keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Täällä ei ole neuvoloita - eikä neuvolan tätejä

Eilen olin taas käymässä omalla gynekologillani raskauden seurannassa. Tai siis valitsin hänet lääkärikseni kun sain tietää olevani raskaana. Täällä Sveitsissä ei ole samanlaista neuvolasysteemiä kuin Suomessa, joten jokainen hoitakoon asiansa miten parhaaksi näkee.

Sairausvakuutusjärjestelmä on myös yksityinen ja se, miten paljon vakuutus korvaa raskaudesta, riippuu vakuutuksestasi. Minimissään sen on korvattava seitsemän käyntiä lääkärillä raskauden aikana, seulontaultrat, sairaalassaolon synnytyksen aikana sekä jälkitarkastuksen. Sen sijan esim. sairaalahoito ennenaikaisen synnytyksen varalta ei sisälly hintaan, vaan sisältyy omaan henkilökohtaiseen maksukattoon, joka taas riippuu siitä, kuinka paljon maksat perusmaksua kuussa.

Koska odotamme kaksosia, vakuutusyhtiön pitäisi periaatteessa joustaa hieman noista minimeistä ja sallia ylimääräiset lääkärikäynnit ja ultrat (jää nähtäväksi). Tähän mennessä olen käynyt lääkärissä neljä kertaa sekä erikseen ultrassa kaksi kertaa:

Rv 7+4, omalla lääkärillä, jolloin ultrassa jo paljastuivat kaksoset sekä tehtiin normaalit sisä- ym. perustutkimukset ja otettiin erinäisiä kokeita
Rv 10+1, omalla lääkärillä, jolloin ultrattiin jälleen että muksut ovat vielä hengissä
Rv 11+3, NP-ultra erityisellä ultra-lääkäriasemalla, jolloin otettiin myös verikoe, riskiluku oli 1:51000 (seulonnoista kaksosten ollessa kyseessä myöhemmin lisää)
Rv 17+1, omalla lääkärillä, jolloin tuloksista keskustelua ja taas ultra
Rv 19+2, ultra ultra-asemalla, ei varsinainen rakenneultra (joka tulee viikolla 23), vaan ylimääräinen seurantaultra kaksosten vuoksi, tosin rakenteet ja sukupuoli jo katsottiin, kaikki ok
Rv 20+2 (eilen), omalla lääkärillä, jolloin katsottiin vain kohdunkaulan tilanne (kiinteä ja kiinni) ja kuunneltiin vaihteeksi dopplerilla sydänäänet

Verikokeita on myös otettu aika liuta, mm. kilpirauhasarvot kolmeen kertaan. Ensin ne olivat yläkantissa ja sitten normaalit, mikä tapahtuu usein raskauden aikana. Sen sijaan ymmärtääkseni Suomessa niitä ei testata mitenkään rutiininomaisesti juuri tuon mahdollisen heittelyn takia. Myös toksoplasmoosi testataan yleisesti (olen immuuni, jee). Vitamiinien lisäksi olen myös lääkärin määräyksestä popsinut rautaa ja magnesiumia.

Lääkärini on oikein mukava tsekkiläissyntyinen rouva, jonka kanssa voin puhua englantia. Osaan kyllä suht hyvin ranskaakin, mutta lääketieteellisten asioiden ollessa kyseessä en halunnut riskeerata mitään ymmärryksestä. Seuranta on siis melko tiivistä ja suomalaiseen makuun tuntuu, että hieman tarpeetontakin joka kerran lääkärin tarkistaa kun yleensä jutut ovat luokkaa "onko pissassa sokeria" (ei ole). Täällä on ilmeisesti myös paineita jonkinlaisen neuvolasysteemin kehittämiseen, koska ymmärrettävästi on kallista laittaa lääkäri asialle joka kerta. Jos taas jotain erikoista tai akuuttia ilmenee, on yleensä lähtö sairaalaan joka tapauksessa.

Vauvat liikkuvat jo kovasti, toinen potkii rakkoon sen verran kovaa, että nyt pitää lähteä jaloittelemaan :)

3 kommenttia:

  1. Minun lääkärini (tai siis itse asiassa gynekologini) on puolalaissyntyinen. Aluksi käynnit hoituivat myös englanniksi, mutta ennen pitkää huomasin ymmärtäväni paremmin hänen italiaansa kuin englantia :)

    Täälläkään ei suomalaista neuvolaa vastaavaa instanssia ole, mutta on eräänlainen neuvola, jossa voi käydä vauvaa mittauttamassa ja punnituttamassa ja saamassa ravintoon, kehitykseen ja kasvatukseen liittyviä vinkkejä ja apua erilaisiin ongelmatilanteisiin. Jotkut äidit ilmeisesti käyvät tuolla jo odotusaikanakin juttelemassa.

    VastaaPoista
  2. En ole kuullutkaan tuollaisesta "neuvolasta", olen ollut siinä uskossa, että lapsillekin hankitaan lastenlääkäri, joka esim. hoitaa rokotukset. En siis tiedä vielä mitään, en edes miten lapsilisää haetaan. Apua!

    VastaaPoista
  3. On totta, että lapsille hankitaan lastenlääkäri, joka hoitaa juurikin nuo rokotukset ja seuraa muutenkin kehitystä, mutta meillä on täällä myös tuo "neuvola" (consultorio), jossa voi käydä ilmaiseksi juttelemassa ja saamassa neuvoja ja vaikka punnituttamassa lasta viikottain, jos on tarvetta. Jossain tekevät kotikäyntejäkin; Meillä kävi alussa sairaanhoitaja kotona punnitsemassa vauvaa ja antamassa mm. imetysopastusta ja muita vinkkejä ( sairausvakuutus maksaa tietyn määrän kotikäyntejä). En osaa juuri ranskaa, mutta katsopa tämä linkki http://www.vaudfamille.ch/N1766/espace-prevention-lausanne-petite-enfance.html Saattaisi olla tuota meidän neuvolaa vastaava taho.

    Lapsilisän maksaa ainakin täällä miehen työnantaja palkan ohessa. Itse en kotiäitinä ole moiseen oikeutettu. Sitä en tiedä, että miten siinä tapauksessa homma toimii, jos äitikin käy töissä.

    VastaaPoista