lauantai 8. tammikuuta 2011

Takaisin kotiin sairaalasta


Tällaisia näkymiä on luvassa synnytyssairaalani ikkunasta, mikäli satun saamaan huoneen Genevejärven puolelta. Juuri ja juuri voi nähdä Alpit aamuauringossa.

Jouduin siis olemaan sairaalassa reilun vuorokauden. Torstai-iltapäivällä 13.30 saavuin osastolle, missä hoidetaan tulevia äitejä ennen synnytystä (prénatal). Ensin otettiin kaikki tarpeelliset veri- ja pissakokeet, sf-mitta (36 cm), sitten olin käyrillä puolisen tuntia. Muksut ovat sijoittuneet mahassa vähän huonosti, joten toisen käyrä näytti ajoittain vähän mitä sattuu (esim. äidin käyrää). Lopulta kätilöiden pidettyä manuaalisesti antureita mahalla saatiin jotenkin kelvollinen filmi aikaiseksi.

Ensimmäinen piikki Celestone-nimistä steroidia luvattiin antaa klo. 17 maissa ja sitä ennen oli vain odottelua ja odottelua. Piikki annettiin pakaralihakseen ja se poltti siellä jonkin aikaa. Loppuilta meni syödessä sairaalamuonaa ja miehen tapaamisessa. Sairaalaelämä on kyllä äärettömän tylsää, vaikka itsellänikin oli vaikka minkälaiste viihdykettä mukana. Huonetoverinani ollut sveitsiläisnainen oli ollut sairaalassa jo 6 viikkoa ennenaikaisten supistusten takia. Kuusi viikkoa! Olisin varmaan tullut hulluksi.

Huonosti nukutun (kuten nykyään aina) yön jälkeen oli aamulla taas tutut verenpaineet ja käyrillä olo. Sitten oli lääkärin kierros ja hän selitti, että toinen piikki annettaisiin klo. 16, jonka jälkeen minun pitäisi vielä olla seurattavana muutaman tunnin ajan. Lääke voi aiheuttaa supistuksia joillekin, jolloin pitää antaa supistuksia estävää lääkettä. Itselläni ei onneksi mitään (ole) ilmaantunut. Sitten lääkäri (joka oli muuten mahdottoman sopö kolmekymppinen mies) sanoi, että ensi viikon ultra perutaan ja tehdään nyt jo ultra. Lisäksi hän halusi siirtää neljän viikon päähän siirretyn polikäynnin jo kahden viikon päähän. Ja lisää "ilouutisia" oli toinen rautatiputus jo nyt sekä samaan "reikään" inektio ehkäisemään vasta-aineiden muodostumista, sillä olen veriryhmältäni rh-. Lasten veriryhmäähän ei tiedetä, mutta se annetaan varmuuden vuoksi, ihan kuten tuo steroidipiikkikin.

Sitten siis odottelemaan ultraa, jossa yllätyksekseni minulla oli sama lääkäri kuin ultra-asemallakin. Hän siis toimii myös yliopistollisessa sairaalassa. Kaikki hyvin, vauvoilla painoa kummallakin 1 kilo. Edelleen ovat samassa asennossa, toinen pää alaspäin, toinen ylöspäin.

Pois sairaalasta pääsin klo 20, mies oli tullut hengailemaan jo kuuden maissa ja kovin tyytyväisenä jätin tuon paikan taakseni. Luulen kyllä, että synnytyksen yhteydessä yritän saada sen yksityishuoneen (ovat eri kerroksessa yksityispotilaille), koska huonekaverini oli hieman outo, ja sama saattaa sattua synnytysreissullakin. Muutenkin mukavampaa olla kaksosten kanssa omassa huoneessa, jos huonekaverilla ramppaa vierailijoita jatkuvasti ja kun isäkään ei voi viipyä yötä, niin hän voisi ainakin koko päivän olla jos aika sattuu viikonlopuksi.

2 kommenttia:

  1. Sairaalaelämä on tylsää! Minäkin tulisin siellä hulluksi. Toivottavasti et joudu ennen synnytystä osastolle. Tsemppiä ja jaksamista vaikeisiin öihin ja toivottavasti pennut kääntyvät sopivampaan asentoon.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Toivotaan parasta lasten asennon suhteen. Jos ei viehätä sektio niin ei myöskään ajatus ensimmäisen ponnistamisesta alakautta ja toisen leikkaamisesta, niinkin kurjasti voi käydä - mutta eihän meille...

    VastaaPoista