui. Kätilö kutsui synnytyslääkärin paikalle ja siinä sitten hetki ihmeteltiin aina vaan verestä kastuvia alusia. Sitten tuli paikalle synnytyssalin kätilö ja sanoi, että nyt on vapautunut yksi sali, joten suoraan saliin.

Käyräpaperissa näkyy kätilön käsin tekemiä lisämerkintöjä: "kohdunsuu takana, pitkä, sormelle auki",  "verta +++",  viimeisenä oikealla "siirretty synnytyssaliin"

Minut ja kaikki tavarat kärrättiin synnytyssaliin ja katselin uteliaana tuota paikkaa, jossa (luulin että) vauvamme syntyisivät. Se oli iso, 70-luvun tyyliin sisustettu huone, josta ei harmi kyllä kaikessa hässäkässä tullut otettua edes valokuvaa. Minut siirrettin synnytyssängylle (vai onko se pöytä?) ja anestesialäkäri kytki päälle kipupumpun ja neuvoi sen käytössä. Mutta, mutta... veren tulo vaan jatkui, joten synnytyslääkäri päätti ultrata kohdun varmuuden vuoksi, jotta nähtäisiin, ettei esim. istukka ole irronnut. Huoneessa oli jo tässä vaiheessa aika lailla porukkaa, lääkäreitä, kätilöitä jne. Ultrassa ei näkynyt mitään syytä verenvuodolle ja lääkärit vetäytyivät neuvottelemaan käytävään.

Mies sanoi tässä vaiheessa lähtevänsä käymään vessassa, joten olin itsekseni ajatuksineni pari minuuttia. Sitten paikalle pyyhälsi uusi lääkäri, joka esitteli itsensä päivystäväksi osastonlääkäriksi. Hän kertoi, että koska ei tedetty, mistä veri tuli ja ennen kaikkea koska veren tulo ei lakannut eikä vauvoja ja minua haluttu altistaa millekään tuntemattomille riskeille, nyt ainoa vaihtoehto olisi tehdä sektio. Sektio. Aika tuntui pysähtyvän ja jonkinlainen kauhea pettymys tulvahti sisälläni. Lääkäri kyseli, missä mieheni oli ja sanoi, että mikään hirveä kiire tässä ei ole. Leikkaussali valmisteltaisiin rauhassa ja sitten tehtäisiin 10 cm:n viilto bikinirajaan. Kaikki menisi kuulemma ihan hyvin ja olisi nopeasti ohi. Mieskin tuli tässä vaiheessa sisään ja lääkäri alkoi selittää hänelle tilannetta. Minua tuli lohduttelemaan synnytyssalin kätilö, kun hän huomasi, että minua rupesi itkettämään. Hän sanoi, että on ihan ymmärrettävää olla pettynyt kun  on jo ajatellut asioiden menevän toisella tavalla. Sitten rupesi tapahtumaan ja vauhdilla!

Yhtäkkiä huone oli täynnä väkeä, minulle annettiin lääkettä supistusten lopettamiseksi ja anestesialääkäri kyseli taas kysymyksiä allergioista. Sitten hän riuhtaisi irti kipupumpun ja pisti ruiskulla annoksen tujua puudutetta selässä olevaan letkuun. Minua alettiin kärrätä koti leikkaussalia vauhdilla ja viimeistään tässä vaiheessa tuntui, että menetin viimeisenkin rippeen kontrollista. Aloin täristä kuin minulla olisi hirveän kylmä, suorastaan heittelehdin sängyllä, se ilmeisesti johtui puudutteesta.

Leikkaussali oli kirkasvaloinen kliininen paikka ja siellä hyöri useita ihmisiä, nyt oli paikalle tullut myös lastenlääkäri. Yhdellä lääkärillä oli vaikeuksi laittaa nesteytystä kanyyliin kädessä, koska se kirveli liikaa ja minä kiljuin. Lääkäri kielsi huutamasta jos ei ole oikeasti hätä:) Mutta tosiasiassa olin tuossa vaiheessa niin sekaisin lääkkeistä, että en voinut olla kiljumatta. Hän laittoi piikin ja letkun sitten toiseen käteen. Minua lämmiteltiin kuumilla pyyhkeillä ja eteeni pystytettiin sermi, jotta en nähnyt, mitä mahalleni tehtiin. Pelkäsin kauheasti, että puudute ei toimisi ja minulle vakuuteltiin että tehtäisiin jonkinlainen "testi" ennen ensimmäistä viiltoa. Varsinainen leikkaus alkoi noin kello 22.30 eli aika nopeasti oli kaikki tapahtunut.

Maatessani leikkauspöydällä ja miehen lohdutellessa pääpuolessa tunsin, kuinka mahaani paineltiin, vedettiin ja heiluteltiin puolelta toiselle. Jälkeenpäin mieheni kertoi, että näytti aika rajulta kun vauvoja kiskottiin ulos pienestä reiästä. Yksi lääkäri paineli mahaa yläpäästä ja toinen veti vauvaa ulos kun haavan reunoja samaan aikaan venytettiin erilleen. Jonkin ajan kuluttua kuulin, että ensimmäinen vauva oli syntynyt. Vauva vietiin pikapuhdistukselle ja kuulin sen parkaisevan. Se oli V, joka syntyi kello 22.52. Minuuttia myöhemmin saatiin ulos J, ja kumpikin tuotiin vuorollaan nähtäväkseni noin minuutin ajaksi. Tuo hetki oli kyllä ikävimpiä kokemuksia koko sektiossa: nähdessäni vastasyntyneet ihanat vauvani en tuntenut yhtään mitään. Ne olisivat voineet olla jonkun muun lapsia. Olin niin sekaisin lääkityksestä ja kaikesta tohinasta, että en vain oikein ollut "paikalla". Sinä tärkeimpänä hetkenä, jota en olisi mistään hinnasta halunnut menettää:(

Tämän jälken vauvat menivät terveystarkastukseen ja punnitukseen miehen kanssa. Apgar-pisteitä tuli V:lle 9, 10, 10 (1, 5 ja 10 minuutin kuluttua syntymästä) ja J:lle 8, 9, 10. V oli 46 cm pitkä ja painoi 2590 g, J oli 47 cm ja painoi 2580 g. Molemmat olivat pirteitä ja silmät auki. Viereeni en vauvoja saanut ennen aamua, koska minut kursittiin kasaan ja vietiin heräämöön. Jälkeenpäin sain tietää, että ei sitä verta sitten kuitenkaan ollut mennyt kuin noin litra yhteensä, vaikka sekin on enemmän kuin keskivertotapauksessa. Lisäverta en saanut, ainoastaan jotain "hemohes"-tyyppistä nestettä suoneen ensimmäisen vuorokauden aikana. Ei ihme, että olin väsynyt jälkeenpäin, kun ottaa vielä huomioon koko raskausajan kärsimäni raudanpuutteen.

V ja J noin puolen tunnin ikäisinä.
Heräämössä makaillessani automaattinen laite mittasi koko ajan verenpainetta ja pulssia ja anestesialääkäri kävi tunnustelemassa jaloistani puudutuksen lakkaamista. Torkuin ja aina kun verenpainelaite alkoi pumpata vyötteeseen painetta ja piipittää, säpsähdin hereille. Jossain vaiheessa mies tuli vauvojen kanssa tervehtimään ennen kuin he menivät vauvalaan osastolle. Mitään varsinaista vauvalaa ei ole, mutta jos äiti on kovin kipeä, vauvan voi jättää kätilöiden hoitoon yöksi ja he vain tuovat vauvat syömään. Minut päästettiin osastolle yksityishuoneeseeni noin kello 2 yöllä ja olin jo aivan puhki tuolloin. Kipulääkitystä jatkettiin suoneen vielä aamuun saakka, mutta siltikin korkeintaan torkahtelin loppuyön kuuteen saakka, jolloin vauvat tuotiin ensi kertaa rinnalle. Mutta siitä lisää toisella kertaa...


tiistai 10. toukokuuta 2011

2 kk lääkärintarkastus

"Otetaanko matsi, pikkuveli?"

Eilen kävimme 2 kuukauden tarkastuksessa, jossa tehtiin normaalit pituusmittaukset ja punnitukset sekä tarkastukset. Lisäksi annettiin kaksi rokotetta: pneumokokki sekä 6-rokotus. Suomessa taitaa olla käytössä 5-rokotus, mutta täällä tuossa on vielä B-hepatiittirokote samassa, jonka voi myös jättää ottamatta. Rokotteet siis annetaan hieman aiemmin kuin Suomessa eikä täällä anneta rotavirusta ilmeisesti ollenkaan(?). Rokotteet ovat tietenkin vapaaehtoisia ja ymmärtääkseni lähes kaikki rokotuttavat lapsensa.

Pojat olivat iltapäivällä aika itkuisia rokotteiden takia ja huomasi kyllä, millaisia auringonsäteitä he normaalisti ovatkaan! Eivät siis itke juuri nimeksikään, ainoastaan silloin kun on kova nälkä ja lisäksi pikku iltakitinät joskus.

