Synnytyskertomus osa 1

Käyrillä käynnistysyksikössä

Tämä kertomus alkaa torstaiaamusta 10.3.2011, kun menin viikottaiselle äitiyspolikäynnilleni CHUV:iin (Centre hospitalier universitaire vaudois). Raskausviikkoja oli tällöin kasassa tasan 37. Aika oli kello 9.30 ja ensimmäiseksi jouduin käyrille tuttuun tapaan. Jälleen kerran vauvojen sykkeet olivat aika nopeat ja puolen tunnin piuhojen jatkona olon jälkeen minut passitettiin ultraan. Siellä tutkittiin lapsiveden määrä sekä vauvojen liikkuvuus. Kaikki oli erittäin normaalia.

Kun palasin polille kätilö ohjasi minut päivystävän lääkärin juttusille. Tämä oli tutkinut papereitani ja huomannut, että jo viikkoa aiemmin olin ilmaissut haluni saada käynnistys heti kun viikkoja olisi tarpeeksi, yleensä aikaisintaan viikolla 38. Tällöin siis kaksossynnytys voidaan käynnistää myös äidin pelkästä toiveesta, vaikka ei olisi mitään terveydellisiä syitä. Lääkäri selitti, että vauvojen sykkeet olivat edelleen liian nopeat ja se saattoi merkitä sitä, että he olivat väsyneitä ja sydän joutui tekemään enemmän töitä kuin pitäisi. Koska olin jo itsekin toivonut käynnistystä, hän sanoi, että ei ollut enää mitään syytä odottaa: vauvat olivat nyt täysiaikaisia ja olisi parempi heille syntyä mahdollisimman pian.

Niinpä pieneksi järkytyksekseni minulle annettiin muutama tunti aikaa käydä hakemassa "synnytystavarani" kotoa ja sitten minun piti ilmoittautua odottavien osastolle ja jäädä sinne yöksi odottamaan käynnistystä, jonka piti tapahtua jo seuraavana päivänä eli perjantaina. Hieman päästä pyörälläni soitin miehelleni ja sanoin, että meidän vauvat taitavat syntyä sinä viikonloppuna...

Haalittuani tarpeellisen kasaan kotoa saavuin takaisin sairaalaan iltapäivällä. Menin odottavien osastolle, mutta se oli täynnä! Siellä ei ollut yhtään vuodetta vapaana ja niin minut ohjattiin jo käynnistysyksikköön sairaalan katutasoon, jossa oli yksi paikka. Yksikkö sijaitsee aivan synnytyssalien vieressä ja siellä on neljä vuodepaikkaa kahdessa huoneessa. Yleensä niistä on kuitenkin käytössä vain kolme, ilmeisesti valvovan kätilön työmäärän rajaamiseksi. Valvova lääkärikin pistäytyi paikalla ja sanoi, että jos oikein tuuri käy, niin aletaan käynnistelemään jo samana päivänä. Silloin alkoi toden teolla jännittää! Kun olin ollut taas käyrillä ja käteeni laitettu kanyyli, joka jäisi siihen vielä synnytyksen jälkeiseen päivään asti, mieheni saapui paikalle töistä. Kello oli tällöin noin 18.30. Sitten ihmettelimme yhdessä, mitä seuraavien tuntien aikana tapahtuisi.

Inhottava ja huonosti laitettu kanyyli, se tuntui joka ikinen päivä jos vähänkin kättä liikautti.

Samassa hetkessä huoneeseen tuotiin toinen pariskunta, jonka naispuolisko oli ollut jo odottavien osastolla ja nyt synnytys käynnistettäisiin raskausmyskytyksen vuoksi. Viikkoja taisi heillä olla n. 33 eli lähes kuukausi vähemmän kuin meillä. Hui! Minä sain sitten sen heiltä vapautuneen paikan ja niin mentiin ylempiin kerroksiin yötä varten. Näin ollen synnytystä ei todennäköisesti käynnistettäisi vielä sinä päivänä.

Mieskin joutui pian lähtemään ja kätilö tuli ottamaan iltakontrollin ja sanoi samalla, että lähtö saattaa tulla koska vain, vaikka kello 2 yöllä. Uni ei ymmärrettävästi tullut silmään kovin helposti...

Ammulla kello 6 heräsin siihen, kun kätilö tuli ilmoittamaan, että viiden minuutin päästä lähdetään käynnistysyksikköön. Sitten minut kärrättiinkin jo "jalat edellä" pitkin sairaalan käytäviä alas käynnistysosastolle, tällä kertaa siihen toiseen huoneeseen. Toisessa huoneessa oli edelleen edellisiltainen pariskunta, mutta tällä kertaa kuulin voihketta huoneiden välissä olevasta pikkukopista, jossa oli vesiallas: synnytys oli siellä selkeästi käynnistymässä. Itseä alkoi taas jännittää kun soitin miehen paikalle.

Pian aamuvuoron kätilö tuli tekemään mittaukset ja ottamaan käyrät ja tämän jälkeen hän laittoi kohdunsuulle tabletin käynnistyslääkettä. En kysynyt tarkemmin mitä se oli, mutta hän selitti että se on pienempi annos kuin mitä yksösille käytetään, ilmeisesti ihan niin rajusti ei uskalleta kaksosille aloittaa. Sitten vain odoteltiin. Jo puolen tunnin kuluttua tuli jonkinlaisia supistuksia, jotka myös nätisti piirtyivät käyrille. Kipuja ei kuitenkaan ollut.

Loppuaamu ja iltapäivä kului samoissa merkeissä, televisiosta tulvi uutisia Japanin maanjäristyksestä, joka oli ollut edellisenä yönä ja minä popsin sairaalaruokaa. Kello 13 maissa kätilö kävi tekemässä sisätutkimuksen, joka sattui sivan järkyttävästi (no, sattuuhan se, jos joku yrittää tunkea sormeaan kiinni olevasta kohdunkaulasta läpi...). Mitään muutosta ei ollut havaittavissa. Kohdunkaula takana ja kiinni. Supistuksetkin olivat lakanneet aikoja sitten. Toinen tabletti vaan kehiin ja odottelemaan...

Myöhemmin iltapäivällä mieheni päätti lähteä kotiin syömään ja torkuille, varmuuden vuoksi, jos illemmalla tai yöllä jo päästäisiin tositoimiin. Itsellä kyllä alkoi usko hiipumaan, kun tuntui, että toisesta tabletista tuli vielä vähemmän supistuksia.

Yritin välillä torkkuakin ja noin kello 18 aikaan saapui paikalle iltavuoroon tullut mieskätilö ja kertoi, että pian joutuisin taas käyrille, joten jos haluaisin käydä vessassa, niin nyt olisi hyvä hetki. Minä siitä sitten punnersin vessaa kohti ja tuntui kuin vauvat taas olisivat liikkuneet hullun lailla. Vessasta palatessa iski jo entuudestaan tuttu "maha tippuu"- kohtaus ja lyllertäessäni kätilön ohi, hän kyseli jo, että oliko minulla  noin kovia supistuksia. Minä vastasin, että ei kun vauvat vaan potkii... Hän meinasi, että kyllä ne voivat olla supistuksiakin. Minähän en uskonut, kun kerran samalta oli tuntunut ennenkin.

Siispä käyrät mahan päälle ja... pian huomasimme, että laitteeseen piirtyivät siististi kunnon supistukset - kahden minuutin välein!! Ne mahan tippumistuntemukset olivatkin mitä ilmeisimmin olleet supistuksia, en vain ollut koskaan tajunnut sitä. Olo selällään maatessa alkoi olla tukala ja soitin miehelle, että tulee äkkiä, nyt alkaa tapahtua! Kello oli tässä vaiheessa noin 18.30. Miehen tultua paikalle kätilö teki sisätutkimuksen ja harmikseni en ollut kuin sormelle auki ja kohdunkaula edelleen takana. Pitkä yö taitaisi siis olla edessä...

Paperissa vasemmalla vauvojen sykkeet, oikealla supistukset - väli 2 minuuttia...

"Näennäisimetystä"

Kiitos kommenteista! Hengissä ollaan vielä... Olen myös lisännyt tuon anonyyminä/pelkällä nimellä kommentointivaihtoehdon, en ollut aiemmin huomannut että se puuttui.

Blogeja kaksosten pikkuvauva-arjesta on olemassa aika vähän - ja alan ymmärtää miksi:D Aikaa netissä roikkumiseen saati kirjoitteluun ei juuri ole. Ne vähät kerrat kun ehdin konetta avata, tutkin lähinnä imetysneuvoja tai vauvanhoitovinkkejä, kun kerran kyseessä ovat esikoiset.

Tällä hetkellä meillä mennään osittais- tai voisi ehkä paremmin sanoa näennäisimetyksellä. Sanon näennäis- siksi, että mitään mainittavaa ravintoa ei rinnasta vauvoille tule. Sektio mitä ilmeisimmin hieman hidasti maidonnousua ja alun imetyskielto heikon imutehon vuoksi oli vielä tappavampaa maidontuotannolle. Sairaalassa olisi siis tullut jo maitoa suunnilleen yhdelle lapselle ja jos olisi voinut imettää, kaikki olisi varmaan jatkunut normaalisti. Vauvat nimittäin imevät edelleen hyvin (sekä rintaa että tuttipulloa). Pumpulle ei vaan heru kunnolla ja määrät ovat kutistuneet vielä entisestäänkin. Olen tutkinut kaiken maailman maidontulon uudelleenkäynnistysneuvot tehopumppauksineen, kotikaljan ja mammateen juonteineen ja kuumine hauteineen, mutta tosiasiassa en tule pystymään mihinkään tuollaiseen. Esim. "pesiminen" vauvan kanssa 24h vrk. ei onnistu kaksosilla, ainakaan kun mies on jo palannut töihin. Kun vauvat nytkin syövät hieman eri rytmissä (vaikka heitä yrittäisi "pakottaa" samaan rytmiin), niin aikaa ja ennen kaikkea jaksamista ei kerta kaikkiaan riitä. No, alkoholitonta olutta olen kyllä lipittänyt oikein olan takaa. Näyttäisi tosi hyvältä piilokamerassa, kun vauva toisella käsivarrella äiti avaa jääkappikylmää (alkoholitonta) olutpulloa:)

Niinpä olen reippaasti päätynyt antamaan imetyksen jatkua vain vauvan ja äidin herkkänä hetkenä, jolloin vauva saa 10 minuutissa imaistua ne muutamat tilkat mitä rinnassa sillä hetkellä on. Tämän jälkeen annan suosiolla kunnon eväät pullosta. Ajattelin jatkaa näin niin kauan kuin maitoa on edes vähän ja vauvat eivät hylji rintaa. Onhan se suloista katsella kun pikkuinen sinnikkäästi imee ja puuskuttaa äidin rinnalla.

Herkkä hetki, mallina V.

Ennen vauvojen tuloa olin hyvinkin liberaali ja ajattelin, että imetys onnistuu tai jos ei, niin ei se ole niin vakavaa. Mutta kuten niin monet muut, minäkin olen saanut huomata, että kun ne äitihormonit iskevät päälle, niin ne pettymykset ovat huomattavasti vaikeammin nieltävissä. Kun synnytys ensin päättyy sektioon ja sitten et edes voi imettää kunnolla, niin... Nyt alkaa kyllä jo ehkä vähän helpottaa. Ja sitä paitsi täällä Sveitsissä ei olla ollenkaan niin imetysfanaattisia kuin Suomessa. Etukäteen kätilöt kyselivät, että haluanko/aionko imettää - Suomessa sitä pidetään itsestäänselvyytenä! Täällä se tuntuu olevan enemmänkin valinta, jopa sairaalassa annettavassa imetysoppaassa imetyksestä puhutaan ikään kuin päätöksenä. Jollei se onnistu, niin se on sitten toinen juttu. Pulloja näkee myös julkisilla paikoilla mielestäni huomattavasti Suomea enemmän, en ole kyllä vielä käynyt missään vauvakerhoissa, että niiden tilannetta en tiedä. Anoppini sekä miehen isoäiti eivät myöskään ole juurikaan imettäneet, eli traditio pulloruokintaan on täällä pitkä.

V:lle maistuu maito myös pullosta.

Näillä eväillä siis mennään tällä hetkellä. Nyt molemmat nukkuvat tyytyväisinä syötyään jokseenkin peräjälkeen tänä aamuna. Yöllä ei ole niin helppoa, viime yönä sain ruokkia molemmat yhtäaikaa sittereissä kello 4. Toisina öinä tilanne on päinvastainen, kummallakin ruokailuväli 3 tuntia, mutta tasan eri tahtiin. Tällainen rytmi antaa max. 1 tunnin "unta" ruokailujen välillä... Kun J vielä ähisee ja puhisee aamuyöstä, ei nukkuminen ole kummoista. Mutta noilla nappisilmillähän saa kaiken heti anteeksi :)