Maailman ihmeellisin matka

Pientä sairastelua

2012-01-11T14:23:00.000+01:00

Pojat ovat nukkumassa kerrankin kunnon päiväunia, koska ovat elämänsä ensimmäisessä flunssassa. Meillä on tosiaan elämä muuttunut aika hulinaksi. Molemmat ovat pää viidentenä jalkana menossa vaikka missä eikä äiti meinaa ollenkaan ehtiä mukaan kaikkialle (saati kirjoittelemaan jotain omia juttujaan...).

Kun V alkoi hieromaan nenäänsä vuodenvaihteen tienoilla, luulimme ensin, että hän on allerginen kissoille. Olimme olleet juhlimassa vuoden vaihtumista koko perheen voimin kodissa, jossa on kaksi kissaa ja isovanhemmillahan on myös kissa. Meitä pelotti jo kovasti allergia, koska olisimme mieluusti adoptoineet jonkun hylätyn kissan kunhan pojat ovat vanhempia. Mutta sitten aloimme kaikki tulla kipeiksi, joten ehkä se ei kuitenkaan olekaan allergiaa.

Muutoin viime aikoina meillä on ollut ongelmia laittaa pojat yöunille normaaliin aikaan. Tai paremminkin: yleensä jompikumpi aiheuttaa ongelmia, molemmat tasaisesti ja vain yksi vauva per ilta. Pojathan alkoivat nukkua yönsä noin 5 kk iässä ja 9 kk asti nukkuivat siis 20-8 kuin tukit. Mutta nyt saattaa tulla ihan hirveä huutokohtaus nukkumaan laitettaessa riippumatta siitä ollaanko tarpeeksi, ei kovin, vai yliväsyneitä. Olemme siis vaihdelleet eri tekniikoita ja aikoja ja jopa nukuttaneet myöhemmin nukahtavaa eri huoneessa matkasängyssä. Nukuttaminen ei nyt tässä tarkoita mitään erityistä aktiviteettia, koska pojat osasivat jo hyvinkin nukahtaa itsekseen eikä meillä näin ollen ole mitään hampaiden pesua ja pyjaman vaihtoa kummempia rutiineja.

Viimeiset pari iltaa on kuitenkin mennyt yllättävän hyvin. Olen soveltanut tassuttelu-unikoulua ja lapsen huutaessa vaan pistänyt hänet uudelleen makuulle ja hieronut selkää rauhallisesti, yleensä se on auttanut jo muutamassa minuutissa. Luulen, että olemme tehneet kaksosperheille hyvin tavallisen virheen ja estääksemme toisen vauvan heräämisen olemme aina nopeasti ottaneet huutajan syliin ja pois huoneesta. Ja mitäpä nuo vikkelät ipanat eivät oppisi nopeasti:) Luin joltakin foorumilta, että jonkun saman ikäinen (10 kk) lapsi oli viikon kuluessa jopa oppinut itse näyttämään ovea, koska halusi pois huoneesta ja oli huomannut miten se onnistuu. Ja nyt olemme laittaneet muksut sänkyyn todella ajoissa ja hyväntuulisina. Ja vaikka ovat sängyssään rauhallisesti saattavat kyllä valvoa kauankin aikaa siellä, millä ihmeen voimilla sitä en tiedä. Mutta parempi niin kuin väsymystään kitisevä tai huutava lapsi.

Ehkä tässä siis oli vain tällainen minimaalinen ongelmavaihe ennen seuraavaa "kriisiä". Ainakin osaamme näin jälkikäteen arvostaa kovasti niitä meidän leppoisan rauhallisia iltoja ja öitä, joita ehdimme jo aiemmin kokea.

Hyvää Joulua kaikille!!!!

2011-12-22T11:54:00.000+01:00

"Petit Papa Noël" J ja pukin pikku apuri V...

Tässä meidän "joulukortti" tältä vuodelta. Emme siis suomalaiskansalliseen tyyliin normaalisti lähetä joulukortteja ja näitäkin meni ehkä 5 kpl tutuille, jotka olivat meitä jotenkin muistaneet.

Elämä kaksosperheessä pitää kiireisenä ja muutenkaan ei ole ollut hirveää motivaatiota kirjoitella Suomessa käynnin jälkeen. Pojat ovat jo isoja vauvoja, itse asiassa V:stä tulee ilmeisesti pian taapero, sillä hän nousee tukea vasten seisomaan. Pojat ovat melkein aina yhdessä, he siis hakeutuvat yhteen. Jos ovat huoneessa erikseen ja menet toiseen huoneeseen hetkeksi, niin palatessa ovat yleensä jonkinlaisessa kasassa:) Erityisesti isoveli V tuppaa ahdistelemaan J-raasua, joka on vielä niiiiiin vauva... He vievät tutit toistensa suusta ja laittavat omaansa, raapivat toiselta silmät ja käyvät jos jonkinlaista painimatsia lattialla. Pojat viihtyvät kuitenkin silminnähden toistensa seurassa ja aina etsiskelevät toisiaan. Hampaitakin on molemmilla kaksi ja se on aiheuttanut ehkä hieman levottomia iltoja - me kun olemme tottuneet siihen, että pojat menevät kiltisti nukkumaan klo 20 mennessä ja nukkuvat 8 asti aamulla. Kilttejä siis ovat!

Olemme tänä vuonna joulun täällä Sveitsissä ja täytyy kyllä sanoa, että ei ole kovin kummoista joulutunnelmaa. Sveitsiläiset eivät ole jouluhirmuja kuten suomalaiset, joten paljon jää puuttumaan. Joulua kyllä valmistellaan, mutta se ei ole millään tavalla sellainen perinteitä täyteen ahdettu jakso kuin Suomessa. Esim. jouluruuat saattavat vaihdella perheestä toiseen hyvinkin paljon. Kaikkein perinteisimmät pitävät kiinni kinkusta ja hapankaalista, mutta heitä on täällä paljon vähemmän kuin perinteisten jouluruokien suosijoita Suomessa. Jouluateria on usein ihan vain juhlallinen ateria perheen kesken, mutta mitään erityisen "jouluista" siinä ei ole.

No, ensi vuonna yritämme päästä Suomeen oikein fiilistelemään. Suomessa meillä on aina käytössä sama klassinen meidän perheen jouluohjelma, josta harvoin lipsutaan. Siihen kuuluu kuusen haku omasta metsästä (mieluiten lumisesta ja aatonaattona), joulutalon koristelu kauttaaltaan, aattoaamun riisipuuro kalkkunamaistiaisineen, jouluaaton hartaus kirkossa ja kynttilöiden vienti haudoille kun on jo pimeää. Vasta sitten mennään joulusaunaan ja syödään pitkään ja hartaasti jouluruokia. Meillä ei ole enää viime vuosina annettu lahjoja kun on oltu aikuisten kesken, mutta ehkä tulevaisuudessa ainakin pikkuiset saavat jokusen paketin. Illalla syödään vielä suklaita, mandariineja, rusina-pähkinäsekoitusta yms. jouluisia naposteltavia kun pelataan lautapelejä tai kootaan palapeliä. Aah, siitä se joulu syntyy.

Hassua sinänsä, että miehenikään ei erityisesti pitänyt joulusta ennen kuin tutustui minuun. Suomessa hänelle on avautunut ihan erilainen "tosijoulu", johon hänellä kuuluu vielä lisänä aatonaaton savusauna tuttavaperheen miesten kanssa. Superperinteinen joulu teki hänestäkin jouluihmisen. Myös yhden joulun kanssamme viettänyt mieheni isoäiti oli aivan haltioissaan suomalaisesta joulusta ja hän suri hieman sitä, että täällä ei sellaista ole.

Mutta ei pidä liikaa harmitella mitä ei ole, vaan nauttia siitä mitä on. Eli hyvää ja nautinnollista joulua kaikille niille, jotka vielä tänne ovat löytäneet!!

Mistä ja minne?

2011-08-18T18:46:00.000+02:00

Voi tätä blogiparkaa. Halusin tästä itselleni päiväkirjan, johon tallentaa ajatuksia ja kuvia elämän matkalta, niin maantieteelliseltä kuin psykologiseltakin kannalta. Valitettavasti en vain yksinkertaisesti jaksa pistää juttuja muistiin siihen tahtiin kuin haluaisin. Ja harmittaa sekin, että nykyään otamme valokuvia ja videotakin paljon vähemmän kuin ennen. Ehkä olemme tottumassa poikien olemassaoloon, ehkä päivät vain tuntuvat niin samanlaisilta, että ei huomaa kaiken muuttuvan, päivä kerrallaan.

J on kääntynyt jo pari viikkoa sitten selältä mahalleen, mutta ei kyllä edelleenkään tee sitä mitenkään säännöllisesti. On päiviä, jolloin hän kierii hurjana ja sitten toisia, jolloin koko taito näytää unohtuneen. V ei ole vielä omin avuin kääntynyt, hänellä pää tuottaa vielä ongelmia = ei hoksaa mennä tarpeeksi pyöreään asentoon vaan reuhtoo päällään taaksepäin.

Soseita ja puuroakin on jo maisteltu vaihtelevalla menestyksellä. Puurona meillä on riisi-maissia ja se ei maita J:lle ollenkaan, edes vellinä pullosta. V syö sitä jotenkuten. Illalla tuppaavat pojat vielä olemaan niin väsyneitä, että senkin takia menee huutamiseksi. Nukkumiseen he eivät kyllä puuroa tarvitse edes, koska nukkuvat pelkällä maidollakin 20-05. Aamulla toki nukahtavat vielä unille ensimmäisen pullon jälkeen. Jos nukkuvat joskus sattumalta myöhempään aamulla, on taas ilta aika sirkusta. Vihanneksia on jo muutama maistelussa ja hedelmistä omena. Omena on heistä kovin hapanta ja menee vaivoin alas, vihannekset menevät parhaiten sekoituksena (peruna-porkkana tai porkkana-kukkakaali). Viisi päivää on aina annettu kerrallaan uutta lajia allergioiden varalta, mutta mitään ei ole onneksi toistaiseksi ilmennyt.

Vaatekoko on muuttumassa jo 68:aan (hui!), vaikka pojat olivat niin pikkuisia syntyessään. Parhaillaan on kova mietintä menossa siitä, mitä otamme mukaan Suomeen kun tulemme syyskuussa sukuloimaan ja ystäviä tapaamaan. Täällä kun on edelleen lähes 30 asteen helteet eikä loppua näy. Ei ole minkäänlaista ideaa siitä, miten puetaan rattaissa istuva tai makaava lapsi, joka on jo valjaissa ilman koppaa. Taidamme mennä täkäläisellä farkut/takki-metodilla... Suomessa asuessa ei koskaan tullut katsottua pikkulapsia sekä miten heidät oli puettu.

Lopuksi vähän kesämuistoja ennen kuin vuosi kääntyy lopullisesti syksyyn...

Kaksosten ensimmäinen piknikki.

V:n pitää ehdottomasti saada koko nyrkki suuhun: kaikki tai ei mitään!

Ensimmäinen ja paras ostos: rakkaat eläinpäiset unirätit, joita ilman nukkumatti ei tule. J:n oma tunnetaan nimellä Herra Kani ja V:n Herra Hiiri.

Sopu sijaa antaa:D

Popsi popsi porkkanaa.

Tuttu näky tässä huushollissa - pitkän päivän jälkeen nukahtaneet ipanat.

Matkailumainontaa

2011-07-21T14:03:00.000+02:00

Koska tämän blogin piti käsitellä myös Sveitsiä, tarjotaan tällä kertaa pieni tunnelmapala Lausannen seudun maisemia. Kuvat ovat kylläkin vanhoja, otin ne kun olin ensimmäistä kertaa täällä käymässä silloisen tuoreen poikaystäväni luona, neljä vuotta sitten, hui! Kaupunki ei ole paljon muuttunut tänä aikana, metron 2-linja on valmistunut ja sillä pääsee nyt kätevästi Ouchyn satamasta keskustaan ja pohjoiseen.

Aloitetaan Lausannen tunnetuimpiin turistirysiin kuuluvasta Olympiamuseosta. Voidaan suositella kaikille, jotka ovat edes hieman kiinnostuneita urheilusta.

Sisäänkäynti olympiapuistoon sataman puolelta.

Helsingin olympialaisten muistoesineitä.

Lasse Virenin piikkarit.

Paavo Nurmi juoksee myös Lausannessa.

Historian ystäville Lausannessa on muinaiset roomalaiset rauniot.

Genevenjärvellä suhaa ravintolalaivoja, tässä olemme kansallispäivän (1.8.) illallisella.

Kaiken huipentaa tietenkin Sveitsin lipun malliin tehty jälkiruoka sekä ilotulitus järven yllä.

Lausannen "Hôtel de Ville" eli kaupungintalo Place de la Paludilla, täällä näkee usein hääpareja seurueineen, sillä Sveitsissä siviilivihkiminen on se ainoa virallinen.

Lausannesta itään sijaitseva Lutry on vierailijoiden suosikki kapeine kujineen ja järvimaisemineen.

Lavaux'n viinirinteet ovat YK:n maailmanperintökohde.

Mutkan takaa näkyy Montreux.

Kaiken kaikkiaan tämähän on melko kaunista seutua, jopa tässä maassa, jossa niitä kauniita paikkoja on muutenkin runsaasti. Luonnonkauneudesta voi sen sijaan täällä harvemmin sinällään puhua kun vertaa Suomeen, jossa on paljon koskematonta luontoa - tai ainakin asumatonta. Täällä ei voi mennä juuri mihinkään, missä ei olisi ihmisiä tai taloja tai ainakin lehmiä. Sitä oppii arvostamaan niitä Suomessa kilometri toisensa perään jatkuvia metsätaipaleita ihan eri tavalla...

Kestovaipat korkattu

2011-07-13T15:47:00.001+02:00

No niin, ajattelin kirjoitella hieman ensitunnelmia niistä hartaasti hankituista kestovaipoista. Ensinnäkin 1-koon Apple Cheeks on jo vähäsen pieni, ehti olla päällä pari kertaa. Se oli kyllä oma moka, koska en vain ole "uskaltanut" siirtyä Pampersista kestoihin (pyykkiä on muutenkin paljon enkä halua mitään lisävahinkoja). Kaikki vaipat ovat toimineet ok sen pari-kolme tuntia, jotka ovat olleet päällä. Vaipat tuntuvat tosin hirvittävän paksuilta kertiksiin verrattuna, vauvalla on aikamoinen mötikkä takapuolessa, siis myös sillä high-tech BumGenius 4.0 -taskulla.

Takapakkia tuli myös siinä, että alunperin hyvin positiivisesti suhtautunut mieheni ei ollut tajunnut, että kestoja vaihdetaan yleensä hieman useammin kuin kertiksiä, ainakin noita puuvillaisia märkäpintaisia ja hän ilmoitti, ettei halua kaksosille alkaa tämän useammin vaippoja vaihtamaan. Kahdessa vaipatettavassa on kieltämättä enemmän työtä kuin yhdessä, joten ymmärrän kyllä häntä tässä asiassa. Niinpä sovimme, että minä käytän kestoja päivisin kun olen vauvojen kanssa ja mies saa sitten käyttää kertiksiä. Ja tietty minäkin joudun niitä Pamperseja laittamaan, koska meidän kestovaippavarasto on niin pieni, ainakin toistaiseksi.