Mittoihin on tullut lisäystä mallikkaasti (suluissa lisäys 1kk tarkastukseen). J oli 55 cm pitkä (+4,5cm) ja painoi 4000g (+760g). V:llä pituutta saman verran, 55cm (+4cm) ja painoa oli 4150g (+900g). Vauvat alkavatkin tuntua jo käsissä huomattavasti isommilta, hassua ajatella, että monet vauvat syntyvät tämän kokoisina. Ensimmäiset vaatteetkin alkavat käydä pieniksi. Tähän asti on menty 50-koolla, mutta nyt alkavat jotkut bodyt jo käydä lyhyiksi (*haikeus...*).

J:n pää on hieman epäsymmetrinen, johtuu ilmeisesti asennosta kohdussa sekä siitä, että hän pitää useammin päätä toiseen suuntaan. Olemme aina käännelleet päätä käsin, mutta nyt lääkäri meinasi, että hieman fysioterapiaa voisi olla tehokkaampaa. Muuten kaikki oli hyvin, ainoa harmin aihe oli lääkärimme muutto pois paikkakunnalta ja näin ollen lääkärimme menetys. Hän on mukava nuori nainen, jolla oli kaikki uusimmat tiedot lasten terveydenhoidosta. Tässä asiassa luotamme enemmän vastavalmistuneeseen kuin 40v. kokemuksen omaavaan lääkäriin (uusimmat tiedot lasten kehityksestä jne.) No, ennen kaikkea hän oli vaan tosi mukava ihminen ja nyt odotamme jännityksellä, millainen tulee tilalle.

Päivärutiinitkin alkavat asettua paikoilleen. Mitään määrättyjä aikoja ei tietenkään vielä ole, pojat syövät päivällä noin 3 tunnin välein (=saa olla melkein koko ajan ruokkimis- tai muussa lapsenhoitopuuhassa), mutta yöllä ovat nukkuneet jopa 6-8 tuntia. Vielä kun ne unet alkaisivat hieman myöhemmin niin, ettei eka herätys ole klo. 3...

Olemme siis vielä järjissämme, vaikka elämä nyt totisesti pyöriikin lasten tahtiin. Huomenna jätän muksut isälle hoitoon kun menen Lausanneen jälkitarkastukseen. Taidan käydä samalla hakemassa Starabucksista frappuccinon, niitä kun ei nykyään niin kauhean usein saa:D

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Synnytyskertomus osa 1

Käyrillä käynnistysyksikössä


Tämä kertomus alkaa torstaiaamusta 10.3.2011, kun menin viikottaiselle äitiyspolikäynnilleni CHUV:iin (Centre hospitalier universitaire vaudois). Raskausviikkoja oli tällöin kasassa tasan 37. Aika oli kello 9.30 ja ensimmäiseksi jouduin käyrille tuttuun tapaan. Jälleen kerran vauvojen sykkeet olivat aika nopeat ja puolen tunnin piuhojen jatkona olon jälkeen minut passitettiin ultraan. Siellä tutkittiin lapsiveden määrä sekä vauvojen liikkuvuus. Kaikki oli erittäin normaalia.

Kun palasin polille kätilö ohjasi minut päivystävän lääkärin juttusille. Tämä oli tutkinut papereitani ja huomannut, että jo viikkoa aiemmin olin ilmaissut haluni saada käynnistys heti kun viikkoja olisi tarpeeksi, yleensä aikaisintaan viikolla 38. Tällöin siis kaksossynnytys voidaan käynnistää myös äidin pelkästä toiveesta, vaikka ei olisi mitään terveydellisiä syitä. Lääkäri selitti, että vauvojen sykkeet olivat edelleen liian nopeat ja se saattoi merkitä sitä, että he olivat väsyneitä ja sydän joutui tekemään enemmän töitä kuin pitäisi. Koska olin jo itsekin toivonut käynnistystä, hän sanoi, että ei ollut enää mitään syytä odottaa: vauvat olivat nyt täysiaikaisia ja olisi parempi heille syntyä mahdollisimman pian.

Niinpä pieneksi järkytyksekseni minulle annettiin muutama tunti aikaa käydä hakemassa "synnytystavarani" kotoa ja sitten minun piti ilmoittautua odottavien osastolle ja jäädä sinne yöksi odottamaan käynnistystä, jonka piti tapahtua jo seuraavana päivänä eli perjantaina. Hieman päästä pyörälläni soitin miehelleni ja sanoin, että meidän vauvat taitavat syntyä sinä viikonloppuna...

Haalittuani tarpeellisen kasaan kotoa saavuin takaisin sairaalaan iltapäivällä. Menin odottavien osastolle, mutta se oli täynnä! Siellä ei ollut yhtään vuodetta vapaana ja niin minut ohjattiin jo käynnistysyksikköön sairaalan katutasoon, jossa oli yksi paikka. Yksikkö sijaitsee aivan synnytyssalien vieressä ja siellä on neljä vuodepaikkaa kahdessa huoneessa. Yleensä niistä on kuitenkin käytössä vain kolme, ilmeisesti valvovan kätilön työmäärän rajaamiseksi. Valvova lääkärikin pistäytyi paikalla ja sanoi, että jos oikein tuuri käy, niin aletaan käynnistelemään jo samana päivänä. Silloin alkoi toden teolla jännittää! Kun olin ollut taas käyrillä ja käteeni laitettu kanyyli, joka jäisi siihen vielä synnytyksen jälkeiseen päivään asti, mieheni saapui paikalle töistä. Kello oli tällöin noin 18.30. Sitten ihmettelimme yhdessä, mitä seuraavien tuntien aikana tapahtuisi.


Inhottava ja huonosti laitettu kanyyli, se tuntui joka ikinen päivä jos vähänkin kättä liikautti.

Samassa hetkessä huoneeseen tuotiin toinen pariskunta, jonka naispuolisko oli ollut jo odottavien osastolla ja nyt synnytys käynnistettäisiin raskausmyskytyksen vuoksi. Viikkoja taisi heillä olla n. 33 eli lähes kuukausi vähemmän kuin meillä. Hui! Minä sain sitten sen heiltä vapautuneen paikan ja niin mentiin ylempiin kerroksiin yötä varten. Näin ollen synnytystä ei todennäköisesti käynnistettäisi vielä sinä päivänä.

Mieskin joutui pian lähtemään ja kätilö tuli ottamaan iltakontrollin ja sanoi samalla, että lähtö saattaa tulla koska vain, vaikka kello 2 yöllä. Uni ei ymmärrettävästi tullut silmään kovin helposti...

Ammulla kello 6 heräsin siihen, kun kätilö tuli ilmoittamaan, että viiden minuutin päästä lähdetään käynnistysyksikköön. Sitten minut kärrättiinkin jo "jalat edellä" pitkin sairaalan käytäviä alas käynnistysosastolle, tällä kertaa siihen toiseen huoneeseen. Toisessa huoneessa oli edelleen edellisiltainen pariskunta, mutta tällä kertaa kuulin voihketta huoneiden välissä olevasta pikkukopista, jossa oli vesiallas: synnytys oli siellä selkeästi käynnistymässä. Itseä alkoi taas jännittää kun soitin miehen paikalle.

Pian aamuvuoron kätilö tuli tekemään mittaukset ja ottamaan käyrät ja tämän jälkeen hän laittoi kohdunsuulle tabletin käynnistyslääkettä. En kysynyt tarkemmin mitä se oli, mutta hän selitti että se on pienempi annos kuin mitä yksösille käytetään, ilmeisesti ihan niin rajusti ei uskalleta kaksosille aloittaa. Sitten vain odoteltiin. Jo puolen tunnin kuluttua tuli jonkinlaisia supistuksia, jotka myös nätisti piirtyivät käyrille. Kipuja ei kuitenkaan ollut.

Loppuaamu ja iltapäivä kului samoissa merkeissä, televisiosta tulvi uutisia Japanin maanjäristyksestä, joka oli ollut edellisenä yönä ja minä popsin sairaalaruokaa. Kello 13 maissa kätilö kävi tekemässä sisätutkimuksen, joka sattui sivan järkyttävästi (no, sattuuhan se, jos joku yrittää tunkea sormeaan kiinni olevasta kohdunkaulasta läpi...). Mitään muutosta ei ollut havaittavissa. Kohdunkaula takana ja kiinni. Supistuksetkin olivat lakanneet aikoja sitten. Toinen tabletti vaan kehiin ja odottelemaan...

Myöhemmin iltapäivällä mieheni päätti lähteä kotiin syömään ja torkuille, varmuuden vuoksi, jos illemmalla tai yöllä jo päästäisiin tositoimiin. Itsellä kyllä alkoi usko hiipumaan, kun tuntui, että toisesta tabletista tuli vielä vähemmän supistuksia.

Yritin välillä torkkuakin ja noin kello 18 aikaan saapui paikalle iltavuoroon tullut mieskätilö ja kertoi, että pian joutuisin taas käyrille, joten jos haluaisin käydä vessassa, niin nyt olisi hyvä hetki. Minä siitä sitten punnersin vessaa kohti ja tuntui kuin vauvat taas olisivat liikkuneet hullun lailla. Vessasta palatessa iski jo entuudestaan tuttu "maha tippuu"- kohtaus ja lyllertäessäni kätilön ohi, hän kyseli jo, että oliko minulla  noin kovia supistuksia. Minä vastasin, että ei kun vauvat vaan potkii... Hän meinasi, että kyllä ne voivat olla supistuksiakin. Minähän en uskonut, kun kerran samalta oli tuntunut ennenkin.

Siispä käyrät mahan päälle ja... pian huomasimme, että laitteeseen piirtyivät siististi kunnon supistukset - kahden minuutin välein!! Ne mahan tippumistuntemukset olivatkin mitä ilmeisimmin olleet supistuksia, en vain ollut koskaan tajunnut sitä. Olo selällään maatessa alkoi olla tukala ja soitin miehelle, että tulee äkkiä, nyt alkaa tapahtua! Kello oli tässä vaiheessa noin 18.30. Miehen tultua paikalle kätilö teki sisätutkimuksen ja harmikseni en ollut kuin sormelle auki ja kohdunkaula edelleen takana. Pitkä yö taitaisi siis olla edessä...

Paperissa vasemmalla vauvojen sykkeet, oikealla supistukset - väli 2 minuuttia...

torstai 7. huhtikuuta 2011

"Näennäisimetystä"

Kiitos kommenteista! Hengissä ollaan vielä... Olen myös lisännyt tuon anonyyminä/pelkällä nimellä kommentointivaihtoehdon, en ollut aiemmin huomannut että se puuttui.

Blogeja kaksosten pikkuvauva-arjesta on olemassa aika vähän - ja alan ymmärtää miksi:D Aikaa netissä roikkumiseen saati kirjoitteluun ei juuri ole. Ne vähät kerrat kun ehdin konetta avata, tutkin lähinnä imetysneuvoja tai vauvanhoitovinkkejä, kun kerran kyseessä ovat esikoiset.

Tällä hetkellä meillä mennään osittais- tai voisi ehkä paremmin sanoa näennäisimetyksellä. Sanon näennäis- siksi, että mitään mainittavaa ravintoa ei rinnasta vauvoille tule. Sektio mitä ilmeisimmin hieman hidasti maidonnousua ja alun imetyskielto heikon imutehon vuoksi oli vielä tappavampaa maidontuotannolle. Sairaalassa olisi siis tullut jo maitoa suunnilleen yhdelle lapselle ja jos olisi voinut imettää, kaikki olisi varmaan jatkunut normaalisti. Vauvat nimittäin imevät edelleen hyvin (sekä rintaa että tuttipulloa). Pumpulle ei vaan heru kunnolla ja määrät ovat kutistuneet vielä entisestäänkin. Olen tutkinut kaiken maailman maidontulon uudelleenkäynnistysneuvot tehopumppauksineen, kotikaljan ja mammateen juonteineen ja kuumine hauteineen, mutta tosiasiassa en tule pystymään mihinkään tuollaiseen. Esim. "pesiminen" vauvan kanssa 24h vrk. ei onnistu kaksosilla, ainakaan kun mies on jo palannut töihin. Kun vauvat nytkin syövät hieman eri rytmissä (vaikka heitä yrittäisi "pakottaa" samaan rytmiin), niin aikaa ja ennen kaikkea jaksamista ei kerta kaikkiaan riitä. No, alkoholitonta olutta olen kyllä lipittänyt oikein olan takaa. Näyttäisi tosi hyvältä piilokamerassa, kun vauva toisella käsivarrella äiti avaa jääkappikylmää (alkoholitonta) olutpulloa:)

Niinpä olen reippaasti päätynyt antamaan imetyksen jatkua vain vauvan ja äidin herkkänä hetkenä, jolloin vauva saa 10 minuutissa imaistua ne muutamat tilkat mitä rinnassa sillä hetkellä on. Tämän jälkeen annan suosiolla kunnon eväät pullosta. Ajattelin jatkaa näin niin kauan kuin maitoa on edes vähän ja vauvat eivät hylji rintaa. Onhan se suloista katsella kun pikkuinen sinnikkäästi imee ja puuskuttaa äidin rinnalla.

Herkkä hetki, mallina V.

