maanantai 13. joulukuuta 2010

Saunomista ja juustokakkua


Viikonloppu appivanhempien luona takana, viimeinen tämän vuoden puolella. Päätin sen kunniaksi väsätä uunissa paistettavan juustokakun, jossa mausteena on "raisinée"-nimistä tiivistettyä "hilloa". Se valmistetaan hedelmistä keittämällä niitä tosi pitkään, 8-10 tuntia. Yleensä raaka-aineena on päärynä tai omena. Oman purkkimme olemme ostaneet läheisen viinialueen viinitilalta vuosi sitten, kun siellä oli vuotuinen viinifestivaali. Maku on todella tiivistetty ja vahva, jopa viinimäinen. Yleensä tästä tehdään torttu niin, että sokerittoman piiraspohjan päälle levitetään seos, jossa on raisinéetä, munaa, kermaa ja sokeria. Omasta mielestäni sen maku on liian vahva (ja torttukin on aikamoinen lituska), joten päätin varioida siitä juustokakun. Sekoitin vain pari desiä raisinéetä juustomassaan ennen paistamista ja tuli erittäin hyvää. Pohja oli makea, kuten juustokakussa tavallisesti.  Täällä jälkiruokapiiraat tehdään jostain syystä sokerittomaan pohjaan (pâte brisée), mitä en ole koskaan ymmärtänyt. Alkuasukkaatkin tykkäsivät tästä enemmän kuin omasta versiostaan. Se, jos mikä on suosionosoitus!

Mieheni vanhemmilla on paikallisesta erittäin poikkeavasti talossaan myös sauna. Appeni rakensi sen kellariinsa pari vuotta sitten, kun maalämpöön siirtyminen vapautti öljykattilan paikan. Jo aiemmin saunomista harastaneelle sveitsiläiselle tuli varmaan projektiin lisäkimmoketta suomalaisesta miniästä. Hän myös pitää erittäin paljon saunomisesta, vaikka ei tajuakaan suomalaista löylyttelysaunomista. Hänen mielestään ainoa oikea tapa saunoa on 80-asteisessa kuivassa saunassa, noin 3 tunnin ajan, välillä tietenkin vilvoitellen. Me yleensä käymme mieheni kanssa ennen häntä saunassa, aina sunnuntaiaamuisin ja huomattavasti pikaisemmin, ehkä tunnissa - ja heitämme tietysti löylyä. Olen jatkanut saunomista koko raskauden ajan ja onneksi kukaan täällä ei kyseenalaista suomalaisen saunatietoutta ja väitä sitä vaaralliseksi. Hieman varovaisemmin pitää tietysti ottaa, koska olo muuttuu varsin nopeasti tukalaksi.

Perjantainen lääkärintarkastus sujui hyvin, kohdunsuu edelleen kiinni ja kiinteä eikä ole juurikaan supistuksia. Lääkärini luo menen näillä näkymin viimeistä kertaa ensi maanantaina noutamaan "lentotodistuksen", sillä tammikuun alusta hän aikoo laittaa minut sairaalan äitiyspolille seurantaan. Yleensä näin tapahtuu kuulemma n. viikolla 25-27 kaksosraskauden osalta ja minulla tuolloin viikko 27 juuri menossa.

Pian siis päästään (toivottavasti) kahteen mieheni suosikkisaunaan Suomessa, nimittäin savusaunaan ja äitini talon jouluiseen puusaunaan...

2 kommenttia:

  1. Hei, eksyin uutena lukijana blogiisi ja heti piti kommentoida, kun itsekin odotan tässä toista lastani ulkomailla! USA:ssa siis asustellaan, ja piti tuosta saunasta sanoa, että kun oltiin tutustumassa paikalliseen isoon kuntoklubiin, esittelijä osoitti saunan paikan ja sanoi minulle, että sinun kannattaa sitten tuon kanssa olla tietty varovainen. Samoin mua kiellettiin esikoista odottaessa käymästä saunassa tai porekylvyssä... Lähinnähän nuo huvittavat, kun itse on suunnilleen kasvanut saunassa, ja monet suomalaiset on siellä syntyneetkin.

    No, eipä täällä juuri ole mahdollisuutta edes käydä saunassa. Se kuntoklubin saunakin hohkaa hurjaa 50-60 asteen lämpöä. ;)

    VastaaPoista
  2. Huh, kuinka "kuumaa"... :D Enpä täällä edes uskaltaisi mihinkään yleisiin saunoihin, hulluksi luulisivat. Tuo poreammekielto liikkuu kyllä ilmeisen sitkeästi myös Suomessa, onkohan siinä jotain tulehdusriskejä tms. enemmän kuin normaalisti uidessa?

    VastaaPoista