Jos tässä lisää vaippoja tulee hankittua, ne ovat varmastikin tuota taskumallia, joko bambu- tai mikrokuituimulla. Sekä BumGenius, Apple Cheeks että Made in La P'tite Prairie -taskut toimivat hyvin, ainakaan mitään ohivuotoja ei ole ollut ja kuivuvat suht mukavasti verrattuna BG:n AIOon. Etukäteen ajattelin myös itse tehdä vaippoja, mutta valitettavasti siitä ei tule mitään, koska aikaa ei yksinkertaisesti ole. Vauvat nukkuvat enää lyhyitä päiväunia (1h) ja nekin eri aikaan, joten se siitä...

Ja näinä päivinä riittää jännitettävää: V on alkanut harjoittelemaan kääntymistä. Jumppamatolla ollessaan kampeaa käsillään ja jaloillaan vimmatusti (pääsee jo kyljelleen) ja samalla pälpättää kuin papupata. Kuinkahan kauan siihen vielä menee?

3,5kk lääkärintarkastus

2011-06-30T16:48:00.000+02:00

"Mitkä nämä ovat?"

Olimme eilen taas lastenlääkärillä katsastuksessa. Oikeastaan käynti olisi 4kk kohdalla, jolloin tulisi myös rokottaminen. Koska kahta kuukautta ei ehtinyt tulla käyntien väliin, niin päätimme siirtää rokotukset myöhempään ajankohtaan. Ja käynti oli siis näin aikaisin siitä syystä, että lääkärimmehän muuttaa pois paikkakunnalta ja uusi lääkärimme aloittaa vasta elokuussa.

Sitten ne aina kiinnostavat mitat:) J pituus 61 cm, paino 5480 g ja V pituus 60 cm, paino 5540 g. Hyvin saman kokoisia ovat siis pojat ja hyvin kasvaneet. Kun pieninä syntyivät niin tukevasti miinuskäyrillä mennään, mutta mukavasti on silti tullut pituutta ja painoa lisää - siitäkin huolimatta, että syövät päivässä huomattavasti suosituksia vähemmän. Suositus pulloruokituille on siis n. 1/6 painosta maitona, mutta meillä ei todellakaan päästä tuohon. Poikien pitäisi syödä yli 900 ml päivässä, mutta normaalisti syövät reilun 700, ja silti tullut painoa noin kg/kk. Voinemme siis olla huoletta ja samalla todeta, että he ovat ilmeisesti harmi kyllä perineet vanhempiensa painogeenit - kun vain vilkaiset suklaaseen päin, vaaka näyttää heti kiloa enemmän:D

Pojat nukkuvat öitä edelleen aika hyvin n. 20-6 heräämättä, joskus herätään syömään yöllä. Nukkumaan menoa helpotetaan kapaloimalla pikku peittoon, jollei sitten vauva ole muutoin rauhoittunut (huitovat käsillä kovasti). Tästä "kapalosta" pojat onnistuvat kyllä itsensä vapauttamaan yön aikana. Päiväunillekin tuota käytetään, jollei muuten nukahdeta. Sellainen muutos päikkäreissä on tapahtunut, että nykyään ei simahdeta itsestään tuosta vain ja minne vain, kuten aiemmin, vaan nyt pitää oikein erikseen mennä unille (tutti suuhun jne.) Unen ajankohdan huomaa tietyn tyyppisestä kitinästä, joka alkaa yleensä 1-2 h ruokailun jälkeen. Sitten nukutaan yleensä n. tunti, toisinaan pidempään. Valitettavasti pojilla on taipumus mennä eri rytmeissä, joten äidille ei jää liiemmin hengähdystaukoja. Mutta näillä mennään... Ostoslistallekin tulee lisää tavaraa. Lähes kaikki vauvat, joilta olemme saaneet tarvikkeita, ovat olleet talvivauvoja ja ainoa vaatekappale, jota meiltä puuttuu on tietenkin se näillä helteillä käytettävä lyhythihainen body. Täytynee suunnata alennusmyynteihin tulevana viikonloppuna (=hyvä tekosyy shoppailla).

Fysioterapiaa ja vauvamuotia

2011-06-16T14:30:00.000+02:00

V on oikea hymypoika

Pojat täyttivät muutama päivä sitten kolme kuukautta ja toissapäivänä kävimme ensimmäistä kertaa lastensairaalalla lääkärin määräämässä fysioterapiassa. Terapiaa on toistaiseksi määrätty yhdeksän käyntikertaa. Molemmilla pojilla on ongelmia pään liikuttamisessa eli liikerata varsinkin oikealle on rajoittunut. V:llä vain hieman, mutta J:llä hiukan enemmän. Käytännössä tämä tarkoittaa, että he pitävät mieluummin pään käännettynä vasemmalle puolelle riippumatta siitä, mitä katseltavaa siellä on.

Kaksi fysioterapeuttia työskenteli poikien kanssa, laittoi heitä eri asentoihin sekä arvioi heidän yleistä liikkuvuuttaan ja kehonhallintaansa. Mistään vakavasta ei ole kyse, vaan jumpan ja kotihoidon yhdistelmällä pyritään pikkuhiljaa laajentamaan pään liikerataa ja vahvistamaan päätä kannattelevia lihaksia oikealla tavalla. Nyt pojilla on nimittäin taipumus jäykistää itseään liikaakin esim. mahalla tai pystyssä ollessaan. Ilmeisesti tämän ikäisten ei pitäisi vielä kannatella päätään näin paljon.

"Mitä tv:stä tulee tänään?"

Sitten muotiasiaa... Pojat ovat kasvaneet viime kuun aikana niin hurjasti, että meiltä meinasivat koon 56 vaatteet jäädä käyttämättä. Koska he olivat alkuun niin pieniä, niin käytimme yli kaksi kuukautta 50 kokoisia vaatteita ja yhtenä päivänä kun kokeilin meidän 56 ihanuuksia päälle, ne olivat melkein liian pieniä! Olen siis hankkinut raskausaikana lähinnä Suomesta kaikkein ihanimmat bodyt ja pyjamat juuri tässä koossa, joten nyt ne otettiin kiireesti käyttöön. Onneksi muutama lahjaksi saatu on niin isokokoisia, että mahtuvat vielä myöhemminkin ylle.

Arvaatteko jo kumpi?

J pyjamassa, huomatkaa jalkojen karhunpäät.

Pojat nukkuvat omassa huoneessaan yöunia melko mukavasti, yleensä nukkumaan mennään klo. 20 ja nukutaan jopa 5-6 asti aamulla. Aika usein jompikumpi tai molemmat heräävät kerran syömään noin kahden aikaan. Iltaisin olemme alkaneet vaihtaa päälle pyjaman, pari viikkoa sitten yllä oli öisinkin päivävaatteet. Ehkä tässä alkaa siis vähitellen tulemaan sitä päivärytmiä, vaikka se varmaankin vahvistuu sitten kun aletaan maistella kiinteitä.

J:n sänky vasemmalla, V:n oikealla. Noudatamme aina aakkosjärjestystä:)

Muuten meillä edetään varmaan ihan normaalitahtia: vauvat "juttelevat" ääntelemällä joskus kovastikin, ihan vielä leluihin ei tartuta, vaikka J jo osoittaa merkkejä tavoittelusta. V on todella kiinnostunut mobile-tyyppisistä leluista. Meillä roikkuu yksi hoitopöydän yllä, toinen on V:n sängyn yläpuolella ja lisäksi on vielä sitterin lelukaaresta roikkuva vaunulelu (?). Hän on aina suorastaan hypnotisoituneen näköinen katsellessaan ötököitä ja olioita... Ainoa asia, joka hieman ehkä harmittaa on se, että ilmeisesti pojilla on jo alkanut jonkilainen vierastaminen. Ensin se ilmeni kun äitini oli Suomesta käymässä ja alkoi esiintyä pikkuraivareita. Nyt myös Sveitsin isovanhemmat ovat saaneet saman kohtelun eli vauva huutaa kun he yrittävät ruokkia ym. Harmi siksi, että emme voi enää tuosta vain jättää poikia esim. illaksi hoitoon mummolaan ja muutenkin siellä käyminen on stressaavampaa kun he eivät voi auttaa meitä niin paljon hoitamisessa siellä ollessa.

J Muumi-aiheisessa bodyssa, harmi että musta väri oli jo loppu niin ei saatu molemmille omaa.

Synnytyskertomus osa 2

2011-05-22T19:42:00.002+02:00

Kasvoton nainen valmiina synnyttämään...

Perjantai 11.3.2011 klo.18.30

Mieheni saapuessa paikalle olin sängyssä selälläni käyräpiuhat mahan ympärillä ja suunnilleen kiemurtelin kivusta. Vaikka käyrä näytti selvästi supistusten huippuja parin minuutin välein, itsestäni kipu tuntui tauottomalta poltolta. Jotkut kuvailevat alkavia supistuksia voimakkaiksi kuukautiskivuiksi ja jotakin sen tapaista se kyllä olikin. Paikallaan oleminen oli aika sietämätöntä. Kun olin aiemmin kävellyt käytävällä olin siis tuntenut supistukset mahantippumis-tuntemuksina, kuten jo aiemmin raskauden aikana. En ollut koskaan tajunnut niitä supistuksiksi, koska ne olivat jotain aivan muuta kuin ne päivittäin toistuvat kivuttomat harjoitussupistukset.

Mieheni kasvoista saatoin lukea huolen merkit. Hän varmaan ajatteli, miten ihmeessä selviäisimme jos jo alku oli näin kauheaa. Noin kello 20 kätilö tuli juttelemaan ja ehdotti, että tilaisimme epiduraalin, koska kivut olivat aika voimakkaat ja se vaikeutti käyrän ottoa. Puhuimme kolmistaan hyödyistä ja haitoista tässä vaiheessa synnytystä kun avautumista ei juurikaan ollut tapahtunut. Kätilö kertoi, että jännitin lihaksiani tosi paljon, mikä taas saattaisi hidastaa avautumista jatkossa. Näin ollen sovimme, että nyt olisi hyvä aika laittaa puudutus.

Anestesialääkäri saapui paikalle ja kysyi pakolliset kysymykset allergioista ja sairauksista. Piuhat poistettiin ja sain käydä kyljelleni. Ihme tapahtui: kivut lievenivät heti ja minua alkoi pelottaa, että epiduraali laitettaisiin liian aikaisin. Kätilö rauhoitteli, että kivut todennäköisesti kovenisivat nopeahkoon tahtiin ja puudutus olisi joka tapauksessa edessä tunnin parin kuluttua (kovien kipujen jälkeen), joten jatkettiin puudutuksen laittoa. Kun puudutuskohta oli löytynyt, lääkäri pisti paikallispuudutteen viemään pois ison neulan kivun. Sitten alettiin pistää sitä paksua neulaa ja auts! se ei mennytkään heti oikeaan paikkaan. Lääkäri kyseli koko ajan, tuntuiko jommalla kummalla puolella sähköiskuja ja minulla kyllä tuntui oikealla puolella jotain kummallista kipua (siis selkärangassa). Kiljaisin aina välillä ja lääkäri muutti neulan suuntaa muutaman kerran. Neula oli ilmeisesti raapaissut hermoa, näin minulle kerrottiin. Tästä ilmeisesti aiheutui myös puudutuksen pitkittyminen - itse asiassa iho oikeassa reidessä on vieläkin hieman puutunut (2,5 kk puudutuksesta!).

Puudutus alkoi tehota noin kymmenessä minuutissa ja oikeastaan mitään supistuksia ei tuntunut enää, vaikka käyrä näytti niitä olevan edelleen samalla kahden minuutin välillä. Jonkin ajan kuluttua kätilö tuli tekemään sisäutkimuksen ja sanoi, ettei nyt pitäisi sattua. Mutta kuinka ollakaan, puudutus ei ollut vienyt sisäpuolelta yhtään tuntoa. Tutkimus sattui ihan yhtä paljon kuin ennenkin, mikä hieman kummastutti kätilöäkin. Valitettavasti mitään huomattavaa edistystä ei ollut tapahtunut avautumisessa, joten jatkoimme odottelua.

Vartin kuluttua tästä (kello oli tuolloin noin 21.00) kuulin alapäästä napsahduksen ja heti tunsin kuinka jotain lämmintä valui ja valui sänkyyn. Lapsivesi oli mennyt toiselta vauvalta. Kätilö tuli tarkistamaan tilanteen ja otti suojuksen sängystä. Hän sanoi, että ihan normaalilta näyttää, mutta itse näin, että se oli ihan punainen verestä! Kuulemma verta tulee kun kohdunsuu alkaa avautua oikein kunnolla eli tämä olisi vielä normaalia. Sitten taas odoteltiin taas, mutta "normaalista" poiketen kun lapsivettä vaan tuli ja tuli, myös tuoreen veren tulo jatkui. Kätilö kutsui synnytyslääkärin paikalle ja siinä sitten hetki ihmeteltiin aina vaan verestä kastuvia alusia. Sitten tuli paikalle synnytyssalin kätilö ja sanoi, että nyt on vapautunut yksi sali, joten suoraan saliin.

Käyräpaperissa näkyy kätilön käsin tekemiä lisämerkintöjä: "kohdunsuu takana, pitkä, sormelle auki", "verta +++", viimeisenä oikealla "siirretty synnytyssaliin"

Minut ja kaikki tavarat kärrättiin synnytyssaliin ja katselin uteliaana tuota paikkaa, jossa (luulin että) vauvamme syntyisivät. Se oli iso, 70-luvun tyyliin sisustettu huone, josta ei harmi kyllä kaikessa hässäkässä tullut otettua edes valokuvaa. Minut siirrettin synnytyssängylle (vai onko se pöytä?) ja anestesialäkäri kytki päälle kipupumpun ja neuvoi sen käytössä. Mutta, mutta... veren tulo vaan jatkui, joten synnytyslääkäri päätti ultrata kohdun varmuuden vuoksi, jotta nähtäisiin, ettei esim. istukka ole irronnut. Huoneessa oli jo tässä vaiheessa aika lailla porukkaa, lääkäreitä, kätilöitä jne. Ultrassa ei näkynyt mitään syytä verenvuodolle ja lääkärit vetäytyivät neuvottelemaan käytävään.

Mies sanoi tässä vaiheessa lähtevänsä käymään vessassa, joten olin itsekseni ajatuksineni pari minuuttia. Sitten paikalle pyyhälsi uusi lääkäri, joka esitteli itsensä päivystäväksi osastonlääkäriksi. Hän kertoi, että koska ei tedetty, mistä veri tuli ja ennen kaikkea koska veren tulo ei lakannut eikä vauvoja ja minua haluttu altistaa millekään tuntemattomille riskeille, nyt ainoa vaihtoehto olisi tehdä sektio. Sektio. Aika tuntui pysähtyvän ja jonkinlainen kauhea pettymys tulvahti sisälläni. Lääkäri kyseli, missä mieheni oli ja sanoi, että mikään hirveä kiire tässä ei ole. Leikkaussali valmisteltaisiin rauhassa ja sitten tehtäisiin 10 cm:n viilto bikinirajaan. Kaikki menisi kuulemma ihan hyvin ja olisi nopeasti ohi. Mieskin tuli tässä vaiheessa sisään ja lääkäri alkoi selittää hänelle tilannetta. Minua tuli lohduttelemaan synnytyssalin kätilö, kun hän huomasi, että minua rupesi itkettämään. Hän sanoi, että on ihan ymmärrettävää olla pettynyt kun on jo ajatellut asioiden menevän toisella tavalla. Sitten rupesi tapahtumaan ja vauhdilla!

Yhtäkkiä huone oli täynnä väkeä, minulle annettiin lääkettä supistusten lopettamiseksi ja anestesialääkäri kyseli taas kysymyksiä allergioista. Sitten hän riuhtaisi irti kipupumpun ja pisti ruiskulla annoksen tujua puudutetta selässä olevaan letkuun. Minua alettiin kärrätä koti leikkaussalia vauhdilla ja viimeistään tässä vaiheessa tuntui, että menetin viimeisenkin rippeen kontrollista. Aloin täristä kuin minulla olisi hirveän kylmä, suorastaan heittelehdin sängyllä, se ilmeisesti johtui puudutteesta.

Leikkaussali oli kirkasvaloinen kliininen paikka ja siellä hyöri useita ihmisiä, nyt oli paikalle tullut myös lastenlääkäri. Yhdellä lääkärillä oli vaikeuksi laittaa nesteytystä kanyyliin kädessä, koska se kirveli liikaa ja minä kiljuin. Lääkäri kielsi huutamasta jos ei ole oikeasti hätä:) Mutta tosiasiassa olin tuossa vaiheessa niin sekaisin lääkkeistä, että en voinut olla kiljumatta. Hän laittoi piikin ja letkun sitten toiseen käteen. Minua lämmiteltiin kuumilla pyyhkeillä ja eteeni pystytettiin sermi, jotta en nähnyt, mitä mahalleni tehtiin. Pelkäsin kauheasti, että puudute ei toimisi ja minulle vakuuteltiin että tehtäisiin jonkinlainen "testi" ennen ensimmäistä viiltoa. Varsinainen leikkaus alkoi noin kello 22.30 eli aika nopeasti oli kaikki tapahtunut.

Maatessani leikkauspöydällä ja miehen lohdutellessa pääpuolessa tunsin, kuinka mahaani paineltiin, vedettiin ja heiluteltiin puolelta toiselle. Jälkeenpäin mieheni kertoi, että näytti aika rajulta kun vauvoja kiskottiin ulos pienestä reiästä. Yksi lääkäri paineli mahaa yläpäästä ja toinen veti vauvaa ulos kun haavan reunoja samaan aikaan venytettiin erilleen. Jonkin ajan kuluttua kuulin, että ensimmäinen vauva oli syntynyt. Vauva vietiin pikapuhdistukselle ja kuulin sen parkaisevan. Se oli V, joka syntyi kello 22.52. Minuuttia myöhemmin saatiin ulos J, ja kumpikin tuotiin vuorollaan nähtäväkseni noin minuutin ajaksi. Tuo hetki oli kyllä ikävimpiä kokemuksia koko sektiossa: nähdessäni vastasyntyneet ihanat vauvani en tuntenut yhtään mitään. Ne olisivat voineet olla jonkun muun lapsia. Olin niin sekaisin lääkityksestä ja kaikesta tohinasta, että en vain oikein ollut "paikalla". Sinä tärkeimpänä hetkenä, jota en olisi mistään hinnasta halunnut menettää:(

Tämän jälken vauvat menivät terveystarkastukseen ja punnitukseen miehen kanssa. Apgar-pisteitä tuli V:lle 9, 10, 10 (1, 5 ja 10 minuutin kuluttua syntymästä) ja J:lle 8, 9, 10. V oli 46 cm pitkä ja painoi 2590 g, J oli 47 cm ja painoi 2580 g. Molemmat olivat pirteitä ja silmät auki. Viereeni en vauvoja saanut ennen aamua, koska minut kursittiin kasaan ja vietiin heräämöön. Jälkeenpäin sain tietää, että ei sitä verta sitten kuitenkaan ollut mennyt kuin noin litra yhteensä, vaikka sekin on enemmän kuin keskivertotapauksessa. Lisäverta en saanut, ainoastaan jotain "hemohes"-tyyppistä nestettä suoneen ensimmäisen vuorokauden aikana. Ei ihme, että olin väsynyt jälkeenpäin, kun ottaa vielä huomioon koko raskausajan kärsimäni raudanpuutteen.

V ja J noin puolen tunnin ikäisinä.

Heräämössä makaillessani automaattinen laite mittasi koko ajan verenpainetta ja pulssia ja anestesialääkäri kävi tunnustelemassa jaloistani puudutuksen lakkaamista. Torkuin ja aina kun verenpainelaite alkoi pumpata vyötteeseen painetta ja piipittää, säpsähdin hereille. Jossain vaiheessa mies tuli vauvojen kanssa tervehtimään ennen kuin he menivät vauvalaan osastolle. Mitään varsinaista vauvalaa ei ole, mutta jos äiti on kovin kipeä, vauvan voi jättää kätilöiden hoitoon yöksi ja he vain tuovat vauvat syömään. Minut päästettiin osastolle yksityishuoneeseeni noin kello 2 yöllä ja olin jo aivan puhki tuolloin. Kipulääkitystä jatkettiin suoneen vielä aamuun saakka, mutta siltikin korkeintaan torkahtelin loppuyön kuuteen saakka, jolloin vauvat tuotiin ensi kertaa rinnalle. Mutta siitä lisää toisella kertaa...

2 kk lääkärintarkastus

2011-05-10T16:14:00.000+02:00

"Otetaanko matsi, pikkuveli?"

Eilen kävimme 2 kuukauden tarkastuksessa, jossa tehtiin normaalit pituusmittaukset ja punnitukset sekä tarkastukset. Lisäksi annettiin kaksi rokotetta: pneumokokki sekä 6-rokotus. Suomessa taitaa olla käytössä 5-rokotus, mutta täällä tuossa on vielä B-hepatiittirokote samassa, jonka voi myös jättää ottamatta. Rokotteet siis annetaan hieman aiemmin kuin Suomessa eikä täällä anneta rotavirusta ilmeisesti ollenkaan(?). Rokotteet ovat tietenkin vapaaehtoisia ja ymmärtääkseni lähes kaikki rokotuttavat lapsensa.

Pojat olivat iltapäivällä aika itkuisia rokotteiden takia ja huomasi kyllä, millaisia auringonsäteitä he normaalisti ovatkaan! Eivät siis itke juuri nimeksikään, ainoastaan silloin kun on kova nälkä ja lisäksi pikku iltakitinät joskus.

Mittoihin on tullut lisäystä mallikkaasti (suluissa lisäys 1kk tarkastukseen). J oli 55 cm pitkä (+4,5cm) ja painoi 4000g (+760g). V:llä pituutta saman verran, 55cm (+4cm) ja painoa oli 4150g (+900g). Vauvat alkavatkin tuntua jo käsissä huomattavasti isommilta, hassua ajatella, että monet vauvat syntyvät tämän kokoisina. Ensimmäiset vaatteetkin alkavat käydä pieniksi. Tähän asti on menty 50-koolla, mutta nyt alkavat jotkut bodyt jo käydä lyhyiksi (*haikeus...*).

J:n pää on hieman epäsymmetrinen, johtuu ilmeisesti asennosta kohdussa sekä siitä, että hän pitää useammin päätä toiseen suuntaan. Olemme aina käännelleet päätä käsin, mutta nyt lääkäri meinasi, että hieman fysioterapiaa voisi olla tehokkaampaa. Muuten kaikki oli hyvin, ainoa harmin aihe oli lääkärimme muutto pois paikkakunnalta ja näin ollen lääkärimme menetys. Hän on mukava nuori nainen, jolla oli kaikki uusimmat tiedot lasten terveydenhoidosta. Tässä asiassa luotamme enemmän vastavalmistuneeseen kuin 40v. kokemuksen omaavaan lääkäriin (uusimmat tiedot lasten kehityksestä jne.) No, ennen kaikkea hän oli vaan tosi mukava ihminen ja nyt odotamme jännityksellä, millainen tulee tilalle.

Päivärutiinitkin alkavat asettua paikoilleen. Mitään määrättyjä aikoja ei tietenkään vielä ole, pojat syövät päivällä noin 3 tunnin välein (=saa olla melkein koko ajan ruokkimis- tai muussa lapsenhoitopuuhassa), mutta yöllä ovat nukkuneet jopa 6-8 tuntia. Vielä kun ne unet alkaisivat hieman myöhemmin niin, ettei eka herätys ole klo. 3...

Olemme siis vielä järjissämme, vaikka elämä nyt totisesti pyöriikin lasten tahtiin. Huomenna jätän muksut isälle hoitoon kun menen Lausanneen jälkitarkastukseen. Taidan käydä samalla hakemassa Starabucksista frappuccinon, niitä kun ei nykyään niin kauhean usein saa:D

Synnytyskertomus osa 1

2011-04-23T18:58:00.000+02:00

Käyrillä käynnistysyksikössä

Tämä kertomus alkaa torstaiaamusta 10.3.2011, kun menin viikottaiselle äitiyspolikäynnilleni CHUV:iin (Centre hospitalier universitaire vaudois). Raskausviikkoja oli tällöin kasassa tasan 37. Aika oli kello 9.30 ja ensimmäiseksi jouduin käyrille tuttuun tapaan. Jälleen kerran vauvojen sykkeet olivat aika nopeat ja puolen tunnin piuhojen jatkona olon jälkeen minut passitettiin ultraan. Siellä tutkittiin lapsiveden määrä sekä vauvojen liikkuvuus. Kaikki oli erittäin normaalia.

Kun palasin polille kätilö ohjasi minut päivystävän lääkärin juttusille. Tämä oli tutkinut papereitani ja huomannut, että jo viikkoa aiemmin olin ilmaissut haluni saada käynnistys heti kun viikkoja olisi tarpeeksi, yleensä aikaisintaan viikolla 38. Tällöin siis kaksossynnytys voidaan käynnistää myös äidin pelkästä toiveesta, vaikka ei olisi mitään terveydellisiä syitä. Lääkäri selitti, että vauvojen sykkeet olivat edelleen liian nopeat ja se saattoi merkitä sitä, että he olivat väsyneitä ja sydän joutui tekemään enemmän töitä kuin pitäisi. Koska olin jo itsekin toivonut käynnistystä, hän sanoi, että ei ollut enää mitään syytä odottaa: vauvat olivat nyt täysiaikaisia ja olisi parempi heille syntyä mahdollisimman pian.

Niinpä pieneksi järkytyksekseni minulle annettiin muutama tunti aikaa käydä hakemassa "synnytystavarani" kotoa ja sitten minun piti ilmoittautua odottavien osastolle ja jäädä sinne yöksi odottamaan käynnistystä, jonka piti tapahtua jo seuraavana päivänä eli perjantaina. Hieman päästä pyörälläni soitin miehelleni ja sanoin, että meidän vauvat taitavat syntyä sinä viikonloppuna...

Haalittuani tarpeellisen kasaan kotoa saavuin takaisin sairaalaan iltapäivällä. Menin odottavien osastolle, mutta se oli täynnä! Siellä ei ollut yhtään vuodetta vapaana ja niin minut ohjattiin jo käynnistysyksikköön sairaalan katutasoon, jossa oli yksi paikka. Yksikkö sijaitsee aivan synnytyssalien vieressä ja siellä on neljä vuodepaikkaa kahdessa huoneessa. Yleensä niistä on kuitenkin käytössä vain kolme, ilmeisesti valvovan kätilön työmäärän rajaamiseksi. Valvova lääkärikin pistäytyi paikalla ja sanoi, että jos oikein tuuri käy, niin aletaan käynnistelemään jo samana päivänä. Silloin alkoi toden teolla jännittää! Kun olin ollut taas käyrillä ja käteeni laitettu kanyyli, joka jäisi siihen vielä synnytyksen jälkeiseen päivään asti, mieheni saapui paikalle töistä. Kello oli tällöin noin 18.30. Sitten ihmettelimme yhdessä, mitä seuraavien tuntien aikana tapahtuisi.

Inhottava ja huonosti laitettu kanyyli, se tuntui joka ikinen päivä jos vähänkin kättä liikautti.

Samassa hetkessä huoneeseen tuotiin toinen pariskunta, jonka naispuolisko oli ollut jo odottavien osastolla ja nyt synnytys käynnistettäisiin raskausmyskytyksen vuoksi. Viikkoja taisi heillä olla n. 33 eli lähes kuukausi vähemmän kuin meillä. Hui! Minä sain sitten sen heiltä vapautuneen paikan ja niin mentiin ylempiin kerroksiin yötä varten. Näin ollen synnytystä ei todennäköisesti käynnistettäisi vielä sinä päivänä.

Mieskin joutui pian lähtemään ja kätilö tuli ottamaan iltakontrollin ja sanoi samalla, että lähtö saattaa tulla koska vain, vaikka kello 2 yöllä. Uni ei ymmärrettävästi tullut silmään kovin helposti...

Ammulla kello 6 heräsin siihen, kun kätilö tuli ilmoittamaan, että viiden minuutin päästä lähdetään käynnistysyksikköön. Sitten minut kärrättiinkin jo "jalat edellä" pitkin sairaalan käytäviä alas käynnistysosastolle, tällä kertaa siihen toiseen huoneeseen. Toisessa huoneessa oli edelleen edellisiltainen pariskunta, mutta tällä kertaa kuulin voihketta huoneiden välissä olevasta pikkukopista, jossa oli vesiallas: synnytys oli siellä selkeästi käynnistymässä. Itseä alkoi taas jännittää kun soitin miehen paikalle.

Pian aamuvuoron kätilö tuli tekemään mittaukset ja ottamaan käyrät ja tämän jälkeen hän laittoi kohdunsuulle tabletin käynnistyslääkettä. En kysynyt tarkemmin mitä se oli, mutta hän selitti että se on pienempi annos kuin mitä yksösille käytetään, ilmeisesti ihan niin rajusti ei uskalleta kaksosille aloittaa. Sitten vain odoteltiin. Jo puolen tunnin kuluttua tuli jonkinlaisia supistuksia, jotka myös nätisti piirtyivät käyrille. Kipuja ei kuitenkaan ollut.

Loppuaamu ja iltapäivä kului samoissa merkeissä, televisiosta tulvi uutisia Japanin maanjäristyksestä, joka oli ollut edellisenä yönä ja minä popsin sairaalaruokaa. Kello 13 maissa kätilö kävi tekemässä sisätutkimuksen, joka sattui sivan järkyttävästi (no, sattuuhan se, jos joku yrittää tunkea sormeaan kiinni olevasta kohdunkaulasta läpi...). Mitään muutosta ei ollut havaittavissa. Kohdunkaula takana ja kiinni. Supistuksetkin olivat lakanneet aikoja sitten. Toinen tabletti vaan kehiin ja odottelemaan...

Myöhemmin iltapäivällä mieheni päätti lähteä kotiin syömään ja torkuille, varmuuden vuoksi, jos illemmalla tai yöllä jo päästäisiin tositoimiin. Itsellä kyllä alkoi usko hiipumaan, kun tuntui, että toisesta tabletista tuli vielä vähemmän supistuksia.

Yritin välillä torkkuakin ja noin kello 18 aikaan saapui paikalle iltavuoroon tullut mieskätilö ja kertoi, että pian joutuisin taas käyrille, joten jos haluaisin käydä vessassa, niin nyt olisi hyvä hetki. Minä siitä sitten punnersin vessaa kohti ja tuntui kuin vauvat taas olisivat liikkuneet hullun lailla. Vessasta palatessa iski jo entuudestaan tuttu "maha tippuu"- kohtaus ja lyllertäessäni kätilön ohi, hän kyseli jo, että oliko minulla noin kovia supistuksia. Minä vastasin, että ei kun vauvat vaan potkii... Hän meinasi, että kyllä ne voivat olla supistuksiakin. Minähän en uskonut, kun kerran samalta oli tuntunut ennenkin.

Siispä käyrät mahan päälle ja... pian huomasimme, että laitteeseen piirtyivät siististi kunnon supistukset - kahden minuutin välein!! Ne mahan tippumistuntemukset olivatkin mitä ilmeisimmin olleet supistuksia, en vain ollut koskaan tajunnut sitä. Olo selällään maatessa alkoi olla tukala ja soitin miehelle, että tulee äkkiä, nyt alkaa tapahtua! Kello oli tässä vaiheessa noin 18.30. Miehen tultua paikalle kätilö teki sisätutkimuksen ja harmikseni en ollut kuin sormelle auki ja kohdunkaula edelleen takana. Pitkä yö taitaisi siis olla edessä...

Paperissa vasemmalla vauvojen sykkeet, oikealla supistukset - väli 2 minuuttia...

"Näennäisimetystä"

2011-04-07T10:33:00.000+02:00

Kiitos kommenteista! Hengissä ollaan vielä... Olen myös lisännyt tuon anonyyminä/pelkällä nimellä kommentointivaihtoehdon, en ollut aiemmin huomannut että se puuttui.

Blogeja kaksosten pikkuvauva-arjesta on olemassa aika vähän - ja alan ymmärtää miksi:D Aikaa netissä roikkumiseen saati kirjoitteluun ei juuri ole. Ne vähät kerrat kun ehdin konetta avata, tutkin lähinnä imetysneuvoja tai vauvanhoitovinkkejä, kun kerran kyseessä ovat esikoiset.

Tällä hetkellä meillä mennään osittais- tai voisi ehkä paremmin sanoa näennäisimetyksellä. Sanon näennäis- siksi, että mitään mainittavaa ravintoa ei rinnasta vauvoille tule. Sektio mitä ilmeisimmin hieman hidasti maidonnousua ja alun imetyskielto heikon imutehon vuoksi oli vielä tappavampaa maidontuotannolle. Sairaalassa olisi siis tullut jo maitoa suunnilleen yhdelle lapselle ja jos olisi voinut imettää, kaikki olisi varmaan jatkunut normaalisti. Vauvat nimittäin imevät edelleen hyvin (sekä rintaa että tuttipulloa). Pumpulle ei vaan heru kunnolla ja määrät ovat kutistuneet vielä entisestäänkin. Olen tutkinut kaiken maailman maidontulon uudelleenkäynnistysneuvot tehopumppauksineen, kotikaljan ja mammateen juonteineen ja kuumine hauteineen, mutta tosiasiassa en tule pystymään mihinkään tuollaiseen. Esim. "pesiminen" vauvan kanssa 24h vrk. ei onnistu kaksosilla, ainakaan kun mies on jo palannut töihin. Kun vauvat nytkin syövät hieman eri rytmissä (vaikka heitä yrittäisi "pakottaa" samaan rytmiin), niin aikaa ja ennen kaikkea jaksamista ei kerta kaikkiaan riitä. No, alkoholitonta olutta olen kyllä lipittänyt oikein olan takaa. Näyttäisi tosi hyvältä piilokamerassa, kun vauva toisella käsivarrella äiti avaa jääkappikylmää (alkoholitonta) olutpulloa:)

Niinpä olen reippaasti päätynyt antamaan imetyksen jatkua vain vauvan ja äidin herkkänä hetkenä, jolloin vauva saa 10 minuutissa imaistua ne muutamat tilkat mitä rinnassa sillä hetkellä on. Tämän jälkeen annan suosiolla kunnon eväät pullosta. Ajattelin jatkaa näin niin kauan kuin maitoa on edes vähän ja vauvat eivät hylji rintaa. Onhan se suloista katsella kun pikkuinen sinnikkäästi imee ja puuskuttaa äidin rinnalla.

Herkkä hetki, mallina V.

Ennen vauvojen tuloa olin hyvinkin liberaali ja ajattelin, että imetys onnistuu tai jos ei, niin ei se ole niin vakavaa. Mutta kuten niin monet muut, minäkin olen saanut huomata, että kun ne äitihormonit iskevät päälle, niin ne pettymykset ovat huomattavasti vaikeammin nieltävissä. Kun synnytys ensin päättyy sektioon ja sitten et edes voi imettää kunnolla, niin... Nyt alkaa kyllä jo ehkä vähän helpottaa. Ja sitä paitsi täällä Sveitsissä ei olla ollenkaan niin imetysfanaattisia kuin Suomessa. Etukäteen kätilöt kyselivät, että haluanko/aionko imettää - Suomessa sitä pidetään itsestäänselvyytenä! Täällä se tuntuu olevan enemmänkin valinta, jopa sairaalassa annettavassa imetysoppaassa imetyksestä puhutaan ikään kuin päätöksenä. Jollei se onnistu, niin se on sitten toinen juttu. Pulloja näkee myös julkisilla paikoilla mielestäni huomattavasti Suomea enemmän, en ole kyllä vielä käynyt missään vauvakerhoissa, että niiden tilannetta en tiedä. Anoppini sekä miehen isoäiti eivät myöskään ole juurikaan imettäneet, eli traditio pulloruokintaan on täällä pitkä.

V:lle maistuu maito myös pullosta.

Näillä eväillä siis mennään tällä hetkellä. Nyt molemmat nukkuvat tyytyväisinä syötyään jokseenkin peräjälkeen tänä aamuna. Yöllä ei ole niin helppoa, viime yönä sain ruokkia molemmat yhtäaikaa sittereissä kello 4. Toisina öinä tilanne on päinvastainen, kummallakin ruokailuväli 3 tuntia, mutta tasan eri tahtiin. Tällainen rytmi antaa max. 1 tunnin "unta" ruokailujen välillä... Kun J vielä ähisee ja puhisee aamuyöstä, ei nukkuminen ole kummoista. Mutta noilla nappisilmillähän saa kaiken heti anteeksi :)

Ensimmäinen kotiviikko takana

2011-03-25T17:42:00.000+01:00

J & V

Ensimmäinen viikko takana vauvojen kanssa kotona. Alkujärkytyksestä ehkä jollakin tavalla selvitty ja itsekin olen toipumaan päin.

Yllätyksiä täynnä ollut tämä viikko. Oman voinnin lisäksi huolta on aiheuttanut vauvojen pieni painon nousu ja itse asiassa nousemattomuus. Tästä syystä saimme ohjeet sekä sairaalasta että kotona käyvältä kätilöltä olla antamatta rintaa, koska se väsyttää liikaa. Tämä onkin hyvin ilmeistä, sillä jo pullosta imiessä nuo raasut huohottavat kuin maratonia juostessa... Silloin tällöin kuitenkin annan vielä maistiaisiksi ja loput pumppaan, josko sitten piakkoin pystyttäisiin palaamaan imetykseen. Eivät ainakaan vielä hylji "tissibaaria". Toisaalta tuo pullosyöttö on tuonut miehen hyvinkin lähelle vauvoja: hän on ollut tämän viikon lomalla kotona ja hoitanut ihan samat jutut kuin minäkin. On se hellyttävää kun vaavi katsoo tummilla silmillään isukkia, joka antaa maitoa:)

Pullorumba on varsinkin öisin aikamoista, koska vauvat eivät ole ihan samassa rytmissä. Eivät kyllä turhaankaan heräile/kitise, vaan nukkuvat noin 4 tuntia putkeen per lapsi. Tämä on itse asiassa hieman liikaa kun katsoo heidän syömiään aterioita, eli eivät syö tarpeeksi paljon kerralla ja päivässä. Mutta minkäs teet, vaikea on pakkosyöttää. Meillä on vielä käytössä erityiset pumpattavat silikoniset tuttipullot, joita puristelemalla pystyy auttamaan heikosti imeviä syömään enemmän.

Vauvat ovat onneksi (omasta mielestäni) suloisimmat oliot maailmassa. Päivä päivältä tuntuu, että he huomioivat meidän olemassa olomme yhä enemmän. Tämä aika on raskasta, mutta toisaalta niin kovin lyhyt...

Sitten vielä muutamia pikkuhuomioita:

- lipasto hoitopöytänä (seisotaan päässä ja aukeaa siis sivusta) on aivan loistava!! Kaikki tarvikkeet ja vaatteet saa tosi näppärästi otettua avonaisesta laatikosta, vaikka toinen käsi on vauvassa kiinni.
- vauvanhoitovinkki: pidä hoitopöydän vieressä käyttövälmiina (=töpseli seinässä) hiustenkuivaajaa ja vaipanvaihtoraivarit ovat historiaa. Saimme tämän vinkin kotikäyntikätilöltämme ja se tosiaan toimii. Kun peppu on vielä vähän kostea, niin ei kun kuivaaja huruuttelemaan sopivalta etäsyydeltä ja vauva hiljenee ja rentoutuu:)
- vauvat pitävät melusta! En tiennyt tätä ennen, mutta kätilömme sanoi, että ajatelkaapa kun ne ovat mahassa, millainen diskoteekki siellä on: äidin sydän- ja mahan äänet, puhe jne. Tämän vuoksi kuulemma monet vauvat nukkuvat päivällä paremmin kuin yöllä, koska silloin on melua ympärillä.

Tämä tällä kertaa, jokainen päivä on oppimista - ennen kaikkea siihen, että mikään ei ole itsestään selvää.

Pojat ovat täällä

2011-03-16T21:44:00.000+01:00

Viimeiset terveiset osastolta eli pienet poikamme syntyivät 11.3. kiireellisellä sektiolla. Poika B muuttui A:ksi, kutsuttaneen häntä tästä lähtien nimensä etukirjaimella V (täällä pitää jo sairaalassa ilmoittaa nimi ja kaikki kutsuvat vauvoja etunimillä) ja syntyi klo. 22.52, paino 2590g, pituus 46cm. Perästä tuli veljensä ex-A, nimeltään J, klo. 22.53, painoa 2580g, pituutta 47cm.

Itselle sektio oli harmillinen asia, jota yritettiin viimeiseen asti välttää ja hyvä niin. Jos olisin tiennyt kuinka kipeäksi tästä voi tulla, olisin ollut todella kiukkuinen vapaaehtoisesta sektiosta.

Kirjoittelen lisää jonkinlaisen synnytyskertomuksen muodossa, kunhan hieman toivun. Huomenna päästään kotiin kääröjen kanssa... Onneksi vauvat ovat vielä sata kertaa suloisempia kuin osasin odottaa:)

Käynnistysyksikössä

2011-03-11T18:28:00.000+01:00

Kiitos kaikille tsemppauksesta! Tänä aamuna kello 6 odottavien osaston kätilö tuli herättämään ja sanoi, että viiden minuutin päästä minut kärrätään käynnistysyksikköön. Sitten vaan sängyssä maaten sinne ja käyrille. Kätilö teki sisätutkimuksen tarkistaakseen tilanteen (täysin epäkypsä ja kohdunsuu erittäin takana kuten olettaa saattoi) ja laittoi kapselin prostaglandiinia kohdunsuulle. En kysynyt mitä merkkiä oli, oliko sitä "pahamaineista" Cytotecia. Pian tämä aiheuttikin säännöllisiä supistuksia n. 5 minuutin välein, mutta koska ipanat taas liikkuivat vimmatusti ja se sattuu, en juuri tuntenut supistuksia. Oltuani yksin huoneessa melkein tunnin selälläni sängyssä oli pakko soittaa kelloa, sillä en kestänyt "aamujumppaa" enää. Piuhojen poiston jälkeen kaikki kivut hävisivätkin. Olin kuitenkin toiveikas, olivathan supistukset alkaneet noinkin helposti.

Mies tuli paikalle juuri aamiaista popsiessani, puoli 8 aikoihin ja sitten vaan hengasimme siihen asti kunnes taas oli käyrien ja kontrollin aika. Kuusi tuntia myöhemmin, kello 13 eri kätilö tuli laittamaan piuhat, käyrillä ei näkynyt enää lainkaan supistuksia :( ja teki jos mahdollista vieläkin kovakouraisemman sisätutkimuksen. Kyyneleet valuivat silmistä ja puristin miesparan käden ihan mustelmille. Apuva, miten saan puskettua nuo vauvat ulos?

Edelleen ei muutosta ja uusi annos lääkettä sisään. Nyt on ollut jonkin verran supistuksia, mutta ovat epäsäännöllisiä eivätkä kovin voimakkaita. Juuri kävi mieskätilö (!) sanomassa, että tulee laittamaan piuhat puolen tunnin päästä ja olletikin taas uuden lääkeannoksen.

Aika ankeaa puuhaa siis tämä, toivottavasti lähtee tästä etenemään vähän nopeammin:)

Osastolla odottamassa käynnistystä

2011-03-10T22:16:00.000+01:00

Niinhän siinä kävi, että tämänpäiväisessä kontrollissa molempien pikkuisten pulssi oli turhan korkea, melkein koko ajan 180, ja näin ollen lääkäri sanoi, ettei ole enää mitään syytä lykätä käynnistystä. Niinpä hain kamat kotoa ja olen tämän yön osastolla, heti kun paikka käynnistyksessä vapautuu, menen sinne. Kätilön mukaan se voi tapahtua vaikka klo 2 yöllä. Mies tulee silti vasta aamulla, koska kypsyttely kestää yleensä kuitenkin useita tunteja. Kaksosille ei myöskään käytetä yhtä tujuja aineita kuin yksösille.

Kätilö kävi just tekemässä käyrät ja niinhän ne muksut taas jumppasivat, että ei kovin siistiä käyrää tullut. Nyt vain hermostuneena odottelemaan.

Mies lähti kotiin yksin, seuraavan kerran kun mene sinne, meillä pitäisi olla mukana kaksi vauvaa...

Raportti rv 36

2011-03-06T14:39:00.000+01:00

Perjantaina oli siis 36 viikon kontrolli. Samat jutut kuin yleensä: sydänkäyrät, ultra ja lääkärin vastaanotto. Käyrät olivat tällä kertaa hyvät eli tuo meidän A-vauvakin malttoi olla kunnolla:) Maha pomppi entiseen malliin, mikä hieman haittasi käyrän ottoa.

Ultrassa kaikki ok, painoarvioksi saatiin A 2650g ja B 2450g, eli noin 200 gramman painoero on edelleen olemassa. Ultrateknikko sanoi kyllä, että mitä isommiksi vauvat tulevat, sen vaikeammaksi käy koon arvioiminen. Virtaukset, lapsiveden määrä ja Manning (liikkuvuus) normaalit.

Lääkärillä otettiin verikoe ja sf-mitaksi saatiin jo aika huima 42 cm! Puhuttiin myös toiveistani synnytyksen suhteen ja lääkäri sanoi, että missään tapauksessa ei käynnistetä ennen viikkoa 38, jos ei tule mitään sairautta. Ja minä tietysti olen terve kuin pukki.

Eli täytyy vaan kestää, vaikka olo on suurimman osan päivästä aika kauhea. Ei tämä tietenkään sen kummempaa ole kuin että erilaisia kipuja on koko ajan ja nytkin taitaa se päivittäinen istumiskiintiö (n. 10 min.) olla täynnä. Makuulla siis vietän suurimman osan aikaa. Kun olin tulossa sairaalalta ja odotin bussipysäkillä, tuli tietysti sellainen "maha tippuu just"-kohtaus ja kiemurtelin vaikean näköisenä henkeäni haukkoen. Ihmiset luulivat varmaan, että tuo synnyttää ihan tuohon...

2 viikkoa!!! Päästäänkö sitten tositoimiin?

Varoitukset jenkityyliin

2011-03-03T17:16:00.001+01:00

Halusin tässä vähän vanhoja vaatteita värjäillä ja mitä lukeekaan väriainepaketissa: "Saattaa sisältää seuraavia väriaineita... ". No ihan hyvä tietää, ettei tule yllätyksiä. Ilmeisesti on aika myrkkyä.

Päivät menevät hitaasti, enimmäkseen makuuasennossa. Kipuja on jatkuvasti johtuen sekä vauvojen edelleen raivokkaasta liikehdinnästä että liitoskivuista. Hassua sinänsä, että kun noita liitoskipuja ensialkuun tuli (noin puolenvälin jälkeen), ne tulivat nimenomaan kävellessä. Nyt niitä tulee enemmän levossa. Siis ihan rauhassa makoillessa yhtäkkiä "veitsi heilahtaa". Auts.

Huomenna on perusteellinen kontrolli taas polilla ja ajattelin kysäistä lääkäriltä, milloin voisi mahdollisesti ajatella käynnistämistä. Ensi viikolla tulee 37 viikkoa täyteen ja omasta mielestä joku päivä sen jälkeen voisi olla hyvä. Ainakin kun tuntuu, että ei noilla ipanoilla ole mitään halua itsestään tulla ulos. En haluaisi käynnistystä, mutta toisaalta olen kuullut, että joillakin se on jopa ollut se spontaanisti käynnistynyttä helpompi synnytys. Mene ja tiedä. Mutta sen tiedän, että näillä tuntemuksilla en tule enää kauaa jaksamaan. Eilen illalla teki mieli hypätä ikkunasta ulos...

Monet itkut saa itkeä päivässä kun niin paljon sattuu. Miten ihmeessä tulen kestämään synnytyksen, sillä se varmaan sattuu sata kertaa enemmän?! Toisaalta ainakin silloin tietää, että se loppuu jossain vaiheessa, ehkä jopa päivän kuluessa. Viikko-kaksi tuntuu tässä tilanteessa ikuisuudelta.

Flunssaa ja mahamöyrintää

2011-02-25T14:02:00.000+01:00

Kaamean flunssan keskeltä pikapäivitys. Kaikki ovat sanoneet ja olen myös lukenut, että vauvat liikkuvat vähemmän raskauden lopussa. No, täällä ei kyllä tunnu eikä näytä siltä. Ja voitte mielessänne kuvitella, miten ihanalta tuollainen myllääminen tuntuu :D

Keskiviikkona ei ollutkaan varsinaista kontrollia, eli lääkärin tapaamista, vaan vain 2x käyrät eli CTG, kuten sitä polilla kutsuvat. Verenpaineet myös mitattiin ja tehtiin ultralla ns. Manning-tutkimus, joka mittaa mm. sikiöiden liikkuvuutta ja hengitystoimintoja. Meni taas melkein koko päivä tuossa, koska meidän toisella pikku raasulla on aina aamuisin vähän nopea pulssi. Lounaan jälkeen sitten yleensä tasoittuu. Jatkossa nämä tutkimukset toistuvat joka viikko ja ensi viikolla on lisäksi kokoultra ja lääkärin vastaanotto. Että silleen.

Röstiä

2011-02-22T17:30:00.001+01:00

Eilen illalla mieheni halusi tehdä racletteillan jämistä röstiä, yhtä omista (ja minunkin ) lempiruuistaan. Kaikki varmaan tietävät noin pääpiirteissään mitä rösti tarkoittaa: pannussa voissa paistettua perunaraastetta. Raaste voi olla joko kypsistä tai raaoista perunoista tehtyä, mikä vaikuttaa itse paistamisprosessiin.

Suomalaiset ajattelevat röstiä todennäköisesti enemmän lisäkeruokana ja niin sitä voidaan täälläkin tarjoilla. Sveitsissä röstistä on kuitenkin olemassa monta eri versiota, joita syödään pääruokana, lähes joka kantonilla on omansa. Esim. Bernin rösti on raastettua perunaa, sipulia ja pekonia. Baselin röstiin taas laitetaan usein perunan kaveriksi kanaa ja vihanneksia. Me teimme tällä kertaa risteytyksen Bernin ja Valais'n röstistä eli lisäsimme sekä sipulia, pekonia että loput raclettejuustosta. Lopuksi vielä paistettiin muna päälle, tämä on siis hieman kuin sveitsiläistä pyttipannua:)

Röstillä on Sveitsissä toinenkin merkitys. Usein kuuluu kulttuuriasioissa puhuttavan ns. röstigrabenista eli röstirajasta (kirjaimellisesti röstioja), jonka länsipuolella asuvat ranskankieliset ja itäpuolella saksankieliset sveitsiläiset. Kulttuurillisesti ja poliittisesti erot ovatkin merkittäviä, vaikka röstiä, kuten muitakin perinteisiä ruokia syödään kummallakin puolella. Miksipä ei, nehän ovat niiiin hyviä...

Vuosipäivä

2011-02-20T16:40:00.001+01:00

Viikonloppu alkaa vihdoin kääntyä lopuilleen, tuntuukin siltä, että perjantaista asti on ollut aikamoista hulinaa.

Perjantaiaamuna lähdin normaalitarkastukseen (rv. 34) äitiyspolille ja ensitöikseni jouduin käyrille puoleksi tunniksi. Toisen vauvan pulssi oli kovin nopea, jopa 180, joten kätilöt antoivat minulle lasin vettä ja se auttoi asiaa. En ole tätäkään aiemmin tiennyt. Kyselivät ensin, olenko syönyt aamiaista jne. ja minähän syön aina. Sitten mentiin ultraan, jossa tällä kertaa ei ollutkaan lääkäri, vaan ultrateknikko. Hän mittasi lapsiveden määrän, tarkasti vauvojen liikkeitä ja totesi, että molemmat ovat nyt pää alaspäin. Jihuu! Näillä näkymin siis ihan "normaalisynnytys" odottaa. "Normaali" siksi kun niitä nyt kuitenkin on kaksi...

Seuraavaksi menin lääkärin juttusille. Hoitaja otti vielä streptokokkinäytteen ja punnitsi (alusta painoa tullut kaiken kaikkiaan 13 kiloa - tosi hyvä). Lääkäri jutteli yleisiä asioita synnytyksen lähenemiseen liittyen, vauvojen asennot jne. käytiin läpi. Hän halusi vielä varmistaa, että sillä nopeampisykkeisellä on kaikki hyvin, joten sain ohjeet käydä syömässä ja palata sitten uudellen käyrille tunniksi.

Menin siis kaupungille ja syötyäni palasin takaisin sairaalalle. Loppujen lopuksi jouduin olemaan vielä 1,5 tuntia käyrillä, koska olin aluksi kyljelläni, mistä katoaa helposti vauvojen sykkeet. Käännyin sitten selälleni, mistä selkä ei tykkää, ja saatiin tarpeeksi käyrää. Kaikki hyvin.

Kätilö antoi ohjeita, milloin pitää soittaa sairaalaan. Tietenkin nämä tyypilliset, jos tulee lapsivedet tai verta tai tulee säännöllisiä supistuksia ja sitten jos lapset eivät liiku vähintään kolme kertaa päivän aikana. Minun piti oikein kysyä, että anteeksi kuulinko oikein? Suomessahan liikelaskennassa lasketaan suunnillen 10 liikettä/tunti. Toisaalta ranskan kielessä 'bouger' on hieman epätarkempi termi, se voi tarkoittaa yksittäistä liikettä tai yleisesti liikkumista, liikehdintää. Joten ehkä kätilö tarkoitti paremminkin, että pitää olla vähintään kolme jaksoa päivässä per lapsi, kun liikeitä on?

No, joka tapauksessa hänkin sanoi, että minun tapauksessani ei päde tällaiset säännöt, sillä nämä lapsoset ovat ilmeisesti niitä yli 100 kertaa tunnissa liikkuvia (tai ehkä 200):)

Vihdoin siis kellon näyttäessä 16 pääsin pois sairaalasta, oltuani siellä lähes koko päivän. Seuraava kontrolli on jo ensi keskiviikkona, nyt niitä alkaa tulla joka viikko. Synnytys lähenee...

Eilen sitten appivanhemmat tulivat kyläilemään meille kun en itse enää uskalla poistua 1,5 tunnin matkan päähän. Söimme illalliseksi raclettea ja vanhemmat ihastelivat vauvojen huonetta ja fiilistelivät jo valmiiksi perheen uusia tulokkaita. Ensimmäiset lapsenlapset ovat herättäneet heissä nostalgian omien lasten vauva-aikaan.

Tänään on sitten miehelleni ja minulle tärkeä päivä, tapaamisemme vuosipäivä. Tasan neljä vuotta sitten kumpikin oli tahollaan matkailemassa Kolumbiassa ja tapasimme ensimmäistä kertaa Iguana-nimisessä hostellissa Calissa. Vietimme romanttisen viikonlopun yhdessä Popayánissa, "valkoisessa kaupungissa", jonka jälkeen minä palasin Suomeen viimeistelemään opintoni ja tuleva mieheni jäi vielä Etelä-Amerikkaa kiertämään kolmeksi kuukaudeksi. Seuraavat kuukaudet olivat kiivaan sähköpostivaihdon ja mesetyksen aikaa ja kesäkuun alkupäivinä hän sitten tupsahti Suomeen visiitille luokseni.

Kesä meni töitä tehden ja kaukosuhteen kauhuja kärsien ja syksyyn mennessä, kun minä vihdoin valmistuin yliopistosta, olimme päättäneet, että muutan Sveitsiin mieheni luo. Ja siitä lähtien olemme olleet yhdessä melkein joka ikinen päivä. Aluksi asuimme kimppakämpässä yhdessä huoneessa reilun vuoden eikä sekään ollut kovin vaikeaa. Vauvoja ei vain olisi sinne voinut laittaa... Alun särmät ovat hioutuneet ja nykyään emme riitele oikeastaan koskaan.

Näin siis olemme molemmat omien elämiemme pisimmässä suhteessa ja kaikki merkit viittaavat siihen, että tämä ihmeellinen matka jatkuu ainakin yhtä ihanana pitkälle tulevaisuuteen. Ja kaiken täydentävät nuo mahassa mylläävät oliot, joiden tapaamista tuskin maltamme odottaa.

Tarvikkeet Osa 2 - Sekalaiset vauvatarvikkeet

2011-02-12T14:29:00.000+01:00

Tällä kertaa lisää varusteita. "Vauvailukulttuurihan" on nykyään melko kulutuskeskeinen, usein tuntuu, että varsinkin äidit käyttävät tulevaa perheenjäsentä tekosyynä päästä ostelemaan vaunuja, vaatteita ja kaikenlaista tilpehööriä. Monesti tuosta jää sitten lopuksi paljon käyttämättä. Me olemme siinä onnellisessa asemassa, että esim. seuraavassa esiteltävistä tavaroista emme ole ostaneet kuin pari lelua, kaiken muun olemme saaneet joko vauvojen isovanhemmilta tai käytettynä omilta ystäviltämme.

Turvakaukalot meille lahjoittivat isovanhemmat, he ostivat myös jo valmiiksi turvaistuimet (!), vaikka yritimme toppuutella hieman. Niitä istuimia siis käytetään noin vuoden iästä lähtien... Mutta koska kaupassa oli hyvät tarjoukset, emme viitsineet kieltäytyäkään. Kaukalot ovat Nania Be One SP Plus, joka on saanut ihan hyvät testiarviot. Se on turvavöillä kiinnitettävä ja koska autoilemme tosi vähän, todennäköisesti kerran kahdessa-kolmessa viikossa mummolaan, niin ajattelimme, että telakka olisi turha investointi meille. Telakkahan nostaa hinnan usein kaksinkertaiseksi, ainakin jos se on Isofix.

Sitterit ovat molemman kavereiltamme, itse tuskin olisimme ostaneet ennen vauvojen tuloa, jos niille ei olekaan käyttöä.

Koala-riippukeinu on lainassa kaveriltani, saa nähdä suostuvatko ipanat siihen. Mieheni rakastui siihen ensisilmäyksellä kun näki kummipoikani köllivän siinä vauvana ja vaatimalla vaati, että sellainen on saatava:)

Leikkimatot on myös saatu kavereilta ja ehkä nekin palaavat (ex-)omistajilleen, mikäli heille lisää lapsia ilmaantuu.

Kylpyamme on huomattavasti "ylellisempää" mallia kuin olisimme itse ostaneet jos olisi tarvinnut. Tämäkin siis lainassa. En ole oikein ymmärtänyt tuon nallen muotoisen irrallisen vauvatuen funktiota, sillä ammeessa on jo valmiina itsessään vastaava tuki. Ehkä sitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi juuri tämän ammeen kanssa?

Leluja vauvaikäisille, osa taasen isovanhempien lahjoittamia, osa kavereiden käytettyjä. Luulenpa, että nämä riittävät ensihätään.

Tässä ensimmäisen tavarat, jotka itse ostimme vauvoille. Kaksi imeskely/unirättiä Tukholmasta "häämatkallamme", kun raskaus oli aika alussa (n. rv 11). Emme olleet kertoneet perheenlisäyksestä vielä kenellekään ja tuntui mahdottoman suloiselta tehdä hankinta Suurelle Salaisuudelle...

Pahaa ja hyvää karmaa

2011-02-08T17:31:00.000+01:00

Muutama tunti edellisen blogipostauksen jälkeen tapahtui jotain ihan kamalaa. Varmaan tuli pahaa karmaa kaikesta siitä valituksesta...

Olin heräilemässä torkuilta vähän tokkurassa ja noustuani ylös en monta askelta ehtinyt ottaa kun ilmeisesti kompastuin ja kaaduin - suoraan mahalleni. Itse asiassa en tiedä kuinka paljon maha osui maahan, mutta kyllä se varmasti tuon kokoisena ainakin jonkin verran painui lattiaan. Minä nimittäin hirveässä adrenaliinihuurussa pomppasin ylös ja menin sängylle makaamaan, en edes tuntenut karmeaa kipua oikeassa jalassa ja polvessa kun yritin kuumeisesti tuntea vauvojen liikkeitä.

Päälimmäisenä ajatuksena oli: ampukaa minut heti, olen huono äiti ja tapan lapseni kun olen niin varomaton. No, tapaturmahan tuo oli eikä mitenkään tahallista, mutta sittenkin, se oli todella kauhea tunne. Onneksi melkein välittömästi ipanat alkoivat muksia entiseen malliin, joten huokaisin hetkeksi. Sitten tajusin, että jalka on ihan tulessa ja olihan siinä mahtavat nirhaumat, lattia oli housunpolveakin polttanut hieman puhki. Seuraavaksi tunnustelin mahaa, se ei tuntunut yhtään kipeältä.

Mikä onkaan seuraava askel? Ei, se ei tietenkään ole soittaa sairaalaan, vaan kuten varmaan arvaatte, googlettaa kaatuminen ja raskaus, ja vielä kaikilla mahdollisilla kielillä. Siitä en tullut paljoa viisaamaksi, huomasin vain, että kaatuminen raskaana on ensinnäkin erittäin yleistä (varsinkin liukkailla) ja aiheuttaa erittäin harvoin mitään vakavaa, toisin kuin esim. auto-onnettomuudet tai väkivalta. Päätin odottaa miehen kotiin tuloa ja keskustella hänen kanssaan mennäänkö näytille. Kun iltaan mennessä ei ollut mitään kipuja eikä vuotoja ja vauvat liikkuivat normaalisti, päätin odottaa maanantain normaaliin seurantaultraan asti lääkäriin menon kanssa.

Pikku hiljaa alkoi usko taas palautua ja mieshän sai aiheen myös huomautella, että kas, Pepe valittaa huomattavasti vähemmän vauvojen potkuista...

Eilen oli sitten tuo ultra ja kaikki näyttää tosi hyvältä (*syvä huokaus*). Vauvat mylläävät vimmatusti ja kasvavat hyvää tahtia: A:n painoarvio oli 1890g ja B:n 1750g. Lääkäri meinasi, että tuo 140g ero vauvojen välillä ei aiheuta tässä vaiheessa mitään erityisseurantaa. Lisäksi, vaikka maallikkona sanonkin, niin tämänkertainen ultralaite (eri kuin viimeksi) oli ihan järkyttävä karvalakkimalli, hyvä jos sai edes kunnon mittoja. Se nyt ainakin näkyi, että ovat edelleen samassa asennossa, A pää alaspäin ja B tukevasti perätilassa. Käyvät jännäksi nämä viimeiset viikot! Joka tapauksessa, säikähdyksellä selvittiin ja täytyy nyt ottaa vähän rauhallisemmin. Ison mahan takia tasapaino on täydellisesti muuttunut ja kehonhallinta sen mukana. Siis vaikka olisi tuli takapuolessa niin hitaasti hyvä tulee...

Sekalaisia ajatuksia

2011-02-04T12:21:00.000+01:00

Maha viikolla 31+5 (tai lääkärin laskujen mukaan jo 32+1), aikaa jäljellä toivottavasti ainakin reilu kuukausi. Alkaa kyllä käydä raskaaksi tämä oleilu, varsinkin liikkuminen. Kävellä voi kivutta hyvällä tuurilla noin 100m, paitsi silloinkin saattaa iskeä liitoskipu äkillisen "puukoniskun" muodossa. Istuessa alempi vauva myllää alavatsalla, joten en voi normaalisti istua 15-30 minuuttia pidempää aikaa paikallani. Maatessa sama jylläys.

Jos olisin tiennyt etukäteen, että vauvojen liikkeet eivät lähestulkoonkaan aina tunnu mukavilta... No, eihän se olisi yritystä estänyt, mutta ainakin olisi ollut paremmin valmistautunut. Suurimman osan aikaa kun olen esim. makuulla, toinen muksu yrittää ilmeisesti kääntyä, sillä hänellä on tapana "kiilata" itsensä (eli kaiketi pää kiilautuu) toisen vauvan ja mahan väliin ja sinnikkäästi yrittää pakolla vängätä itsensä toiseen asentoon. Kun tilaa ei ole ja äidin maha on ratkeamispisteessä, hän muljahtaa takaisin omalle paikalleen. Tätä tapahtuu etenkin makuulla illalla, yöllä ja aamulla. Argh.

Ja valivali... Ymmärrän kyllä, että on tosi tylsää valittaa kun olen tätä itse halunnut ja toisaalta toisille se ei ole niin itsestään selvää. Ja samalla tunnen syyllisyyttä kun toivon, että ipanat liikkuisivat joskus vähän vähemmän. Kamalaa:( Minun pitäisi olla todella tyytyväinen, että he ovat noinkin aktiivisia. Mutta minkäs teet. Nämä ovat näitä äitiyden tabuja, olet aiheuttanut tämän itse, joten nyt makaat niinkuin petaat. Auta armias, jos olet kaiken päälle vielä kärsinyt lapsettomuudesta, silloin sinulla ei ole todellakaan ole oikeutta valittaa, olet välittömästi hemmoteltu prinsessa, jos vihdoin olet saanut kauan kaivatun vauvan ja kehtaatkin sanoa, että kuolet väsymykseen, imetykseen jne. (tuli mieleen Ex-Haikaranpelättimen blogin joistakin kommentoijista).

Tuo kaikki plus ne lukemattomat neuvot, joita en halunnut kuulla ovat tietysti vielä enimmäkseen edessäpäin. Täytynee ottaa kylmä asenne: nämä ovat meidän lapsiamme ja kasvatamme heidät maalaisjärjellä parhaaksi katsomallamme tavalla. Syyllistäjät älkööt vaivautuko. Syyllisyyttä löytyy täältä ihan takuulla tarpeeksi omasta takaa.

Sitten iloisempiin aiheisiin: sain postissa Ranskasta vielä yhden kestovaipan, Sweet-One-Size-vaipan, jota valmistaa firma nimeltä Made in La P'tite Prairie. Siellä oli vaipat alennuksessa (on näköjään vieläkin), joten ajattelin kokeilla vielä tätä yhdenkoon taskuvaippaa.

Vaippa on siis taskumallia, jossa myös "pikkutaskut", mikäli sitä haluaa käyttää kuorena. Imu on bambu-hamppu-joustofroteeta. Outoa kyllä vaipassa on jo sisällä yksi kiinteä kerros tuota imua ja myös hieman harmi, sillä sehän lisää kuivumisaikaa, joka taskuilla on tunnetusti yleensä huippunopea.

Ja lisää vaatetusta, viime viikonloppuna meillä oli mieheni kaveri vaimonsa ja pikkuisen poikansa kanssa illallisella ja toivat mukanaan kasat vaatteita:

Vasemmalta alkaen on pinoissa koot 50, 56, 62 ja 68 sekä ulkotakkeja oikealla. Tästä näkyy hyvin, että pieniä vaatteita on tosi vähän, onneksi olen juuri niitä ostanut joitakin itse, koska meidän vauvat voivat olla aika pieniä alussa. Suomalaisittain hämmentävää on se, että puolipotkuhousuja ei käytetä lainkaan ja toisaalta joukossa on paljon farkkuja ja paitoja (myös kaulus-!). Täällä todellakin puetaan vauvat eri tavalla kuin Suomessa. Mutta kyllähän meillä kaikelle varmaan käyttöä löytyy, onneksi tutut ovat olleet anteliaalla päällä:)

Sisustusextra

2011-02-02T17:38:00.000+01:00

Ja vaihteeksi sitten ennen-jälkeen kuvia television sisustusohjelmien tyyliin... Eli olemme saaneet huoneet melko lailla järjesteltyä, työhuone/vierashuone muuttui vauvojen huoneeksi ja lähes kaikki kamat täten makuuhuoneeseemme. Hassua sinänsä, sillä olemme ajatelleet pitää vauvat nukkumassa meidän huoneessamme ainakin ensimmäiset kuukaudet, joten olemme sitten ahtautuneena yhteen huoneeseen kaikkine tavaroinemme. Ah, tulee ihan mieleen mieheni kanssa asumisen ensimmäinen vuosi, jolloin asuimme kimppakämpän yhdessä pienessä huoneessa. Ja hyvin toimi näköjään, kun kerran olemme vielä yhdessä.

Tässä siis työhuone ennen:

Ja makuuhuone:

Näyttääpäs synkältä tuo ex-makuuhuoneen väritys. Todellisuudessa pääväri oli tummanvihreä, sellainen havunvihreä, mutta valokuvissa se ei näköjään näy.

Ja jälkeen - lastenhuone:

Pinnis, jossa molemmat nukkuvat, laitetaan seinän viereen meidän sänkymme sivuvaunuksi, nyt se on vielä varastoitu lastenhuoneeseen. Imetyksen toivottavasti sujuessa oletamme tämän olevan minulle helpoin vaihtoehto. Olemme siis hankkineet toistaiseksi vain yhden pinnasängyn, toinen haetaan sitten kun lapset on aika laittaa omiin sänkyihinsä. Pikkuiseen vauvojen huoneeseen mahtuu juuri ja juuri kaksi sänkyä peräkkäin, muukin asettelu voi tulla kyseeseen riippuen lasten temperamentista...

Vaipat ym. tarpeelliset hoitotarvikkeet lipaston ylälaatikossa.

Matosta on saatu inspiraatio huoneen väritykseen.

Makuuhuone:

Tykkään - vaikka itse sanonkin:) Eräs ystäväni sanoi kerran, että meillä on hänen makuunsa liian minimalistinen sisustustyyli, mutta ehkä se on tullut juuri noiden sisustusohjelmien katsomisesta. Niitä kun voi onneksi tiirailla netin kautta täältä ulkomailta käsinkin.

Pomppivan mahan majatalo

2011-01-28T15:48:00.000+01:00

Kokeilin laittaa tänne myös ihan liikkuvaa kuvaa vatsastani, sen verran outoja tapahtuu... Miten päin muuten arvelisitte vauvojen olevan tuon pätkän perusteella?

Tarvikkeet Osa 1 - Lastenvaunut

2011-01-27T17:37:00.000+01:00

Tunsin itseni tänään huutiskauppiaaksi ottaessani läjittäin valokuvia erilaisista vauvatarvikkeista, joita meille on tähän mennessä kertynyt. Aloitetaan siitä ehkä ilmeisimmästä ja usein myös kalleimmasta yksittäisestä hankinnasta eli vaunuista sekä niiden kanssa tietenkin käytettävästä hoitolaukusta.

Meille ostettiin siis jo suunnilleen raskausviikolla 15 vaunut, koska sattumalta löysimme ne edullisesti. Olimme (siis minä olin, öhöm...) katselleet vaunuja jo jonkin aikaa sillä silmällä ja tuossakin liikkeessä hiplasimme Babyjogger-merkkisiä tarjousvaunuja (mallivaunut, joista väriä hieman haalistunut), jotka ovat täällä tosi suositut. Toinen suosittu kaksosvaunumerkki on TFK (Trend For Kids), mutta niiden jälleenmyyntiarvo ei ole kovin hyvä, sillä niitä näkee paikallisessa huutiksessa kasoittain.

Juuri kun olimme lähdössä pois kaupasta, mieheni huomasi poistonurkassa kaksosvaunuja. Niiden joukossa näin nämä Phil&Teds-merkkiset vierekkäinistuttavat, joita en edes tiennyt olevan olemassa. Merkkihän on tunnettu ns. inline-tyyppisestä peräkkäinistuttavasta mallista. Ja kun näin miten kapeat nämä olivat, piti ihan mittanauha kaivaa laukusta esille: leveys vain 72 cm leveimmästä kohtaa. Normaalit inlinet ovat noin 62 cm, joten "häviämme" vain kymmenisen senttiä. Johtunee osin siitä, että pyörät ovat vaunun alla eivätkä sivuilla, sillä istuimet ovat saman kokoiset kuin peräkkäinistuttavissakin. Ninnpä vaikka väri tuntui aluksi aika hurjalta, vaunut oli otettava. Kuten näkyy, nämä mahtuvat meilläkin ihan vaikka keittiön ovesta sisään.

Nettikaupasta tilasin erikseen kaksi Cocoon-kantokassia XL-koossa, joka on n. 10 cm pidempi kuin Phil&Tedsin normaali Cocoon, joka on vain 60cm. Olen lukuisilta vauvapalstoilta lukenut sen jäävän pieneksi melkein heti, joten toivottavasti nämä menevät vähän pidempään. Sisus tuntuu mukavalta, se ei ole kuumaa fleeceä eli luulisi kesälläkin menevän jos ei nyt ihan kuumimmilla säillä.

Sadesuojakin hankittiin tietysti...

Sitten rattaana:

Vaunuissa on ilmakumipyörät, joten nähtäväksi jää kuinka paljon niitä joudumme pumppailemaan. Koeajeluiden perusteella kulkevat kyllä tosi kevyesti missä vain eikä pomppujen pitäisi paljon kyydittäville tuntua.

Kokoontaittettuna menevät jopa ilman pyörien irroitusta meidän Peugeot 206-auton takaluukkuun, mikä on aika uskomatonta. Tämä oli yksi syy, miksi ostimme nämä ja kokeilimme niitä autoon jo kaupassa.

Hoitolaukkuasiaa olen itse asiassa pähkäillyt jo "vuosia". Olen tavattoman mieltynyt merkkikäsilaukkuihin ja ennen kuin edes vauvaa yritettiin, katselin kaiken maailman ihania hoitolaukkuja. Lopulta järki kuitenkin voitti, koska tajusin, että laukulle ei todennäköisesti olisi mitään käyttöä vaunuiän jälkeen. Haluan joka tapauksessa pitää omaa käsilaukkuani mukana, joten minulle ei olisi mitään hyötyä Storksak-tyylisistä laukuista.

Toinen ongelma oli se, että kahden lapsen tavarat pitää saada mahtumaan laukkuun, myös silloin kun vaatteet ym. ovat isompaa kokoa. Päädyin sitten ihan monikäyttöisyyden perusteella Reisenthelin Allrounder M-koko laukkuun mustana, hieman tylsästi, mutta se sopi vaunujen hurjaan väriin parhaiten Se on reilun kokoinen, lääkärilaukkusysteemillä päältä kokonaan aukeava ja iloiseksi yllätykseksi kuusi sisätaskua sisältävä viikonloppulaukku. Vaippaiän jälkeen siinä voi kuljettaa omia tai lasten matkatavaroita ja muodoltaan se on aika litteä, joten sen saa mukavasti aseteltua vaunuihin. Kun vauvat ovat makuuasennossa, laukku ei mahdu aisaan, joten silloin sen voi asetella jalkatilaan. Kun vaunu on rataskäytössä, laukku menee mukavasti aisassa.

Tungin laukun taskuihin kaikenlaista roinaa, jotta sisätaskut näkyvät paremmin...

Olemme erittäin tyytyväisiä hankintaamme, toivottavasti pojat ovat samaa mieltä!

Kaikki vielä paremmin

2011-01-21T18:07:00.000+01:00

Tänään oli äitiyspolikäynti numero 2. Minulla oli sama nuori naislääkäri kuin viimeksikin, mutta hänellä oli avustajanaan eri kätilö, riuskanpuoleinen naishenkilö. Jostain syystä minua ärsyttävät tuollaiset liian riuskaotteiset hoitohenkilökunnan jäsenet. Tämäkin tunnusteli mahasta vauvojen asentoa päältäpäin rusennellen ja muljautellen aika tavalla. No, vauvat eivät tästä tietenkään hetkahda, mutta itselleni se oli mekoisen epämukavaa. Eikä siinä paljon auta mitkään "rentoutukaa vaan hyvä rouva"-kehoitukset. Enpä ihmettele jos jotkut sattuvat saamaan jopa supistuksia tuollaisesta käsittelystä ja todellakin toivon, etteivät synnytyksen kätilöt ole tuota laatua!

Muuten kaikki on edelleen hyvin, ei merkkejä raskausmyrkytyksestä eikä niitä supistuksiakaan ilmeisesti ole laskettavaksi asti, sillä kun sanoin, että niitä on vähemmän kuin yksi päivässä, lääkäri meinasi, että niitä ei edes lasketa. Seuraava ultra on parin viikon ja polikäynti kuukauden päästä. Sen jälkeen alkaakin tiheämpi seuranta, mikäli kaikki on vielä hyvin.

"Varasin" myös tänään itselleni yksityishuoneen maksamalla 600 frangia (n. 460 euroa) etukäteismaksua. Tämä sisältää oman huoneen neljän päivän minimiajaksi, mikäli huoneita on tarjolla. Yksityishuoneita on vain 14 kappaletta, joten jos ei sellaista ole saatavilla, maksu palautetaan. Kävi miten kävi, niin ajattelin että näin olisi mukavampaa, kun ei täällä ole mitään perhehuoneitakaan olemassa.

Nimiasiakin on järjestymässä, sillä asuinkantonimme Vaud ilmoitti, että he olivat tehneet virheen neuvoessamme meitä olemaan tekemättä etukäteisanomusta. Näin ollen saamme perheellemme minun sukunimeni ihan ilmaiseksi. Mieheni on erittäin tyytyväinen :D

Fringe-tunnelmia

2011-01-16T12:18:00.000+01:00

Viime viikko on sujunut sekä hyvissä että huonoissa merkeissä. Huonoja uutisia saimme Sveitsin, tarkemmin sanottuna Bernin kantonin viranomaisilta, jotka eivät halua hyväksyä mieheni ottavan minun sukunimeni. Tällä hetkellä emme vielä tiedä, jatkammeko prosessia vai pidämmekö vain omat nimemme, missä tapauksessa lapsemme saavat mieheni sukunimen joka olisi siis "perheen yhteinen nimi". Normaalisti (sveitsiläiset) puolisot eivät voi pitää pelkästään omaa nimeään naimisiin mennessään, vaan toisen on otettava toisen nimi ainakin osaksi omaa sukunimeään. Mutta koska olen ulkomaalainen nainen, tällainen poikkeus onnistuu (huom. ulkomaalaisille miehille sama ei ole ilmeisesti mahdollista!).

Mieheni on suruissaan, sillä hän halusi meille yhteisen nimen ja on vielä epävarmaa, taivunko minä nyt sitten ottamaan hänen sukunimensä osaksi omaani. Itselleni se on sinänsä ihan sama, mutta olimme jo ilmoittaneet kaikille tutuille nimestä ja nyt pitäisi päätös perua kokonaan. Lisäksi vihkitodistuksemme Suomesta olisi tietenkin viraton, koska siinä on väärät nimet. Mitenhän muuten käy suomalaispareille, jotka vaihtavat jo naimisissa ollessaan nimeään esim. suvun vanhaan nimeen, miten käy vihkitodistuksen?

Muutoin asiat ovat oikeastaan menneet parempaan suuntaan. Mahani on ilmeisesti laskenut jonkin verran ja hengittäminen sekä nukkuminen sujuvat nyt paljon helpommin. Ja pienet jylläävät vatsassa niin ankarasti, että maha näyttää kuin suoraan Fringe-tv-sarjasta... Ihan kuin kädet ja jalat tulisivat minä hyvänsä hetkenä läpi ihosta. Ja jollakin tavalla maha on myös "eronnut" omasta ruumiistani: kun olen selälläni tai puoli-istuvassa asennossa, tunnen kuinka muutama kilo muksua lepää palleani päällä, ikään kuin jossakin kengurutaskussa olisi pari jauhopussia. Todella outo tunne, mutta ensimmäistä kertaa tunnen lapset todellakin erillisinä itsestäni.

Vauvojen huonekin alkaa näyttää jo valmiimmalta, kuvia aion ottaa kunhan saan verhot ikkunaan. Aluksi olemme hankkineet vain yhden pinnasängyn, joka sekin tulee olemaan sivuvaununa meidän makuuhuoneessamme. Vauvoilla on kuitenkin niin paljon maallista mammonaa jo, että pikku huone täyttyy pelkästään siitä. Vaatteiden ja lelujen pesu-urakka jatkuu ensi viikolla...

Kumma maa

2011-01-11T16:16:00.000+01:00

Sunnuntaina oli paikallisella naistenlehti Feminalla teemanumero naisten äänioikeuden 40-vuotisen taipaleen kunniaksi. Nii-in, voitteko kuvitella, Sveitsissä naiset saivat äänioikeuden valtiollisissa vaaleissa vuonna 1971! Täytyy tunnustaa, että itse en tiennyt tätä asiaa ennen kuin tapasin mieheni nelisen vuotta sitten. Ei olisi tullut mieleenkään, että se on ollut mahdollista Euroopassa.

Sveitsi on monella tavalla erikoinen maa. Tällä hetkellä oikeisto kampanjoi tulevia vaaleja varten ja vaatii, että jatkossakin kaikkien miesten, jotka ovat käyneet armeijan, tulee säilyttää henkilökohtaiset armeija-aseensa kotona. Siis näin täällä todellakin on: jokaisessa kodissa (jossa on asepalveluksen suorittanut/suorittava henkilö) on vähintään yksi rynnökkökivääri kotona - toivottavasti lukitussa kaapissa. Aseen voi luovuttaaa pois kun kaikki asepalvelusjaksot on suoritettu, yleensä kolmekymppisenä, mutta monet säilyttävät aseensa. Oikeisto kampanjoi, että tämä kuuluu perinteisiin sveitsiläisiin arvoihin maassa, joka ei ole ollut sodassa pariin sataan vuoteen.

Yhtenä pääargumenttina on se, että jos armeija-aseet jäävät kasarmille, ainoastaan rikollisilla on aseet. Siltikin, armeija-asetta ei saa käyttää siviilissä, joten siitä ei ole paljon hyötyä jos aseellinen rosvo tunkeutuu kotiisi. Lisäksi näitä laillisia aseita on kadonnut tuhansia vuosien varrella, montako rikollisten käsiin?

No niin, tämän blogin tarkoitushan ei ole jauhaa politiikkaa. Joskus vain tulee kummallinen olo kun tajuaa, miten jakautunut tämä maa on joissakin asioissa. Suuri osa kansasta nimittäin on myös ihan toista mieltä ja yleisesti se, mitä ajattelee, on täällä jokaisen yksityisasia.

Ensi kerralla palaan vauvajuttuihin, olemme tekemässä suurta muutosta asuntoomme: vieras/työhuoneemme muuttuu pikkupoikien valtakunnaksi lähiaikoina. Sitä ennen on edessä huoneen tyhjennys sekä reissu Ikeaan...

Takaisin kotiin sairaalasta

2011-01-08T14:13:00.000+01:00

Tällaisia näkymiä on luvassa synnytyssairaalani ikkunasta, mikäli satun saamaan huoneen Genevejärven puolelta. Juuri ja juuri voi nähdä Alpit aamuauringossa.

Jouduin siis olemaan sairaalassa reilun vuorokauden. Torstai-iltapäivällä 13.30 saavuin osastolle, missä hoidetaan tulevia äitejä ennen synnytystä (prénatal). Ensin otettiin kaikki tarpeelliset veri- ja pissakokeet, sf-mitta (36 cm), sitten olin käyrillä puolisen tuntia. Muksut ovat sijoittuneet mahassa vähän huonosti, joten toisen käyrä näytti ajoittain vähän mitä sattuu (esim. äidin käyrää). Lopulta kätilöiden pidettyä manuaalisesti antureita mahalla saatiin jotenkin kelvollinen filmi aikaiseksi.

Ensimmäinen piikki Celestone-nimistä steroidia luvattiin antaa klo. 17 maissa ja sitä ennen oli vain odottelua ja odottelua. Piikki annettiin pakaralihakseen ja se poltti siellä jonkin aikaa. Loppuilta meni syödessä sairaalamuonaa ja miehen tapaamisessa. Sairaalaelämä on kyllä äärettömän tylsää, vaikka itsellänikin oli vaikka minkälaiste viihdykettä mukana. Huonetoverinani ollut sveitsiläisnainen oli ollut sairaalassa jo 6 viikkoa ennenaikaisten supistusten takia. Kuusi viikkoa! Olisin varmaan tullut hulluksi.

Huonosti nukutun (kuten nykyään aina) yön jälkeen oli aamulla taas tutut verenpaineet ja käyrillä olo. Sitten oli lääkärin kierros ja hän selitti, että toinen piikki annettaisiin klo. 16, jonka jälkeen minun pitäisi vielä olla seurattavana muutaman tunnin ajan. Lääke voi aiheuttaa supistuksia joillekin, jolloin pitää antaa supistuksia estävää lääkettä. Itselläni ei onneksi mitään (ole) ilmaantunut. Sitten lääkäri (joka oli muuten mahdottoman sopö kolmekymppinen mies) sanoi, että ensi viikon ultra perutaan ja tehdään nyt jo ultra. Lisäksi hän halusi siirtää neljän viikon päähän siirretyn polikäynnin jo kahden viikon päähän. Ja lisää "ilouutisia" oli toinen rautatiputus jo nyt sekä samaan "reikään" inektio ehkäisemään vasta-aineiden muodostumista, sillä olen veriryhmältäni rh-. Lasten veriryhmäähän ei tiedetä, mutta se annetaan varmuuden vuoksi, ihan kuten tuo steroidipiikkikin.

Sitten siis odottelemaan ultraa, jossa yllätyksekseni minulla oli sama lääkäri kuin ultra-asemallakin. Hän siis toimii myös yliopistollisessa sairaalassa. Kaikki hyvin, vauvoilla painoa kummallakin 1 kilo. Edelleen ovat samassa asennossa, toinen pää alaspäin, toinen ylöspäin.

Pois sairaalasta pääsin klo 20, mies oli tullut hengailemaan jo kuuden maissa ja kovin tyytyväisenä jätin tuon paikan taakseni. Luulen kyllä, että synnytyksen yhteydessä yritän saada sen yksityishuoneen (ovat eri kerroksessa yksityispotilaille), koska huonekaverini oli hieman outo, ja sama saattaa sattua synnytysreissullakin. Muutenkin mukavampaa olla kaksosten kanssa omassa huoneessa, jos huonekaverilla ramppaa vierailijoita jatkuvasti ja kun isäkään ei voi viipyä yötä, niin hän voisi ainakin koko päivän olla jos aika sattuu viikonlopuksi.

Sairaalakeikka

2011-01-05T18:05:00.000+01:00

Tämänpäiväinen äitiyspolikäynti on siis ohi. Kaikki on muuten hyvin, mutta kuulin yllätyksekseni, että täällä annetaan automaattisesti kaksosraskaudessa keuhojen kypsytyspiikit alkaen viikosta 26 ennenaikaisen synnytyksen varalta. En tiedä, koskeeko tämä käytäntö koko Sveitsiä ja kaikkia sairaaloita. Itselläni on nyt viikko 27 menossa, joten lääkäri laittoi osastolle jo huomenna, jossa joudun viipymään yön yli perjantaihin saakka.

Jännittää kamalasti, koska en ole koskaan ollut sairaalassa yötä ja pelkään jo etukäteen kaiken maailman sairaalabakteereja. Mutta pääsenpähän tutustumaan etukäteen sairaalaelämään tulevaa synnytystä silmälläpitäen. Mitäs sinne sairaalakassiin kuuluukaan pakata?

Raskausarpia

2011-01-04T16:17:00.000+01:00

Joulu oli ja meni. Kävimme Suomessa, jossa äitini meinasi, että "ei tuo maha nyt niin suuri ole..." Niin, ei kai, jollei laskettuun aikaan olisi kolme kuukautta aikaa! Olo Suomessa oli epämääräinen ja vauvatkin liikkuivat mielestäni vähemmän kuin normaalisti. Se ilmeisesti johtui kylmyydestä tai sitten lääkärin luvalla ottamastani allergialääkkeistä. Joka tapauksessa kotiin palattuamme maha taasen hytkyy kuin viimeistä päivää.

Lennotkin menivät hyvin lukuun ottamatta sitä, että meinasimme myöhästyä ensimmäiseltä etapilta, koska turvatarkastusjonossa meni tunti aikaa. Geneven kenttä ei ollut kovin hyvin organisoitu tällä kertaa. Kukaan virkailija ei missään vaiheessa kysellyt mitään todistuksia, lentoemännät ehkä hieman sivusilmällä katsoivat että onpa iso maha. Lentosukat auttoivat jalkaturvotukseen ja konetta vaihtaessa sai jaloitella.

Huomenna on sitten ensimmäinen käynti äitiyspolilla ja siellä täytynee mainita lisääntyneestä paineen tunteesta alapäässä. Se on varmaan ihan normaalia, koska supistuksia ei ole. Toiveikkaana siis kasvatellaan pikkuisia mahdollisimman isoiksi ja valmiiksi. Harmikseni mieheni huomasi pari päivää sitten ensimmäisten raskausarpien ilmaantuneen mahan keskiosaan. Itse en niitä kovin helposti näe, sillä ne ovat enimmäkseen navan ympärillä, joten pitää itse oikein peilin tai kameran avulla tihrustaa niitä. Ankarasta rasvauksesta ei siis ollut minun tapauksessani juurikaan hyötyä. Ilmeisesti riippuu paljon ihotyypistä tuleeko arpia vai ei, ja minulla oli jo reisissä ikivanhoja arpia aiemmista lihomisista, joten kai tämä oli arvattavissa.