Ennen vauvojen tuloa olin hyvinkin liberaali ja ajattelin, että imetys onnistuu tai jos ei, niin ei se ole niin vakavaa. Mutta kuten niin monet muut, minäkin olen saanut huomata, että kun ne äitihormonit iskevät päälle, niin ne pettymykset ovat huomattavasti vaikeammin nieltävissä. Kun synnytys ensin päättyy sektioon ja sitten et edes voi imettää kunnolla, niin... Nyt alkaa kyllä jo ehkä vähän helpottaa. Ja sitä paitsi täällä Sveitsissä ei olla ollenkaan niin imetysfanaattisia kuin Suomessa. Etukäteen kätilöt kyselivät, että haluanko/aionko imettää - Suomessa sitä pidetään itsestäänselvyytenä! Täällä se tuntuu olevan enemmänkin valinta, jopa sairaalassa annettavassa imetysoppaassa imetyksestä puhutaan ikään kuin päätöksenä. Jollei se onnistu, niin se on sitten toinen juttu. Pulloja näkee myös julkisilla paikoilla mielestäni huomattavasti Suomea enemmän, en ole kyllä vielä käynyt missään vauvakerhoissa, että niiden tilannetta en tiedä. Anoppini sekä miehen isoäiti eivät myöskään ole juurikaan imettäneet, eli traditio pulloruokintaan on täällä pitkä.

V:lle maistuu maito myös pullosta.
Näillä eväillä siis mennään tällä hetkellä. Nyt molemmat nukkuvat tyytyväisinä syötyään jokseenkin peräjälkeen tänä aamuna. Yöllä ei ole niin helppoa, viime yönä sain ruokkia molemmat yhtäaikaa sittereissä kello 4. Toisina öinä tilanne on päinvastainen, kummallakin ruokailuväli 3 tuntia, mutta tasan eri tahtiin. Tällainen rytmi antaa max. 1 tunnin "unta" ruokailujen välillä... Kun J vielä ähisee ja puhisee aamuyöstä, ei nukkuminen ole kummoista. Mutta noilla nappisilmillähän saa kaiken heti anteeksi :)

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Ensimmäinen kotiviikko takana

J & V 


Ensimmäinen viikko takana vauvojen kanssa kotona. Alkujärkytyksestä ehkä jollakin tavalla selvitty ja itsekin olen toipumaan päin.

Yllätyksiä täynnä ollut tämä viikko. Oman voinnin lisäksi huolta on aiheuttanut vauvojen pieni painon nousu ja itse asiassa nousemattomuus. Tästä syystä saimme ohjeet sekä sairaalasta että kotona käyvältä kätilöltä olla antamatta rintaa, koska se väsyttää liikaa. Tämä onkin hyvin ilmeistä, sillä jo pullosta imiessä nuo raasut huohottavat kuin maratonia juostessa... Silloin tällöin kuitenkin annan vielä maistiaisiksi ja loput pumppaan, josko sitten piakkoin pystyttäisiin palaamaan imetykseen. Eivät ainakaan vielä hylji "tissibaaria". Toisaalta tuo pullosyöttö on tuonut miehen hyvinkin lähelle vauvoja: hän on ollut tämän viikon lomalla kotona ja hoitanut ihan samat jutut kuin minäkin. On se hellyttävää kun vaavi katsoo tummilla silmillään isukkia, joka antaa maitoa:)

Pullorumba on varsinkin öisin aikamoista, koska vauvat eivät ole ihan samassa rytmissä. Eivät kyllä turhaankaan heräile/kitise, vaan nukkuvat noin 4 tuntia putkeen per lapsi. Tämä on itse asiassa hieman liikaa kun katsoo heidän syömiään aterioita, eli eivät syö tarpeeksi paljon kerralla ja päivässä. Mutta minkäs teet, vaikea on pakkosyöttää. Meillä on vielä käytössä erityiset pumpattavat silikoniset tuttipullot, joita puristelemalla pystyy auttamaan heikosti imeviä syömään enemmän.

Vauvat ovat onneksi (omasta mielestäni) suloisimmat oliot maailmassa. Päivä päivältä tuntuu, että he huomioivat meidän olemassa olomme yhä enemmän. Tämä aika on raskasta, mutta toisaalta niin kovin lyhyt...

Sitten vielä muutamia pikkuhuomioita:

- lipasto hoitopöytänä (seisotaan päässä ja aukeaa siis sivusta) on aivan loistava!! Kaikki tarvikkeet ja vaatteet saa tosi näppärästi otettua avonaisesta laatikosta, vaikka toinen käsi on vauvassa kiinni.
- vauvanhoitovinkki: pidä hoitopöydän vieressä käyttövälmiina (=töpseli seinässä) hiustenkuivaajaa ja vaipanvaihtoraivarit ovat historiaa. Saimme tämän vinkin kotikäyntikätilöltämme ja se tosiaan toimii. Kun peppu on vielä vähän kostea, niin ei kun kuivaaja huruuttelemaan sopivalta etäsyydeltä ja vauva hiljenee ja rentoutuu:)
- vauvat pitävät melusta! En tiennyt tätä ennen, mutta kätilömme sanoi, että ajatelkaapa kun ne ovat mahassa, millainen diskoteekki siellä on: äidin sydän- ja mahan äänet, puhe jne. Tämän vuoksi kuulemma monet vauvat nukkuvat päivällä paremmin kuin yöllä, koska silloin on melua ympärillä.

Tämä tällä kertaa, jokainen päivä on oppimista - ennen kaikkea siihen, että mikään ei ole itsestään selvää.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Pojat ovat täällä

Viimeiset terveiset osastolta eli pienet poikamme syntyivät 11.3. kiireellisellä sektiolla. Poika B muuttui A:ksi, kutsuttaneen häntä tästä lähtien nimensä etukirjaimella V (täällä pitää jo sairaalassa ilmoittaa nimi ja kaikki kutsuvat vauvoja etunimillä) ja syntyi klo. 22.52,  paino 2590g, pituus 46cm. Perästä tuli veljensä ex-A, nimeltään J, klo. 22.53, painoa 2580g, pituutta 47cm.

Itselle sektio oli harmillinen asia, jota yritettiin viimeiseen asti välttää ja hyvä niin. Jos olisin tiennyt kuinka kipeäksi tästä voi tulla, olisin ollut todella kiukkuinen vapaaehtoisesta sektiosta. 

Kirjoittelen lisää jonkinlaisen synnytyskertomuksen muodossa, kunhan hieman toivun. Huomenna päästään kotiin kääröjen kanssa... Onneksi vauvat ovat vielä sata kertaa suloisempia kuin osasin odottaa:)

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Käynnistysyksikössä

Kiitos kaikille tsemppauksesta! Tänä aamuna kello 6 odottavien osaston kätilö tuli herättämään ja sanoi, että viiden minuutin päästä minut kärrätään käynnistysyksikköön. Sitten vaan sängyssä maaten sinne ja käyrille. Kätilö teki sisätutkimuksen tarkistaakseen tilanteen (täysin epäkypsä ja kohdunsuu erittäin takana kuten olettaa saattoi) ja laittoi kapselin prostaglandiinia kohdunsuulle. En kysynyt mitä merkkiä oli, oliko sitä "pahamaineista" Cytotecia. Pian tämä aiheuttikin säännöllisiä supistuksia n. 5 minuutin välein, mutta koska ipanat taas liikkuivat vimmatusti ja se sattuu, en juuri tuntenut supistuksia. Oltuani yksin huoneessa melkein tunnin selälläni sängyssä oli pakko soittaa kelloa, sillä en kestänyt "aamujumppaa" enää. Piuhojen poiston jälkeen kaikki kivut hävisivätkin. Olin kuitenkin toiveikas, olivathan supistukset alkaneet noinkin helposti.

Mies tuli paikalle juuri aamiaista popsiessani, puoli 8 aikoihin ja sitten vaan hengasimme siihen asti kunnes taas oli käyrien ja kontrollin aika. Kuusi tuntia myöhemmin, kello 13 eri kätilö tuli laittamaan piuhat, käyrillä ei näkynyt enää lainkaan supistuksia :( ja teki jos mahdollista vieläkin kovakouraisemman sisätutkimuksen. Kyyneleet valuivat silmistä ja puristin miesparan käden ihan mustelmille. Apuva, miten saan puskettua nuo vauvat ulos?

Edelleen ei muutosta ja uusi annos lääkettä sisään. Nyt on ollut jonkin verran supistuksia, mutta ovat epäsäännöllisiä eivätkä kovin voimakkaita. Juuri kävi mieskätilö (!) sanomassa, että tulee laittamaan piuhat puolen tunnin päästä ja olletikin taas uuden lääkeannoksen.

Aika ankeaa puuhaa siis tämä, toivottavasti lähtee tästä etenemään vähän nopeammin:)

torstai 10. maaliskuuta 2011

Osastolla odottamassa käynnistystä

Niinhän siinä kävi, että tämänpäiväisessä kontrollissa molempien pikkuisten pulssi oli turhan korkea, melkein koko ajan 180, ja näin ollen lääkäri sanoi, ettei ole enää mitään syytä lykätä käynnistystä. Niinpä hain kamat kotoa ja olen tämän yön osastolla, heti kun paikka käynnistyksessä vapautuu, menen sinne. Kätilön mukaan se voi tapahtua vaikka klo 2 yöllä. Mies tulee silti vasta aamulla, koska kypsyttely kestää yleensä kuitenkin useita tunteja. Kaksosille ei myöskään käytetä yhtä tujuja aineita kuin yksösille.

