tiistai 10. toukokuuta 2011

2 kk lääkärintarkastus

"Otetaanko matsi, pikkuveli?"

Eilen kävimme 2 kuukauden tarkastuksessa, jossa tehtiin normaalit pituusmittaukset ja punnitukset sekä tarkastukset. Lisäksi annettiin kaksi rokotetta: pneumokokki sekä 6-rokotus. Suomessa taitaa olla käytössä 5-rokotus, mutta täällä tuossa on vielä B-hepatiittirokote samassa, jonka voi myös jättää ottamatta. Rokotteet siis annetaan hieman aiemmin kuin Suomessa eikä täällä anneta rotavirusta ilmeisesti ollenkaan(?). Rokotteet ovat tietenkin vapaaehtoisia ja ymmärtääkseni lähes kaikki rokotuttavat lapsensa.

Pojat olivat iltapäivällä aika itkuisia rokotteiden takia ja huomasi kyllä, millaisia auringonsäteitä he normaalisti ovatkaan! Eivät siis itke juuri nimeksikään, ainoastaan silloin kun on kova nälkä ja lisäksi pikku iltakitinät joskus.

Mittoihin on tullut lisäystä mallikkaasti (suluissa lisäys 1kk tarkastukseen). J oli 55 cm pitkä (+4,5cm) ja painoi 4000g (+760g). V:llä pituutta saman verran, 55cm (+4cm) ja painoa oli 4150g (+900g). Vauvat alkavatkin tuntua jo käsissä huomattavasti isommilta, hassua ajatella, että monet vauvat syntyvät tämän kokoisina. Ensimmäiset vaatteetkin alkavat käydä pieniksi. Tähän asti on menty 50-koolla, mutta nyt alkavat jotkut bodyt jo käydä lyhyiksi (*haikeus...*).

J:n pää on hieman epäsymmetrinen, johtuu ilmeisesti asennosta kohdussa sekä siitä, että hän pitää useammin päätä toiseen suuntaan. Olemme aina käännelleet päätä käsin, mutta nyt lääkäri meinasi, että hieman fysioterapiaa voisi olla tehokkaampaa. Muuten kaikki oli hyvin, ainoa harmin aihe oli lääkärimme muutto pois paikkakunnalta ja näin ollen lääkärimme menetys. Hän on mukava nuori nainen, jolla oli kaikki uusimmat tiedot lasten terveydenhoidosta. Tässä asiassa luotamme enemmän vastavalmistuneeseen kuin 40v. kokemuksen omaavaan lääkäriin (uusimmat tiedot lasten kehityksestä jne.) No, ennen kaikkea hän oli vaan tosi mukava ihminen ja nyt odotamme jännityksellä, millainen tulee tilalle.

Päivärutiinitkin alkavat asettua paikoilleen. Mitään määrättyjä aikoja ei tietenkään vielä ole, pojat syövät päivällä noin 3 tunnin välein (=saa olla melkein koko ajan ruokkimis- tai muussa lapsenhoitopuuhassa), mutta yöllä ovat nukkuneet jopa 6-8 tuntia. Vielä kun ne unet alkaisivat hieman myöhemmin niin, ettei eka herätys ole klo. 3...

Olemme siis vielä järjissämme, vaikka elämä nyt totisesti pyöriikin lasten tahtiin. Huomenna jätän muksut isälle hoitoon kun menen Lausanneen jälkitarkastukseen. Taidan käydä samalla hakemassa Starabucksista frappuccinon, niitä kun ei nykyään niin kauhean usein saa:D

6 kommenttia:

  1. Ihana kuva! <3

    Nostan kyllä hattua kaksosten äideille! Yhdenkin kanssa saa välillä ihan tosissaan koittaa pysyä liitoksissaan, niin entäs sitten kahden! :D

    VastaaPoista
  2. Onpa teillä suloiset pojat, onnea!<3
    Olen seurannut blogiasi jo jonkun aikaa mutta en ole päässyt kommentoimaan. Jostain syystä blogien kommenttiboksit eivät ole huolineet kirjoituksiani, mutta nyt tuntuu toimivat :)

    Asun itsekin Sveitsissä ja minulla on 2v poika ja toinen tulossa syyskuussa. Tuosta rota-virus-rokotteesta sen verran että se ei kuulu täällä rokotusohjelmaan mutta me ainakin saimme sen kun sitä pyysimme.

    Nautihan frappuccinosta :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuulumisia! <3
    t. tytöt vielä massussa.

    VastaaPoista
  4. aaria: heh, jospa ehtisikin tehdä kaikkia noita asioita, mitä mainitset blogisi kuvauksessa... meillä on kestovaipat vielä käyttämättä, no suurimmaksi osaksi siksi, että ovat olleet liian suuria:)

    Kaisa: :D Toivon vaan, että kerkeisin päivittelemään useammin, kun nuo kasvavat niin nopeasti.

    Kastanjapuu: Kiitos:) Me ei edes tiedetty, että tuota rotaakin olisi saanut, mutta voi se jäädä ottamattakin, sen verran kiukkuisia pojat olivat jo näistäkin. Saako tiedustella missä päin Sveitsiä asustelette?

    pikkumies: huhhuh, teillä jo kolme tenavaa ennestään - tsemppiä!! Ihanaa kun pääset "leikkimään" tyttöjen vaatteilla:D

    VastaaPoista
  5. Pepe: Asumme Graubündenin kantonissa, muutimme tänne noin vuosi sitten. Sitä ennen monen monta vuotta ihan Zürichin kupeessa. :)

    VastaaPoista