perjantai 25. helmikuuta 2011

Flunssaa ja mahamöyrintää


Kaamean flunssan keskeltä pikapäivitys. Kaikki ovat sanoneet ja olen myös lukenut, että vauvat liikkuvat vähemmän raskauden lopussa. No, täällä ei kyllä tunnu eikä näytä siltä. Ja voitte mielessänne kuvitella, miten ihanalta tuollainen myllääminen tuntuu :D

Keskiviikkona ei ollutkaan varsinaista kontrollia, eli lääkärin tapaamista, vaan vain 2x käyrät eli CTG, kuten sitä polilla kutsuvat. Verenpaineet myös mitattiin ja tehtiin ultralla ns. Manning-tutkimus, joka mittaa mm. sikiöiden liikkuvuutta ja hengitystoimintoja.  Meni taas melkein koko päivä tuossa, koska meidän toisella pikku raasulla on aina aamuisin vähän nopea pulssi. Lounaan jälkeen sitten yleensä tasoittuu. Jatkossa nämä tutkimukset toistuvat joka viikko ja ensi viikolla on lisäksi kokoultra ja lääkärin vastaanotto. Että silleen.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Röstiä



Eilen illalla mieheni halusi tehdä racletteillan jämistä röstiä, yhtä omista (ja minunkin ) lempiruuistaan. Kaikki varmaan tietävät noin pääpiirteissään mitä rösti tarkoittaa: pannussa voissa paistettua perunaraastetta. Raaste voi olla joko kypsistä tai raaoista perunoista tehtyä, mikä vaikuttaa itse paistamisprosessiin.

Suomalaiset ajattelevat röstiä todennäköisesti enemmän lisäkeruokana ja niin sitä voidaan täälläkin tarjoilla. Sveitsissä röstistä on kuitenkin olemassa monta eri versiota, joita syödään pääruokana, lähes joka kantonilla on omansa. Esim. Bernin rösti on raastettua perunaa, sipulia ja pekonia. Baselin röstiin taas laitetaan usein perunan kaveriksi kanaa ja vihanneksia. Me teimme tällä kertaa risteytyksen Bernin ja Valais'n röstistä eli lisäsimme sekä sipulia, pekonia että loput raclettejuustosta. Lopuksi vielä paistettiin muna päälle, tämä on siis hieman kuin sveitsiläistä pyttipannua:)

Röstillä on Sveitsissä toinenkin merkitys. Usein kuuluu kulttuuriasioissa puhuttavan ns. röstigrabenista eli röstirajasta (kirjaimellisesti röstioja), jonka länsipuolella asuvat ranskankieliset ja itäpuolella saksankieliset sveitsiläiset. Kulttuurillisesti ja poliittisesti erot ovatkin merkittäviä, vaikka röstiä, kuten muitakin perinteisiä ruokia syödään kummallakin puolella. Miksipä ei, nehän ovat niiiin hyviä...

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Vuosipäivä

Viikonloppu alkaa vihdoin kääntyä lopuilleen, tuntuukin siltä, että perjantaista asti on ollut aikamoista hulinaa.

Perjantaiaamuna lähdin normaalitarkastukseen (rv. 34) äitiyspolille ja ensitöikseni jouduin käyrille puoleksi tunniksi. Toisen vauvan pulssi oli kovin nopea, jopa 180, joten kätilöt antoivat minulle lasin vettä ja se auttoi asiaa. En ole tätäkään aiemmin tiennyt. Kyselivät ensin, olenko syönyt aamiaista jne. ja minähän syön aina. Sitten mentiin ultraan, jossa tällä kertaa ei ollutkaan lääkäri, vaan ultrateknikko. Hän mittasi lapsiveden määrän, tarkasti vauvojen liikkeitä ja totesi, että molemmat ovat nyt pää alaspäin. Jihuu! Näillä  näkymin siis ihan "normaalisynnytys" odottaa. "Normaali" siksi kun niitä nyt kuitenkin on kaksi...

Seuraavaksi menin lääkärin juttusille. Hoitaja otti vielä streptokokkinäytteen ja punnitsi (alusta painoa tullut kaiken kaikkiaan 13 kiloa - tosi hyvä). Lääkäri jutteli yleisiä asioita synnytyksen lähenemiseen liittyen, vauvojen asennot jne. käytiin läpi. Hän halusi vielä varmistaa, että sillä nopeampisykkeisellä on kaikki hyvin, joten sain ohjeet käydä syömässä ja palata sitten uudellen käyrille tunniksi.

Menin siis kaupungille ja syötyäni palasin takaisin sairaalalle. Loppujen lopuksi jouduin olemaan vielä 1,5 tuntia käyrillä, koska olin aluksi kyljelläni, mistä katoaa helposti vauvojen sykkeet. Käännyin sitten selälleni, mistä selkä ei tykkää, ja saatiin tarpeeksi käyrää. Kaikki hyvin.

Kätilö antoi ohjeita, milloin pitää soittaa sairaalaan. Tietenkin nämä tyypilliset, jos tulee lapsivedet tai verta tai tulee säännöllisiä supistuksia ja sitten jos lapset eivät liiku vähintään kolme kertaa päivän aikana. Minun piti oikein kysyä, että anteeksi kuulinko oikein? Suomessahan liikelaskennassa lasketaan suunnillen 10 liikettä/tunti. Toisaalta ranskan kielessä 'bouger' on hieman epätarkempi termi, se voi tarkoittaa yksittäistä liikettä tai yleisesti liikkumista, liikehdintää. Joten ehkä kätilö tarkoitti paremminkin, että pitää olla vähintään kolme jaksoa päivässä per lapsi, kun liikeitä on?

No, joka tapauksessa hänkin sanoi, että minun tapauksessani ei päde tällaiset säännöt, sillä nämä lapsoset ovat ilmeisesti niitä yli 100 kertaa tunnissa liikkuvia (tai ehkä 200):)

Vihdoin siis kellon näyttäessä 16 pääsin pois sairaalasta, oltuani siellä lähes koko päivän. Seuraava kontrolli on jo ensi keskiviikkona, nyt niitä alkaa tulla joka viikko. Synnytys lähenee...

Eilen sitten appivanhemmat tulivat kyläilemään meille kun en itse enää uskalla poistua 1,5 tunnin matkan päähän. Söimme illalliseksi raclettea ja vanhemmat ihastelivat vauvojen huonetta ja fiilistelivät jo valmiiksi perheen uusia tulokkaita. Ensimmäiset lapsenlapset ovat herättäneet heissä nostalgian omien lasten vauva-aikaan.

Tänään on sitten miehelleni ja minulle tärkeä päivä, tapaamisemme vuosipäivä. Tasan neljä vuotta sitten kumpikin oli tahollaan matkailemassa Kolumbiassa ja tapasimme ensimmäistä kertaa Iguana-nimisessä hostellissa Calissa. Vietimme romanttisen viikonlopun yhdessä Popayánissa, "valkoisessa kaupungissa", jonka jälkeen minä palasin Suomeen viimeistelemään opintoni ja tuleva mieheni jäi vielä Etelä-Amerikkaa kiertämään kolmeksi kuukaudeksi. Seuraavat kuukaudet olivat kiivaan sähköpostivaihdon ja mesetyksen aikaa ja kesäkuun alkupäivinä hän sitten tupsahti Suomeen visiitille luokseni.

Kesä meni töitä tehden ja kaukosuhteen kauhuja kärsien ja syksyyn mennessä, kun minä vihdoin valmistuin yliopistosta, olimme päättäneet, että muutan Sveitsiin mieheni luo. Ja siitä lähtien olemme olleet yhdessä melkein joka ikinen päivä. Aluksi asuimme kimppakämpässä yhdessä huoneessa reilun vuoden eikä sekään ollut kovin vaikeaa. Vauvoja ei vain olisi sinne voinut laittaa... Alun särmät ovat hioutuneet ja nykyään emme riitele oikeastaan koskaan.

Näin siis olemme molemmat omien elämiemme pisimmässä suhteessa ja kaikki merkit viittaavat siihen, että tämä ihmeellinen matka jatkuu ainakin yhtä ihanana pitkälle tulevaisuuteen. Ja kaiken täydentävät nuo mahassa mylläävät oliot, joiden tapaamista tuskin maltamme odottaa.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Tarvikkeet Osa 2 - Sekalaiset vauvatarvikkeet


Tällä kertaa lisää varusteita. "Vauvailukulttuurihan" on nykyään melko kulutuskeskeinen, usein tuntuu, että varsinkin äidit käyttävät tulevaa perheenjäsentä tekosyynä päästä ostelemaan vaunuja, vaatteita ja kaikenlaista tilpehööriä. Monesti tuosta jää sitten lopuksi paljon käyttämättä. Me olemme siinä onnellisessa asemassa, että esim. seuraavassa esiteltävistä tavaroista emme ole ostaneet kuin pari lelua, kaiken muun olemme saaneet joko vauvojen isovanhemmilta tai käytettynä omilta ystäviltämme.

Turvakaukalot meille lahjoittivat isovanhemmat, he ostivat myös jo valmiiksi turvaistuimet (!), vaikka yritimme toppuutella hieman. Niitä istuimia siis käytetään noin vuoden iästä lähtien... Mutta koska kaupassa oli hyvät tarjoukset, emme viitsineet kieltäytyäkään. Kaukalot ovat Nania Be One SP Plus, joka on saanut ihan hyvät testiarviot. Se on turvavöillä kiinnitettävä ja koska autoilemme tosi vähän, todennäköisesti kerran kahdessa-kolmessa viikossa mummolaan, niin ajattelimme, että telakka olisi turha investointi meille. Telakkahan nostaa hinnan usein kaksinkertaiseksi, ainakin jos se on Isofix.


Sitterit ovat molemman kavereiltamme, itse tuskin olisimme ostaneet ennen vauvojen tuloa, jos niille ei olekaan käyttöä.


Koala-riippukeinu on lainassa kaveriltani, saa nähdä suostuvatko ipanat siihen. Mieheni rakastui siihen ensisilmäyksellä kun näki kummipoikani köllivän siinä vauvana ja vaatimalla vaati, että sellainen on saatava:)


Leikkimatot on myös saatu kavereilta ja ehkä nekin palaavat (ex-)omistajilleen, mikäli heille lisää lapsia ilmaantuu.



Kylpyamme on huomattavasti "ylellisempää" mallia kuin olisimme itse ostaneet jos olisi tarvinnut. Tämäkin siis lainassa. En ole oikein ymmärtänyt tuon nallen muotoisen irrallisen vauvatuen funktiota, sillä ammeessa on jo valmiina itsessään vastaava tuki. Ehkä sitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi juuri tämän ammeen kanssa?


Leluja vauvaikäisille, osa taasen isovanhempien lahjoittamia, osa kavereiden käytettyjä. Luulenpa, että nämä riittävät ensihätään.


Tässä ensimmäisen tavarat, jotka itse ostimme vauvoille. Kaksi imeskely/unirättiä Tukholmasta "häämatkallamme", kun raskaus oli aika alussa (n. rv 11). Emme olleet kertoneet perheenlisäyksestä vielä kenellekään ja tuntui mahdottoman suloiselta tehdä hankinta Suurelle Salaisuudelle...

tiistai 8. helmikuuta 2011

Pahaa ja hyvää karmaa

Muutama tunti edellisen blogipostauksen jälkeen tapahtui jotain ihan kamalaa. Varmaan tuli pahaa karmaa kaikesta siitä valituksesta...

Olin heräilemässä torkuilta vähän tokkurassa ja noustuani ylös en monta askelta ehtinyt ottaa kun ilmeisesti kompastuin ja kaaduin - suoraan mahalleni. Itse asiassa en tiedä kuinka paljon maha osui maahan, mutta kyllä se varmasti tuon kokoisena ainakin jonkin verran painui lattiaan. Minä nimittäin hirveässä adrenaliinihuurussa pomppasin ylös ja menin sängylle makaamaan, en edes tuntenut karmeaa kipua oikeassa jalassa ja polvessa kun yritin kuumeisesti tuntea vauvojen liikkeitä.

Päälimmäisenä ajatuksena oli: ampukaa minut heti, olen huono äiti ja tapan lapseni kun olen niin varomaton. No, tapaturmahan tuo oli eikä mitenkään tahallista, mutta sittenkin, se oli todella kauhea tunne. Onneksi melkein välittömästi ipanat alkoivat muksia entiseen malliin, joten huokaisin hetkeksi. Sitten tajusin, että jalka on ihan tulessa ja olihan siinä mahtavat nirhaumat, lattia oli housunpolveakin polttanut hieman puhki. Seuraavaksi tunnustelin mahaa, se ei tuntunut yhtään kipeältä.

Mikä onkaan seuraava askel? Ei, se ei tietenkään ole soittaa sairaalaan, vaan kuten varmaan arvaatte, googlettaa kaatuminen ja raskaus, ja vielä kaikilla mahdollisilla kielillä. Siitä en tullut paljoa viisaamaksi, huomasin vain, että kaatuminen raskaana on ensinnäkin erittäin yleistä (varsinkin liukkailla) ja aiheuttaa erittäin harvoin mitään vakavaa, toisin kuin esim. auto-onnettomuudet tai väkivalta. Päätin odottaa miehen kotiin tuloa ja keskustella hänen kanssaan mennäänkö näytille. Kun iltaan mennessä ei ollut mitään kipuja eikä vuotoja ja vauvat liikkuivat normaalisti, päätin odottaa maanantain normaaliin seurantaultraan asti lääkäriin menon kanssa.

Pikku hiljaa alkoi usko taas palautua ja mieshän sai aiheen myös huomautella, että kas, Pepe valittaa huomattavasti vähemmän vauvojen potkuista...

Eilen oli sitten tuo ultra ja kaikki näyttää tosi hyvältä (*syvä huokaus*). Vauvat mylläävät vimmatusti ja kasvavat hyvää tahtia: A:n painoarvio oli 1890g ja B:n 1750g. Lääkäri meinasi, että tuo 140g ero vauvojen välillä ei aiheuta tässä vaiheessa mitään erityisseurantaa. Lisäksi, vaikka maallikkona sanonkin, niin tämänkertainen ultralaite (eri kuin viimeksi) oli ihan järkyttävä karvalakkimalli, hyvä jos sai edes kunnon mittoja. Se nyt ainakin näkyi, että ovat edelleen samassa asennossa, A pää alaspäin ja B tukevasti perätilassa. Käyvät jännäksi nämä viimeiset viikot! Joka tapauksessa, säikähdyksellä selvittiin ja täytyy nyt ottaa vähän rauhallisemmin. Ison mahan takia tasapaino on täydellisesti muuttunut ja kehonhallinta sen mukana. Siis vaikka olisi tuli takapuolessa niin hitaasti hyvä tulee...

perjantai 4. helmikuuta 2011

Sekalaisia ajatuksia


Maha viikolla 31+5 (tai lääkärin laskujen mukaan jo 32+1), aikaa jäljellä toivottavasti ainakin reilu kuukausi. Alkaa kyllä käydä raskaaksi tämä oleilu, varsinkin liikkuminen. Kävellä voi kivutta hyvällä tuurilla noin 100m, paitsi silloinkin saattaa iskeä liitoskipu äkillisen "puukoniskun" muodossa. Istuessa alempi vauva myllää alavatsalla, joten en voi normaalisti istua 15-30 minuuttia pidempää aikaa paikallani. Maatessa sama jylläys.

Jos olisin tiennyt etukäteen, että vauvojen liikkeet eivät lähestulkoonkaan aina tunnu mukavilta... No, eihän se olisi yritystä estänyt, mutta ainakin olisi ollut paremmin valmistautunut. Suurimman osan aikaa kun olen esim. makuulla, toinen muksu yrittää ilmeisesti kääntyä, sillä hänellä on tapana "kiilata" itsensä (eli kaiketi pää kiilautuu) toisen vauvan ja mahan väliin ja sinnikkäästi yrittää pakolla vängätä itsensä toiseen asentoon. Kun tilaa ei ole ja äidin maha on ratkeamispisteessä, hän muljahtaa takaisin omalle paikalleen. Tätä tapahtuu etenkin makuulla illalla, yöllä ja aamulla. Argh.

Ja valivali... Ymmärrän kyllä, että on tosi tylsää valittaa kun olen tätä itse halunnut ja toisaalta toisille se ei ole niin itsestään selvää. Ja samalla tunnen syyllisyyttä kun toivon, että ipanat liikkuisivat joskus vähän vähemmän. Kamalaa:( Minun pitäisi olla todella tyytyväinen, että he ovat noinkin aktiivisia. Mutta minkäs teet. Nämä ovat näitä äitiyden tabuja, olet aiheuttanut tämän itse, joten nyt makaat niinkuin petaat. Auta armias, jos olet kaiken päälle vielä kärsinyt lapsettomuudesta, silloin sinulla ei ole todellakaan ole oikeutta valittaa, olet välittömästi hemmoteltu prinsessa, jos vihdoin olet saanut kauan kaivatun vauvan ja kehtaatkin sanoa, että kuolet väsymykseen, imetykseen jne. (tuli mieleen Ex-Haikaranpelättimen blogin joistakin kommentoijista).

