torstai 16. kesäkuuta 2011

Fysioterapiaa ja vauvamuotia

V on oikea hymypoika

Pojat täyttivät muutama päivä sitten kolme kuukautta ja toissapäivänä kävimme ensimmäistä kertaa lastensairaalalla lääkärin määräämässä fysioterapiassa. Terapiaa on toistaiseksi määrätty yhdeksän käyntikertaa. Molemmilla pojilla on ongelmia pään liikuttamisessa eli liikerata varsinkin oikealle on rajoittunut. V:llä vain hieman, mutta J:llä hiukan enemmän. Käytännössä tämä tarkoittaa, että he pitävät mieluummin pään käännettynä vasemmalle puolelle riippumatta siitä, mitä katseltavaa siellä on.

Kaksi fysioterapeuttia työskenteli poikien kanssa, laittoi heitä eri asentoihin sekä arvioi heidän yleistä liikkuvuuttaan ja kehonhallintaansa. Mistään vakavasta ei ole kyse, vaan jumpan ja kotihoidon yhdistelmällä pyritään pikkuhiljaa laajentamaan pään liikerataa ja vahvistamaan päätä kannattelevia lihaksia oikealla tavalla. Nyt pojilla on nimittäin taipumus jäykistää itseään liikaakin esim. mahalla tai pystyssä ollessaan. Ilmeisesti tämän ikäisten ei pitäisi vielä kannatella päätään näin paljon.

"Mitä tv:stä tulee tänään?"

Sitten muotiasiaa... Pojat ovat kasvaneet viime kuun aikana niin hurjasti, että meiltä meinasivat koon 56 vaatteet jäädä käyttämättä. Koska he olivat alkuun niin pieniä, niin käytimme yli kaksi kuukautta 50 kokoisia vaatteita ja yhtenä päivänä kun kokeilin meidän 56 ihanuuksia päälle, ne olivat melkein liian pieniä! Olen siis hankkinut raskausaikana lähinnä Suomesta kaikkein ihanimmat bodyt ja pyjamat juuri tässä koossa, joten nyt ne otettiin kiireesti käyttöön. Onneksi muutama lahjaksi saatu on niin isokokoisia, että mahtuvat vielä myöhemminkin ylle.

Arvaatteko jo kumpi?


J pyjamassa, huomatkaa jalkojen karhunpäät.
Pojat nukkuvat omassa huoneessaan yöunia melko mukavasti, yleensä nukkumaan mennään klo. 20 ja nukutaan jopa 5-6 asti aamulla. Aika usein jompikumpi tai molemmat heräävät kerran syömään noin kahden aikaan. Iltaisin olemme alkaneet vaihtaa päälle pyjaman, pari viikkoa sitten yllä oli öisinkin päivävaatteet. Ehkä tässä alkaa siis vähitellen tulemaan sitä päivärytmiä, vaikka se varmaankin vahvistuu sitten kun aletaan maistella kiinteitä.

J:n sänky vasemmalla, V:n oikealla. Noudatamme aina aakkosjärjestystä:)


Muuten meillä edetään varmaan ihan normaalitahtia: vauvat "juttelevat" ääntelemällä joskus kovastikin, ihan vielä leluihin ei tartuta, vaikka J jo osoittaa merkkejä tavoittelusta. V on todella kiinnostunut mobile-tyyppisistä leluista. Meillä roikkuu yksi hoitopöydän yllä, toinen on V:n sängyn yläpuolella ja lisäksi on vielä sitterin lelukaaresta roikkuva vaunulelu (?). Hän on aina suorastaan hypnotisoituneen näköinen katsellessaan ötököitä ja olioita... Ainoa asia, joka hieman ehkä harmittaa on se, että ilmeisesti pojilla on jo alkanut jonkilainen vierastaminen. Ensin se ilmeni kun äitini oli Suomesta käymässä ja alkoi esiintyä pikkuraivareita. Nyt myös Sveitsin isovanhemmat ovat saaneet saman kohtelun eli vauva huutaa kun he yrittävät ruokkia ym. Harmi siksi, että emme voi enää tuosta vain jättää poikia esim. illaksi hoitoon mummolaan ja muutenkin siellä käyminen on stressaavampaa kun he eivät voi auttaa meitä  niin paljon hoitamisessa siellä ollessa.


J Muumi-aiheisessa bodyssa, harmi että musta väri oli jo loppu niin ei saatu molemmille omaa.

6 kommenttia:

  1. Ihania ja iloisia poikia! :) On varmasti mahtavaa aikaa kun näkee pikkuveijareiden kasvavan ja kehittyvän koko ajan niin nopeasti. Kiva kun laitat paljon kuvia.

    Ehkä tuo vierastaminenkin menee kohta ohi? Kyllä he varmasti kohta tottuvat varsinkin isovanhempiin jos näkevät usein.

    VastaaPoista
  2. Kannattaa olla vain tyytyväinen, että pojat vierastavat, sillä se kertoo hyvästä kiintymyssuhteesta :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanaa vauvamuotia pojilla! Ovat kyllä niin minun makuuni varsinkin kaikki nuo bodyt :)

    VastaaPoista
  4. Ihania pikkumiehiä iloisissa vaatteissa! -M-

    VastaaPoista
  5. Voi ihania pikkupoikia! Onnittelut kaksosista ja paljonpaljonpaljon voimia arkeen! :)

    VastaaPoista
  6. Verona: Pojathan ovat aiemmin hyväksyneet hyvin isovanhemmat (ja kenet muun tahansa), joten uskoisin tämän olevan nyt enemmänkin sitä kunnon vierastamista, johon ei oikein mikään siedätyshoito pure. Mutta varmasti menee ohi joskus.

    Jenna: Juu, olen tietoinen tuosta vierastamisen yhteydestä kiintymykseen ja ollaan se huomattukin, että pojat minua suosivat kun eniten heitä hoidan. "Harmi" se olikin lähinnä siltä kannalta, että kun on kaksoset, niin kaikki hoitoapu olisi tervetullutta.

    Jii: Kiitos:) Harmi, että täältä ei oikein värikkäitä vaatteita löydä, joten voi olla viimeinen "muotinumero"...

    M: Pyjamat ovat jo käytössä, yritän saada niistä kuvaa pian! Kiitos vielä!

    aaria: Kiitos:) Voimia tarvitaan...

    VastaaPoista