keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Nimien pähkäilyä


Rv 21+3

Raskauden ollessa jo yli puolenvälin alkaa nimien päättäminenkin tuntua ajankohtaiselta. Joitakin nimiä olimme miettineet jo yritysvaiheessa ja meillä olikin jo tosi nättejä tytönnimiä valmiina sekä myös tytölle ja pojalle mukava nimipari. Mutta sitten ultrassa paljastui, että saammekin kaksi poikaa.

Lisää ongelmia tuottaa tämä kahden maan ja kielen välillä pyöriminen. Nimien pitäisi olla lausuttavissa helposti sekä suomeksi että ranskaksi, mikä tarkoittaa lähinnä sitä, että ne eivät sisällä esim. h-kirjainta (ranskaksi ei äännetä), ei outoja vokaaliyhdistelmiä (ou-ääntyy u ranskaksi, y on i jne.), ä:t ja ö:t voi unohtaa heti, myös monet "kovalta" kuulostavat konsonanttiyhdistelmät ovat täällä outoja (rk, tuplakonsonatit) ja pitkät vokaalit ääntyvät tietysti lyhyinä.

Lisähaastetta aiheuttaa minun suomalaisen sukunimeni valitseminen perheemme sukunimeksi, eli mitään Jean tai Pierre-tyyppistä nimeä ei todellakaan voi mielestäni sen pariksi laittaa. Muutenkin haluaisimme suhteellisen suomalaiset nimet, koska mahdollisesti muutamme Suomeen jossain vaiheessa.

Jossain vaiheessa saimme päähämme, että luontonimet olisivat kivoja, mutta koska parissa ystäväperheessä on jo todella kivat luontonimet nimenomaan pojilla, niin emme vain löytäneet yhtä kivoja ja jotenkin se tuntui myös matkimiselta. Lisäksi nimet eivät saisi kummassakaan maassa olla liian suosittuja. Tämä on muuten yllättävän vaikeaa. Suomessa harvinaisempi nimi on täällä helposti top 10:ssä ja toisinpäin. Negatiiviset mielleyhtymät henkilöihin (ex-kumppanit, koulukaverit tai julkimot) ohjaavat myös paljon nimien valintaa. Argh!

Meillä ei siis tällä hetkellä ole oikeastaan kuin toiselle nimi, josta todella paljon pidämme ja joka täyttää ylläolevat kriteerit. Hän on se rauhallisempi poju, minusta katsoen vatsan oikealla puolella. Vasemman puolen "jalkapalloilijan" nimi vaihtelee fiiliksen mukaan. Hän on ainakin tällä hetkellä se villimpi ja vauhdikkaampi ja nimikin saisi kuvastaa sitä. Tosin ehkä nimet vaihtavat poikaa syntymän jälkeen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti