Huhhuh. Juuri kun eilen kirjoittelin peloista ja huolista niin niitä päästiin taas kokemaan oikein urkalla viime yönä, joka oli pahin koko raskauden aikana.
Koko iltapäivän oli alavatsaa oikealta puolelta kolottanut, vaikka en ollut tehnyt yhtään mitään raskasta koko päivänä. Nukkumaan mennessä lievä kipu vielä jatkui. Nukuin ehkä tunnin, mutta sitten heräsin ja tunsin ihan selvästi supistuksia. Ne olivat kivuttomia, enemmänkin vain paineen tunnetta koko alavatsan alueella. En voinut mitenkään laskea niiden kestoa tai tiheyttä kun hädintuskin tunsin niiden tuloa. Huolestuneeksi minut teki erityisesti vielä jatkuva mahakipu. Ei auttanut muu kuin nousta ylös ja etsiä netistä (typerää) kaiken maailman ohjeita, mikä on normaalia ja mikä ei. Se ei tietenkään auttanut huoleen yhtään, koska kipu yhdistettynä supistuksiin on yleensä huono juttu.
Mieskään ei saanut nukuttua, hän oli kovin huolissaan ja loppujen lopuksi valvoimme noin kolmeen asti aamulla. Aamulla mies olikin nukkunut pommiin ja sai rynnätä töihin 1,5 tuntia myöhässä.
Aamulla voin taas ihan normaalisti, joten aion nyt vain katsella palaavatko supistukset tai kipu. Ensi viikolla on sekä rakenneultra että oman lääkärin tapaaminen, joten jos sinne asti selviää niin sitä parempi. Toivottavasti ei tarvitse sairaalaan lähteä. Nämä viikot tuntuvat ehkä kaikkein kriittisimmiltä koko raskauden aikana, kun olemme jo melkein "hyvillä" viikoilla. No, eivät ne 25 viikon jälkeisetkään niin kovin hyviä ole, mutta parempia kuin nyt (22+), jolloin jos synnytys käynnistyisi eikä sitä saataisi pysäytettyä, oikeastaan mitään ei ole tehtävissä.
Tuntuu pahalta ajatella, että oma ruumiini pettäisi nuo mahassa vilkkaasti potkivat, selvästi elinvoimaiset ihmisen alut. Olisi vääryys heitä kohtaan, että minun takiani he eivät saisi syntyä. Itsesyytökset - vanhemmuus on jo alkanut...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti