perjantai 3. joulukuuta 2010

Vaippaostoksilla



Kävin eilen Genevessä jouluostoksilla enkä löytänyt oikeastaan muuta kuin muutamia kestovaippoja. Olen etsiskellyt jo jonkin aikaa kauppoja, joissa vaippoja voisi ihan käsin kosketella, mutta kestovaippailu ei ole täällä todellakaan mikään suosittu harrastus. Olen ajatellut osittaiskestoilla kaksosilla ihan uteliaisuudesta, pidän kestovaippojen ulkonäöstä enemmän kuin kertisten, mutta en kuitenkaan halua kahdelle samanikäiselle ruveta hankkimaan 50 vaipan varastoa (juu ja tiedän kyllä, että monella on paljon isompiakin varastoja...), joten osittaiseksi tulee varmaan meillä jäämään. Öisin vaipanvaihdon välttämiseksi aion myös härskisti laittaa kertiksen. Kun on kaksi huutavaa suuta imetettävänä/ ruokittavana on kaikenlainen oheistoiminta pyrittävä minimoimaan.

Löysin Envie de Fraises-nimisestä aika eko-suuntautuneesta äiti-lapsi-kaupasta kolme Cotton Babies-valmistajan vaippaa: BumGenius Organic AIO, BumGenius 4.0 taskuvaipan ja suht uuden tulokkaan, Flip vaippakuoren + luomupuuvillatäytön.


Yllä Flip avattuna. Kaikki edellä mainitut ovat yhdenkoon, mikä on toivottavaa, jotta vaippojen käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä. Meillä kun ei ehkä päästä edes kierrättämään seuraaville lapsille ja täällä on aika vaikea myydä kestovaippoja käytettyinä.


Samasta liikkeestä löytyi oikealla oleva Apple Cheeks (kanadalainen merkki) taskuvaippa, jossa kuivaliina sisäpintana. Valmistaja lupaa, että taskua ei tarvitse tyhjentää pesua varten, vaan täyttö tulee itsestään pois pesukoneessa. Ilmeisesti aukko on sijoitettu niin, että tämän pitäisi olla mahdollista. No, pesussahan se nähdään. Olisi kyllä mukava, jos ei tarvitsisi likaista taskua alkaa tyhjentämään. Toisesta liikkeestä löysin vasemmalla olevan monelle varmaan tutun Kushies Ultra AIO:n, jota halusin negatiivisesta kritiikistä huolimatta kokeilla. Se on tosi edullisen hintainen, varsinkin 5-pakkauksessa, joten jos se sopii, niin loistavaa. Lisäksi valmistaja lupaa rumpukuivauksen, joten kun isovanhemmilta tuo laite löytyy, olisi erinomainen viikonlopun vierailuvaippa. Nämä vaipat eivät ole yhdenkoon, vaan pienempää, alle 10-kiloisen kokoa. Aika erikokoisilta kyllä tuntuvat, joten saa nähdä miten sopivat.


Hankin siis aluksi tarkoituksella keskenään erilaisia vaippoja, jotta voisin kokeilemalla löytää sopivimmat mallit. Lisäksi olemme saaneet ystäviltäni käytettyjä vaippakuoria, joiden kanssa voinee kokeilla erilaisia imuja, kuten harsoja yms. Ja on tässä vielä yksi taka-ajatus lisää, nimittäin koska osaan ommella ihan hyvin (ja omistan myös saumurin) voin alkaa vääntää vaippoja myöhemmin itsekin, kunhan sopivat mallit ensin löytyvät.

1 kommentti:

  1. Bumgeniukset on tosi hyviä vaippoja. Suosittelen myös suomalaisia Pompyjä (www.pikkupuotipompom.fi), kallitta mutta saakelin laadukkaita.

    :) K

    VastaaPoista