keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Pientä sairastelua

Pojat ovat nukkumassa kerrankin kunnon päiväunia, koska ovat elämänsä ensimmäisessä flunssassa. Meillä on tosiaan elämä muuttunut aika hulinaksi. Molemmat ovat pää viidentenä jalkana menossa vaikka missä eikä äiti meinaa ollenkaan ehtiä mukaan kaikkialle (saati kirjoittelemaan jotain omia juttujaan...). 

Kun V alkoi hieromaan nenäänsä vuodenvaihteen tienoilla, luulimme ensin, että hän on allerginen kissoille. Olimme olleet juhlimassa vuoden vaihtumista koko perheen voimin kodissa, jossa on kaksi kissaa ja isovanhemmillahan on myös kissa. Meitä pelotti jo kovasti allergia, koska olisimme mieluusti adoptoineet jonkun hylätyn kissan kunhan pojat ovat vanhempia. Mutta sitten aloimme kaikki tulla kipeiksi, joten ehkä se ei kuitenkaan olekaan allergiaa.

Muutoin viime aikoina meillä on ollut ongelmia laittaa pojat yöunille normaaliin aikaan. Tai paremminkin: yleensä jompikumpi aiheuttaa ongelmia, molemmat tasaisesti ja vain yksi vauva per ilta. Pojathan alkoivat nukkua yönsä noin 5 kk iässä ja 9 kk asti nukkuivat siis 20-8 kuin tukit. Mutta nyt saattaa tulla ihan hirveä huutokohtaus nukkumaan laitettaessa riippumatta siitä ollaanko tarpeeksi, ei kovin, vai yliväsyneitä. Olemme siis vaihdelleet eri tekniikoita ja aikoja ja jopa nukuttaneet myöhemmin nukahtavaa eri huoneessa matkasängyssä. Nukuttaminen ei nyt tässä tarkoita mitään erityistä aktiviteettia, koska pojat osasivat jo hyvinkin nukahtaa itsekseen eikä meillä näin ollen ole mitään hampaiden pesua ja pyjaman vaihtoa kummempia rutiineja. 

Viimeiset pari iltaa on kuitenkin mennyt yllättävän hyvin. Olen soveltanut tassuttelu-unikoulua ja lapsen huutaessa vaan pistänyt hänet uudelleen makuulle ja hieronut selkää rauhallisesti, yleensä se on auttanut jo muutamassa minuutissa. Luulen, että olemme tehneet kaksosperheille hyvin tavallisen virheen ja estääksemme toisen vauvan heräämisen olemme aina nopeasti ottaneet huutajan syliin ja pois huoneesta. Ja mitäpä nuo vikkelät ipanat eivät oppisi nopeasti:) Luin joltakin foorumilta, että jonkun saman ikäinen (10 kk) lapsi oli viikon kuluessa jopa oppinut itse näyttämään ovea, koska halusi pois huoneesta ja oli huomannut miten se onnistuu. Ja nyt olemme laittaneet muksut sänkyyn todella ajoissa ja hyväntuulisina. Ja vaikka ovat sängyssään rauhallisesti saattavat kyllä valvoa kauankin aikaa siellä, millä ihmeen voimilla sitä en tiedä. Mutta parempi niin kuin väsymystään kitisevä tai huutava lapsi.

Ehkä tässä siis oli vain tällainen minimaalinen ongelmavaihe ennen seuraavaa "kriisiä". Ainakin osaamme näin jälkikäteen arvostaa kovasti niitä meidän leppoisan rauhallisia iltoja ja öitä, joita ehdimme jo aiemmin kokea.