Pahaa ja hyvää karmaa

Muutama tunti edellisen blogipostauksen jälkeen tapahtui jotain ihan kamalaa. Varmaan tuli pahaa karmaa kaikesta siitä valituksesta...

Olin heräilemässä torkuilta vähän tokkurassa ja noustuani ylös en monta askelta ehtinyt ottaa kun ilmeisesti kompastuin ja kaaduin - suoraan mahalleni. Itse asiassa en tiedä kuinka paljon maha osui maahan, mutta kyllä se varmasti tuon kokoisena ainakin jonkin verran painui lattiaan. Minä nimittäin hirveässä adrenaliinihuurussa pomppasin ylös ja menin sängylle makaamaan, en edes tuntenut karmeaa kipua oikeassa jalassa ja polvessa kun yritin kuumeisesti tuntea vauvojen liikkeitä.

Päälimmäisenä ajatuksena oli: ampukaa minut heti, olen huono äiti ja tapan lapseni kun olen niin varomaton. No, tapaturmahan tuo oli eikä mitenkään tahallista, mutta sittenkin, se oli todella kauhea tunne. Onneksi melkein välittömästi ipanat alkoivat muksia entiseen malliin, joten huokaisin hetkeksi. Sitten tajusin, että jalka on ihan tulessa ja olihan siinä mahtavat nirhaumat, lattia oli housunpolveakin polttanut hieman puhki. Seuraavaksi tunnustelin mahaa, se ei tuntunut yhtään kipeältä.

Mikä onkaan seuraava askel? Ei, se ei tietenkään ole soittaa sairaalaan, vaan kuten varmaan arvaatte, googlettaa kaatuminen ja raskaus, ja vielä kaikilla mahdollisilla kielillä. Siitä en tullut paljoa viisaamaksi, huomasin vain, että kaatuminen raskaana on ensinnäkin erittäin yleistä (varsinkin liukkailla) ja aiheuttaa erittäin harvoin mitään vakavaa, toisin kuin esim. auto-onnettomuudet tai väkivalta. Päätin odottaa miehen kotiin tuloa ja keskustella hänen kanssaan mennäänkö näytille. Kun iltaan mennessä ei ollut mitään kipuja eikä vuotoja ja vauvat liikkuivat normaalisti, päätin odottaa maanantain normaaliin seurantaultraan asti lääkäriin menon kanssa.

Pikku hiljaa alkoi usko taas palautua ja mieshän sai aiheen myös huomautella, että kas, Pepe valittaa huomattavasti vähemmän vauvojen potkuista...

Eilen oli sitten tuo ultra ja kaikki näyttää tosi hyvältä (*syvä huokaus*). Vauvat mylläävät vimmatusti ja kasvavat hyvää tahtia: A:n painoarvio oli 1890g ja B:n 1750g. Lääkäri meinasi, että tuo 140g ero vauvojen välillä ei aiheuta tässä vaiheessa mitään erityisseurantaa. Lisäksi, vaikka maallikkona sanonkin, niin tämänkertainen ultralaite (eri kuin viimeksi) oli ihan järkyttävä karvalakkimalli, hyvä jos sai edes kunnon mittoja. Se nyt ainakin näkyi, että ovat edelleen samassa asennossa, A pää alaspäin ja B tukevasti perätilassa. Käyvät jännäksi nämä viimeiset viikot! Joka tapauksessa, säikähdyksellä selvittiin ja täytyy nyt ottaa vähän rauhallisemmin. Ison mahan takia tasapaino on täydellisesti muuttunut ja kehonhallinta sen mukana. Siis vaikka olisi tuli takapuolessa niin hitaasti hyvä tulee...