Ensimmäinen kotiviikko takana

J & V 

Ensimmäinen viikko takana vauvojen kanssa kotona. Alkujärkytyksestä ehkä jollakin tavalla selvitty ja itsekin olen toipumaan päin.

Yllätyksiä täynnä ollut tämä viikko. Oman voinnin lisäksi huolta on aiheuttanut vauvojen pieni painon nousu ja itse asiassa nousemattomuus. Tästä syystä saimme ohjeet sekä sairaalasta että kotona käyvältä kätilöltä olla antamatta rintaa, koska se väsyttää liikaa. Tämä onkin hyvin ilmeistä, sillä jo pullosta imiessä nuo raasut huohottavat kuin maratonia juostessa... Silloin tällöin kuitenkin annan vielä maistiaisiksi ja loput pumppaan, josko sitten piakkoin pystyttäisiin palaamaan imetykseen. Eivät ainakaan vielä hylji "tissibaaria". Toisaalta tuo pullosyöttö on tuonut miehen hyvinkin lähelle vauvoja: hän on ollut tämän viikon lomalla kotona ja hoitanut ihan samat jutut kuin minäkin. On se hellyttävää kun vaavi katsoo tummilla silmillään isukkia, joka antaa maitoa:)

Pullorumba on varsinkin öisin aikamoista, koska vauvat eivät ole ihan samassa rytmissä. Eivät kyllä turhaankaan heräile/kitise, vaan nukkuvat noin 4 tuntia putkeen per lapsi. Tämä on itse asiassa hieman liikaa kun katsoo heidän syömiään aterioita, eli eivät syö tarpeeksi paljon kerralla ja päivässä. Mutta minkäs teet, vaikea on pakkosyöttää. Meillä on vielä käytössä erityiset pumpattavat silikoniset tuttipullot, joita puristelemalla pystyy auttamaan heikosti imeviä syömään enemmän.

Vauvat ovat onneksi (omasta mielestäni) suloisimmat oliot maailmassa. Päivä päivältä tuntuu, että he huomioivat meidän olemassa olomme yhä enemmän. Tämä aika on raskasta, mutta toisaalta niin kovin lyhyt...

Sitten vielä muutamia pikkuhuomioita:

- lipasto hoitopöytänä (seisotaan päässä ja aukeaa siis sivusta) on aivan loistava!! Kaikki tarvikkeet ja vaatteet saa tosi näppärästi otettua avonaisesta laatikosta, vaikka toinen käsi on vauvassa kiinni.
- vauvanhoitovinkki: pidä hoitopöydän vieressä käyttövälmiina (=töpseli seinässä) hiustenkuivaajaa ja vaipanvaihtoraivarit ovat historiaa. Saimme tämän vinkin kotikäyntikätilöltämme ja se tosiaan toimii. Kun peppu on vielä vähän kostea, niin ei kun kuivaaja huruuttelemaan sopivalta etäsyydeltä ja vauva hiljenee ja rentoutuu:)
- vauvat pitävät melusta! En tiennyt tätä ennen, mutta kätilömme sanoi, että ajatelkaapa kun ne ovat mahassa, millainen diskoteekki siellä on: äidin sydän- ja mahan äänet, puhe jne. Tämän vuoksi kuulemma monet vauvat nukkuvat päivällä paremmin kuin yöllä, koska silloin on melua ympärillä.

Tämä tällä kertaa, jokainen päivä on oppimista - ennen kaikkea siihen, että mikään ei ole itsestään selvää.

Pojat ovat täällä

Viimeiset terveiset osastolta eli pienet poikamme syntyivät 11.3. kiireellisellä sektiolla. Poika B muuttui A:ksi, kutsuttaneen häntä tästä lähtien nimensä etukirjaimella V (täällä pitää jo sairaalassa ilmoittaa nimi ja kaikki kutsuvat vauvoja etunimillä) ja syntyi klo. 22.52,  paino 2590g, pituus 46cm. Perästä tuli veljensä ex-A, nimeltään J, klo. 22.53, painoa 2580g, pituutta 47cm.

Itselle sektio oli harmillinen asia, jota yritettiin viimeiseen asti välttää ja hyvä niin. Jos olisin tiennyt kuinka kipeäksi tästä voi tulla, olisin ollut todella kiukkuinen vapaaehtoisesta sektiosta. 

Kirjoittelen lisää jonkinlaisen synnytyskertomuksen muodossa, kunhan hieman toivun. Huomenna päästään kotiin kääröjen kanssa... Onneksi vauvat ovat vielä sata kertaa suloisempia kuin osasin odottaa:)

Käynnistysyksikössä

Kiitos kaikille tsemppauksesta! Tänä aamuna kello 6 odottavien osaston kätilö tuli herättämään ja sanoi, että viiden minuutin päästä minut kärrätään käynnistysyksikköön. Sitten vaan sängyssä maaten sinne ja käyrille. Kätilö teki sisätutkimuksen tarkistaakseen tilanteen (täysin epäkypsä ja kohdunsuu erittäin takana kuten olettaa saattoi) ja laittoi kapselin prostaglandiinia kohdunsuulle. En kysynyt mitä merkkiä oli, oliko sitä "pahamaineista" Cytotecia. Pian tämä aiheuttikin säännöllisiä supistuksia n. 5 minuutin välein, mutta koska ipanat taas liikkuivat vimmatusti ja se sattuu, en juuri tuntenut supistuksia. Oltuani yksin huoneessa melkein tunnin selälläni sängyssä oli pakko soittaa kelloa, sillä en kestänyt "aamujumppaa" enää. Piuhojen poiston jälkeen kaikki kivut hävisivätkin. Olin kuitenkin toiveikas, olivathan supistukset alkaneet noinkin helposti.

Mies tuli paikalle juuri aamiaista popsiessani, puoli 8 aikoihin ja sitten vaan hengasimme siihen asti kunnes taas oli käyrien ja kontrollin aika. Kuusi tuntia myöhemmin, kello 13 eri kätilö tuli laittamaan piuhat, käyrillä ei näkynyt enää lainkaan supistuksia :( ja teki jos mahdollista vieläkin kovakouraisemman sisätutkimuksen. Kyyneleet valuivat silmistä ja puristin miesparan käden ihan mustelmille. Apuva, miten saan puskettua nuo vauvat ulos?

Edelleen ei muutosta ja uusi annos lääkettä sisään. Nyt on ollut jonkin verran supistuksia, mutta ovat epäsäännöllisiä eivätkä kovin voimakkaita. Juuri kävi mieskätilö (!) sanomassa, että tulee laittamaan piuhat puolen tunnin päästä ja olletikin taas uuden lääkeannoksen.

Aika ankeaa puuhaa siis tämä, toivottavasti lähtee tästä etenemään vähän nopeammin:)

Osastolla odottamassa käynnistystä

Niinhän siinä kävi, että tämänpäiväisessä kontrollissa molempien pikkuisten pulssi oli turhan korkea, melkein koko ajan 180, ja näin ollen lääkäri sanoi, ettei ole enää mitään syytä lykätä käynnistystä. Niinpä hain kamat kotoa ja olen tämän yön osastolla, heti kun paikka käynnistyksessä vapautuu, menen sinne. Kätilön mukaan se voi tapahtua vaikka klo 2 yöllä. Mies tulee silti vasta aamulla, koska kypsyttely kestää yleensä kuitenkin useita tunteja. Kaksosille ei myöskään käytetä yhtä tujuja aineita kuin yksösille.

Kätilö kävi just tekemässä käyrät ja niinhän ne muksut taas jumppasivat, että ei kovin siistiä käyrää tullut. Nyt vain hermostuneena odottelemaan.

Mies lähti kotiin yksin, seuraavan kerran kun mene sinne, meillä pitäisi olla mukana kaksi vauvaa...

Raportti rv 36

Perjantaina oli siis 36 viikon kontrolli. Samat jutut kuin yleensä: sydänkäyrät, ultra ja lääkärin vastaanotto. Käyrät olivat tällä kertaa hyvät eli tuo meidän A-vauvakin malttoi olla kunnolla:) Maha pomppi entiseen malliin, mikä hieman haittasi käyrän ottoa.

Ultrassa kaikki ok, painoarvioksi saatiin A 2650g ja B 2450g, eli noin 200 gramman painoero on edelleen olemassa. Ultrateknikko sanoi kyllä, että mitä isommiksi vauvat tulevat, sen vaikeammaksi käy koon arvioiminen. Virtaukset, lapsiveden määrä ja Manning (liikkuvuus) normaalit.

Lääkärillä otettiin verikoe ja sf-mitaksi saatiin jo aika huima 42 cm! Puhuttiin myös toiveistani synnytyksen suhteen ja lääkäri sanoi, että missään tapauksessa ei käynnistetä ennen viikkoa 38, jos ei tule mitään sairautta. Ja minä tietysti olen terve kuin pukki.

Eli täytyy vaan kestää, vaikka olo on suurimman osan päivästä aika kauhea. Ei tämä tietenkään sen kummempaa ole kuin että erilaisia kipuja on koko ajan ja nytkin taitaa se päivittäinen istumiskiintiö (n. 10 min.) olla täynnä. Makuulla siis vietän suurimman osan aikaa. Kun olin tulossa sairaalalta ja odotin bussipysäkillä, tuli tietysti sellainen "maha tippuu just"-kohtaus ja kiemurtelin vaikean näköisenä henkeäni haukkoen. Ihmiset luulivat varmaan, että tuo synnyttää ihan tuohon...

2 viikkoa!!! Päästäänkö sitten tositoimiin?

Varoitukset jenkityyliin

Halusin tässä vähän vanhoja vaatteita värjäillä ja mitä lukeekaan väriainepaketissa: "Saattaa sisältää seuraavia väriaineita... ". No ihan hyvä tietää, ettei tule yllätyksiä. Ilmeisesti on aika myrkkyä.

Päivät menevät hitaasti, enimmäkseen makuuasennossa. Kipuja on jatkuvasti johtuen sekä vauvojen edelleen raivokkaasta liikehdinnästä että liitoskivuista. Hassua sinänsä, että kun noita liitoskipuja ensialkuun tuli (noin puolenvälin jälkeen), ne tulivat nimenomaan kävellessä. Nyt niitä tulee enemmän levossa. Siis ihan rauhassa makoillessa yhtäkkiä "veitsi heilahtaa". Auts.

Huomenna on perusteellinen kontrolli taas polilla ja ajattelin kysäistä lääkäriltä, milloin voisi mahdollisesti ajatella käynnistämistä. Ensi viikolla tulee 37 viikkoa täyteen ja omasta mielestä joku päivä sen jälkeen voisi olla hyvä. Ainakin kun tuntuu, että ei noilla ipanoilla ole mitään halua itsestään tulla ulos. En haluaisi käynnistystä, mutta toisaalta olen kuullut, että joillakin se on jopa ollut se spontaanisti käynnistynyttä helpompi synnytys. Mene ja tiedä. Mutta sen tiedän, että näillä tuntemuksilla en tule enää kauaa jaksamaan. Eilen illalla teki mieli hypätä ikkunasta ulos...

Monet itkut saa itkeä päivässä kun niin paljon sattuu. Miten ihmeessä tulen kestämään synnytyksen, sillä se varmaan sattuu sata kertaa enemmän?! Toisaalta ainakin silloin tietää, että se loppuu jossain vaiheessa, ehkä jopa päivän kuluessa. Viikko-kaksi tuntuu tässä tilanteessa ikuisuudelta.