perjantai 21. tammikuuta 2011

Kaikki vielä paremmin

Tänään oli äitiyspolikäynti numero 2. Minulla oli sama nuori naislääkäri kuin viimeksikin, mutta hänellä oli avustajanaan eri kätilö, riuskanpuoleinen naishenkilö. Jostain syystä minua ärsyttävät tuollaiset liian riuskaotteiset hoitohenkilökunnan jäsenet. Tämäkin tunnusteli mahasta vauvojen asentoa päältäpäin rusennellen ja muljautellen aika tavalla. No, vauvat eivät tästä tietenkään hetkahda, mutta itselleni se oli mekoisen epämukavaa. Eikä siinä paljon auta mitkään "rentoutukaa vaan hyvä rouva"-kehoitukset. Enpä ihmettele jos jotkut sattuvat saamaan jopa supistuksia tuollaisesta käsittelystä ja todellakin toivon, etteivät synnytyksen kätilöt ole tuota laatua!

Muuten kaikki on edelleen hyvin, ei merkkejä raskausmyrkytyksestä eikä niitä supistuksiakaan ilmeisesti ole laskettavaksi asti, sillä kun sanoin, että niitä on vähemmän kuin yksi päivässä, lääkäri meinasi, että niitä ei edes lasketa. Seuraava ultra on parin viikon ja polikäynti kuukauden päästä. Sen jälkeen alkaakin tiheämpi seuranta, mikäli kaikki on vielä hyvin.

"Varasin" myös tänään itselleni yksityishuoneen maksamalla 600 frangia (n. 460 euroa) etukäteismaksua. Tämä sisältää oman huoneen neljän päivän minimiajaksi, mikäli huoneita on tarjolla. Yksityishuoneita on vain 14 kappaletta, joten jos ei sellaista ole saatavilla, maksu palautetaan. Kävi miten kävi, niin ajattelin että näin olisi mukavampaa, kun ei täällä ole mitään perhehuoneitakaan olemassa.

Nimiasiakin on järjestymässä, sillä asuinkantonimme Vaud ilmoitti, että he olivat tehneet virheen neuvoessamme meitä olemaan tekemättä etukäteisanomusta. Näin ollen saamme perheellemme minun sukunimeni ihan ilmaiseksi. Mieheni on erittäin tyytyväinen :D

2 kommenttia:

  1. Heips, kiva että siellä ovat nimi- ja huoneasiat järjestymässä parhain päin! Noita riuskaotteisia hoitoalan ihmisiä minäkin joskus ihmettelen. Olen joskus jopa saanut kuulla, että "kylläpäs sinulla onkin matala kipukynnys". Hmph. :)

    Saakos muuten udella, että minkä kielisellä Sveitsin alueella asutte...? :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Saa toki, asumme Lausannen lähellä (n. 10 km keskustasta) eli ranskankielisellä alueella. Verrattuna saksankieliseen tämä on monessa suhteessa vapaamielisempää seutua ja ihmiset ehkä vähän vähemmän konservatiivisia - onneksi:)

    VastaaPoista