Tuo kaikki plus ne lukemattomat neuvot, joita en halunnut kuulla ovat tietysti vielä enimmäkseen edessäpäin. Täytynee ottaa kylmä asenne: nämä ovat meidän lapsiamme ja kasvatamme heidät maalaisjärjellä parhaaksi katsomallamme tavalla. Syyllistäjät älkööt vaivautuko. Syyllisyyttä löytyy täältä ihan takuulla tarpeeksi omasta takaa.

Sitten iloisempiin aiheisiin: sain postissa Ranskasta vielä yhden kestovaipan, Sweet-One-Size-vaipan, jota valmistaa firma nimeltä Made in La P'tite Prairie. Siellä oli vaipat alennuksessa (on näköjään vieläkin), joten ajattelin kokeilla vielä tätä yhdenkoon taskuvaippaa.


Vaippa on siis taskumallia, jossa myös "pikkutaskut", mikäli sitä haluaa käyttää kuorena. Imu on bambu-hamppu-joustofroteeta. Outoa kyllä vaipassa on jo sisällä yksi kiinteä kerros tuota imua ja myös hieman harmi, sillä sehän lisää kuivumisaikaa, joka taskuilla on tunnetusti yleensä huippunopea.

Ja lisää vaatetusta, viime viikonloppuna meillä oli mieheni kaveri vaimonsa ja pikkuisen poikansa kanssa illallisella ja toivat mukanaan kasat vaatteita:


Vasemmalta alkaen on pinoissa koot 50, 56, 62 ja 68 sekä ulkotakkeja oikealla. Tästä näkyy hyvin, että pieniä vaatteita on tosi vähän, onneksi olen juuri niitä ostanut joitakin itse, koska meidän vauvat voivat olla aika pieniä alussa. Suomalaisittain hämmentävää on se, että puolipotkuhousuja ei käytetä lainkaan ja toisaalta joukossa on paljon farkkuja ja paitoja (myös kaulus-!). Täällä todellakin puetaan vauvat eri tavalla kuin Suomessa. Mutta kyllähän meillä kaikelle varmaan käyttöä löytyy, onneksi tutut ovat olleet anteliaalla päällä:)

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Sisustusextra

Ja vaihteeksi sitten ennen-jälkeen kuvia television sisustusohjelmien tyyliin... Eli olemme saaneet huoneet melko lailla järjesteltyä, työhuone/vierashuone muuttui vauvojen huoneeksi ja lähes kaikki kamat täten makuuhuoneeseemme. Hassua sinänsä, sillä olemme ajatelleet pitää vauvat nukkumassa meidän huoneessamme ainakin ensimmäiset kuukaudet, joten olemme sitten ahtautuneena yhteen huoneeseen kaikkine tavaroinemme. Ah, tulee ihan mieleen mieheni kanssa asumisen ensimmäinen vuosi, jolloin asuimme kimppakämpän yhdessä pienessä huoneessa. Ja hyvin toimi näköjään, kun kerran olemme vielä yhdessä.

Tässä siis työhuone ennen:




















Ja makuuhuone:


Näyttääpäs synkältä tuo ex-makuuhuoneen väritys. Todellisuudessa pääväri oli tummanvihreä, sellainen havunvihreä, mutta valokuvissa se ei näköjään näy.


Ja jälkeen - lastenhuone:


Pinnis, jossa molemmat nukkuvat, laitetaan seinän viereen meidän sänkymme sivuvaunuksi, nyt se on vielä varastoitu lastenhuoneeseen. Imetyksen toivottavasti sujuessa oletamme tämän olevan minulle helpoin vaihtoehto. Olemme siis hankkineet toistaiseksi vain yhden pinnasängyn, toinen haetaan sitten kun lapset on aika laittaa omiin sänkyihinsä. Pikkuiseen vauvojen huoneeseen mahtuu juuri ja juuri kaksi sänkyä peräkkäin, muukin asettelu voi tulla kyseeseen riippuen lasten temperamentista...

Vaipat ym. tarpeelliset hoitotarvikkeet lipaston ylälaatikossa.









Matosta on saatu inspiraatio huoneen väritykseen.



Makuuhuone:





Tykkään - vaikka itse sanonkin:) Eräs ystäväni sanoi kerran, että meillä on hänen makuunsa liian minimalistinen sisustustyyli, mutta ehkä se on tullut juuri noiden sisustusohjelmien katsomisesta. Niitä kun voi onneksi tiirailla netin kautta täältä ulkomailta käsinkin.