Kätilö kävi just tekemässä käyrät ja niinhän ne muksut taas jumppasivat, että ei kovin siistiä käyrää tullut. Nyt vain hermostuneena odottelemaan.

Mies lähti kotiin yksin, seuraavan kerran kun mene sinne, meillä pitäisi olla mukana kaksi vauvaa...

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Raportti rv 36

Perjantaina oli siis 36 viikon kontrolli. Samat jutut kuin yleensä: sydänkäyrät, ultra ja lääkärin vastaanotto. Käyrät olivat tällä kertaa hyvät eli tuo meidän A-vauvakin malttoi olla kunnolla:) Maha pomppi entiseen malliin, mikä hieman haittasi käyrän ottoa.

Ultrassa kaikki ok, painoarvioksi saatiin A 2650g ja B 2450g, eli noin 200 gramman painoero on edelleen olemassa. Ultrateknikko sanoi kyllä, että mitä isommiksi vauvat tulevat, sen vaikeammaksi käy koon arvioiminen. Virtaukset, lapsiveden määrä ja Manning (liikkuvuus) normaalit.

Lääkärillä otettiin verikoe ja sf-mitaksi saatiin jo aika huima 42 cm! Puhuttiin myös toiveistani synnytyksen suhteen ja lääkäri sanoi, että missään tapauksessa ei käynnistetä ennen viikkoa 38, jos ei tule mitään sairautta. Ja minä tietysti olen terve kuin pukki.

Eli täytyy vaan kestää, vaikka olo on suurimman osan päivästä aika kauhea. Ei tämä tietenkään sen kummempaa ole kuin että erilaisia kipuja on koko ajan ja nytkin taitaa se päivittäinen istumiskiintiö (n. 10 min.) olla täynnä. Makuulla siis vietän suurimman osan aikaa. Kun olin tulossa sairaalalta ja odotin bussipysäkillä, tuli tietysti sellainen "maha tippuu just"-kohtaus ja kiemurtelin vaikean näköisenä henkeäni haukkoen. Ihmiset luulivat varmaan, että tuo synnyttää ihan tuohon...

2 viikkoa!!! Päästäänkö sitten tositoimiin?

torstai 3. maaliskuuta 2011

Varoitukset jenkityyliin


Halusin tässä vähän vanhoja vaatteita värjäillä ja mitä lukeekaan väriainepaketissa: "Saattaa sisältää seuraavia väriaineita... ". No ihan hyvä tietää, ettei tule yllätyksiä. Ilmeisesti on aika myrkkyä.

Päivät menevät hitaasti, enimmäkseen makuuasennossa. Kipuja on jatkuvasti johtuen sekä vauvojen edelleen raivokkaasta liikehdinnästä että liitoskivuista. Hassua sinänsä, että kun noita liitoskipuja ensialkuun tuli (noin puolenvälin jälkeen), ne tulivat nimenomaan kävellessä. Nyt niitä tulee enemmän levossa. Siis ihan rauhassa makoillessa yhtäkkiä "veitsi heilahtaa". Auts.

Huomenna on perusteellinen kontrolli taas polilla ja ajattelin kysäistä lääkäriltä, milloin voisi mahdollisesti ajatella käynnistämistä. Ensi viikolla tulee 37 viikkoa täyteen ja omasta mielestä joku päivä sen jälkeen voisi olla hyvä. Ainakin kun tuntuu, että ei noilla ipanoilla ole mitään halua itsestään tulla ulos. En haluaisi käynnistystä, mutta toisaalta olen kuullut, että joillakin se on jopa ollut se spontaanisti käynnistynyttä helpompi synnytys. Mene ja tiedä. Mutta sen tiedän, että näillä tuntemuksilla en tule enää kauaa jaksamaan. Eilen illalla teki mieli hypätä ikkunasta ulos...

Monet itkut saa itkeä päivässä kun niin paljon sattuu. Miten ihmeessä tulen kestämään synnytyksen, sillä se varmaan sattuu sata kertaa enemmän?! Toisaalta ainakin silloin tietää, että se loppuu jossain vaiheessa, ehkä jopa päivän kuluessa. Viikko-kaksi tuntuu tässä tilanteessa ikuisuudelta.