"Luksusklinikka"

2010-12-21T11:52:00.000+01:00

No niin, nyt on sitten nähty yksi näistä Lausannen luksusklinikoista (Clinique de La Source) kun rautaa piti mennä ottamaan suoraan suoneen. Täytyy sanoa, että enpä kyllä olisi valmis maksamaan reilua 3000 euroa huvista päästä synnyttämään tuolla. OK, siellä on parempi ruoka kuin tavallisessa sairaalassa - klinikalla on oma ravintola gourmet-kokkeineen. Muutoin huoneet ovat kyllä tosi askeettisia ja pieniä, värit 70-lukulaisia ja kaiken lisäksi siellä ei ole vastasyntyneiden tehohoitoyksikköä, eli jos vauvalla on joku hätä, pitää hänet kuitenkin viedä ambulanssilla keskussairaalaan.

Surkeat kuvat johtuvat siitä, että hätäpäissäni salaa kuvailin kännykkäkameralla kun kätilö oli jättänyt minut yksin huoneeseen "nauttimaan" rauta-annostani. Tippapulloon (mitä nestettä se on, en tiedä) siis sekoitettiin pienestä pullosta 100mg Ferinject-nimistä lääkettä ja tuo tummanruskea neste sai sitten tippua laskimoon noin 20 minuutin kuluessa. Pelkään neuloja ihan kamalasti, mutta loppujen lopuksi se tuntui samalta kuin verikokeen otto, joten ihan hyvin se meni. Mitään jälkivaikutuksia en myöskään ole huomannut.

Kaiken kaikkiaan, klinikan käytävät ovat huomattavasti ylellisemmät kuin itse huoneet, ne ovat kuin jossain hienossa hotellissa. Ymmärän kyllä, että huoneiden pitää olla esim. helposti puhdistettavat (verta), joten lattiat ovat muovia jne. Siltikin, jo pelkkä värityksen muutos auttaisi asiaa, nyt huoneet ovat kovin sairaalamaiset. Olen nähnyt kuvia toisesta luksusklinikasta, joka on suosittu synnyttäjien keskuudessa (Clinique Cécile) ja sen huoneet näyttävät huomattavasti viihtyisämmiltä.

Tämä pohdiskelu liittyy osittain siihen, että täällä on keskussairaallassakin mahdollista lisämaksusta (n. 100e/vrk, minimi 4 vrk) saada oma yksityishuone, jos ei ole yksityisvakuutusta ja luulen, että valitsemme tuon vaihtoehdon. Huoneet on tosin ensisijaisesti varattu yksityispotilaille, joten jos on täyttä, etumaksu palautetaan ja joudut 2-3-hengen huoneeseen. Silti, kaksosten kanssa se ehkä olisi mukavampaa, varsinkin jos huonekavereilla ramppaa vierailijoita koko ajan.

Koko klinikan sympaattisin yksityiskohta on vastassa ulko-ovella: klinikan oma kissa, joka mitä ilmeisimmin asuu siellä. Se makoili tullessani kuramatolla ja hoitajat kävivät rapsuttelemassa sitä.

Jännitystä ilmassa

2010-12-17T10:21:00.000+01:00

Viikkoja kasassa 24+5 ja maha kasvaa...

Täällä on jännitystä ilmassa monestakin syystä. Pari päivää sitten gyneni soitti ja ilmoitti "ilouutisen" eli rauta-arvoni vain jatkavat laskuaan lisäraudasta huolimatta. Tarkkaa syytä ei ole tiedossa, mutta hän epäili, että kyseessä on joko a) raudan imeytymishäiriö, b) kaksosten vuoksi moninkertaistunut raudan tarve tai c) molemmat em. syyt.

Niinpä joudun ihanaisesti maanantaina oman lääkärikäyntini jälkeen käymään eräällä klinikalla ottamassa rautaa injektiona. Eipä tässä ihan riemusta hypitä:( Yksi hyvä puoli tässä on se, että klinikka on yksi Lausannen luksusklinikoista, joten pääsen vakoilemaan vähän, miten tuo äitiyspuoli on siellä järjestetty. Jos kaivaisin kuvetta kolmen tuhannen euron edestä, voisin jopa synnyttää siellä. En taida...

Toinen jännitystä aiheuttava asia on lumen tulo. Täältä ehti jo entinen lumi sulaa kokonaan pois, paitsi viime yönä oli tullut 25 cm lunta ja Geneven lentokenttä oli taas ollut suljettuna tänä aamuna. Kiva juttu, meidän pitäisi lentää sieltä Suomeen joulun viettoon ensi keskiviikkona (22.12.), joten nyt ollaan vain sormet ja varpaat ristissä, että lunta ei ainakaan silloin tulisi.

Tässä vielä toinen kuva mahasta, joka vieläkin "järkyttävämpi". Ilman paitaa maha korostuu jotenkin vielä enemmän, uskoisitteko, että laskettu aika on huhtikuun alussa?

Saunomista ja juustokakkua

2010-12-13T17:12:00.000+01:00

Viikonloppu appivanhempien luona takana, viimeinen tämän vuoden puolella. Päätin sen kunniaksi väsätä uunissa paistettavan juustokakun, jossa mausteena on "raisinée"-nimistä tiivistettyä "hilloa". Se valmistetaan hedelmistä keittämällä niitä tosi pitkään, 8-10 tuntia. Yleensä raaka-aineena on päärynä tai omena. Oman purkkimme olemme ostaneet läheisen viinialueen viinitilalta vuosi sitten, kun siellä oli vuotuinen viinifestivaali. Maku on todella tiivistetty ja vahva, jopa viinimäinen. Yleensä tästä tehdään torttu niin, että sokerittoman piiraspohjan päälle levitetään seos, jossa on raisinéetä, munaa, kermaa ja sokeria. Omasta mielestäni sen maku on liian vahva (ja torttukin on aikamoinen lituska), joten päätin varioida siitä juustokakun. Sekoitin vain pari desiä raisinéetä juustomassaan ennen paistamista ja tuli erittäin hyvää. Pohja oli makea, kuten juustokakussa tavallisesti. Täällä jälkiruokapiiraat tehdään jostain syystä sokerittomaan pohjaan (pâte brisée), mitä en ole koskaan ymmärtänyt. Alkuasukkaatkin tykkäsivät tästä enemmän kuin omasta versiostaan. Se, jos mikä on suosionosoitus!

Mieheni vanhemmilla on paikallisesta erittäin poikkeavasti talossaan myös sauna. Appeni rakensi sen kellariinsa pari vuotta sitten, kun maalämpöön siirtyminen vapautti öljykattilan paikan. Jo aiemmin saunomista harastaneelle sveitsiläiselle tuli varmaan projektiin lisäkimmoketta suomalaisesta miniästä. Hän myös pitää erittäin paljon saunomisesta, vaikka ei tajuakaan suomalaista löylyttelysaunomista. Hänen mielestään ainoa oikea tapa saunoa on 80-asteisessa kuivassa saunassa, noin 3 tunnin ajan, välillä tietenkin vilvoitellen. Me yleensä käymme mieheni kanssa ennen häntä saunassa, aina sunnuntaiaamuisin ja huomattavasti pikaisemmin, ehkä tunnissa - ja heitämme tietysti löylyä. Olen jatkanut saunomista koko raskauden ajan ja onneksi kukaan täällä ei kyseenalaista suomalaisen saunatietoutta ja väitä sitä vaaralliseksi. Hieman varovaisemmin pitää tietysti ottaa, koska olo muuttuu varsin nopeasti tukalaksi.

Perjantainen lääkärintarkastus sujui hyvin, kohdunsuu edelleen kiinni ja kiinteä eikä ole juurikaan supistuksia. Lääkärini luo menen näillä näkymin viimeistä kertaa ensi maanantaina noutamaan "lentotodistuksen", sillä tammikuun alusta hän aikoo laittaa minut sairaalan äitiyspolille seurantaan. Yleensä näin tapahtuu kuulemma n. viikolla 25-27 kaksosraskauden osalta ja minulla tuolloin viikko 27 juuri menossa.

Pian siis päästään (toivottavasti) kahteen mieheni suosikkisaunaan Suomessa, nimittäin savusaunaan ja äitini talon jouluiseen puusaunaan...

Ultra 23+2

2010-12-09T10:58:00.000+01:00

B-vauva

Ihmeellistä nähdä ensimmäistä kertaa oman lapsensa kasvot, sehän on jo ihan kuin oikea vauva. Kävimme pari päivää sitten ultrassa, samoja asioita katsottiin kuin viimeksikin eli tavallaan ylimääräinen rakenneultra oli kyseessä kaksosuuden vuoksi.

Kaikki on hyvin, pienet potkivat ja liikkuivat niin kovasti, että lääkärillä oli toisinaan vaikeuksia saada kuvia otettua. Vauva A ei edelleenkään halua näyttää meille kasvojaan, profiilin sentään saimme. Pojat ovat edelleen samassa asennossa kuin kuukausi sitten: A eli oikealla oleva on pää alaspäin, B vasemmalla on jalat alaspäin.

Oma olo on vaihteleva, väsymys alkaa iskeä oikein toden teolla. Vatsa tuntuu myös aina täysinäiseltä, mikä on hieman epämiellyttävää. Kaupungilla kävellessä pitää jo huilia istumalla aina kun siihen on tilaisuus. Vatsanahka ja lihakset venyvät, mikä aiheuttaa kipuja ylävatsalla. Hieman masentaa, kun ajattelee, että tätä on pahenevassa määrin edessä vielä kolmisen kuukautta. Joulukaan ei jaksa hirveästi innostaa (ja olen sentään pahimman sortin jouluihminen).

Olemme toivon mukaan tulossa Suomeen jouluksi, mutta terveystilanne jouluviikolla ratkaisee, voinko lentää. Käyn lääkärissä pari päivää ennen lentoa ja jos paikat eivät ole auenneet, voimme tietenkin matkustaa. Joulu vain ei tunnu samalta, suklaan ym. mussutus jää varmaan minimiin ja muutenkin tuntuu, että mitään ei oikein jaksa puuhastella. No, ensi vuonna joulumme on takuuvarmasti toisenlainen, joten yritän pinnistää ja nauttia tästä viimeisestä aikuisten joulusta kuitenkin niin paljon kuin mahdollista.

Huomenna menen jälleen oman lääkärini tutkittavaksi. Ultralääkäri sanoi, että kaksoset ultrataan täällä yleensä vähintään kerran kuussa tästä eteenpäin, mutta jää oman lääkärini päätettäväksi lähettääkö hän minut jo keskussairaalaan (CHUV Lausanne) tutkimuksiin joulun jälkeen. Siitä se varsinainen synnytykseen valmistautuminen sitten alkaakin...

Vaippaostoksilla

2010-12-03T09:57:00.000+01:00

Kävin eilen Genevessä jouluostoksilla enkä löytänyt oikeastaan muuta kuin muutamia kestovaippoja. Olen etsiskellyt jo jonkin aikaa kauppoja, joissa vaippoja voisi ihan käsin kosketella, mutta kestovaippailu ei ole täällä todellakaan mikään suosittu harrastus. Olen ajatellut osittaiskestoilla kaksosilla ihan uteliaisuudesta, pidän kestovaippojen ulkonäöstä enemmän kuin kertisten, mutta en kuitenkaan halua kahdelle samanikäiselle ruveta hankkimaan 50 vaipan varastoa (juu ja tiedän kyllä, että monella on paljon isompiakin varastoja...), joten osittaiseksi tulee varmaan meillä jäämään. Öisin vaipanvaihdon välttämiseksi aion myös härskisti laittaa kertiksen. Kun on kaksi huutavaa suuta imetettävänä/ ruokittavana on kaikenlainen oheistoiminta pyrittävä minimoimaan.

Löysin Envie de Fraises-nimisestä aika eko-suuntautuneesta äiti-lapsi-kaupasta kolme Cotton Babies-valmistajan vaippaa: BumGenius Organic AIO, BumGenius 4.0 taskuvaipan ja suht uuden tulokkaan, Flip vaippakuoren + luomupuuvillatäytön.

Yllä Flip avattuna. Kaikki edellä mainitut ovat yhdenkoon, mikä on toivottavaa, jotta vaippojen käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä. Meillä kun ei ehkä päästä edes kierrättämään seuraaville lapsille ja täällä on aika vaikea myydä kestovaippoja käytettyinä.

Samasta liikkeestä löytyi oikealla oleva Apple Cheeks (kanadalainen merkki) taskuvaippa, jossa kuivaliina sisäpintana. Valmistaja lupaa, että taskua ei tarvitse tyhjentää pesua varten, vaan täyttö tulee itsestään pois pesukoneessa. Ilmeisesti aukko on sijoitettu niin, että tämän pitäisi olla mahdollista. No, pesussahan se nähdään. Olisi kyllä mukava, jos ei tarvitsisi likaista taskua alkaa tyhjentämään. Toisesta liikkeestä löysin vasemmalla olevan monelle varmaan tutun Kushies Ultra AIO:n, jota halusin negatiivisesta kritiikistä huolimatta kokeilla. Se on tosi edullisen hintainen, varsinkin 5-pakkauksessa, joten jos se sopii, niin loistavaa. Lisäksi valmistaja lupaa rumpukuivauksen, joten kun isovanhemmilta tuo laite löytyy, olisi erinomainen viikonlopun vierailuvaippa. Nämä vaipat eivät ole yhdenkoon, vaan pienempää, alle 10-kiloisen kokoa. Aika erikokoisilta kyllä tuntuvat, joten saa nähdä miten sopivat.

Hankin siis aluksi tarkoituksella keskenään erilaisia vaippoja, jotta voisin kokeilemalla löytää sopivimmat mallit. Lisäksi olemme saaneet ystäviltäni käytettyjä vaippakuoria, joiden kanssa voinee kokeilla erilaisia imuja, kuten harsoja yms. Ja on tässä vielä yksi taka-ajatus lisää, nimittäin koska osaan ommella ihan hyvin (ja omistan myös saumurin) voin alkaa vääntää vaippoja myöhemmin itsekin, kunhan sopivat mallit ensin löytyvät.

Lunta, lunta, lunta

2010-12-01T14:33:00.001+01:00

Täälläkin on lennot peruutettu, tosin eri syystä kuin Suomessa. Itse asiassa koko Geneven lentokenttä on suljettu, koska viime yönä oli tullut lunta 20cm ja lumen tulo on jatkunut koko tämän päivän. Meillä on lähes saman verran täällä Lausannessa enkä ole koskaan (3 vuoden aikana) nähnyt täällä näin paljon lunta.

Tässähän saa jo ihan piilossa olleen joulumielenkin takaisin...

Yöllisiä supistuksia

2010-11-30T11:47:00.000+01:00

Huhhuh. Juuri kun eilen kirjoittelin peloista ja huolista niin niitä päästiin taas kokemaan oikein urkalla viime yönä, joka oli pahin koko raskauden aikana.

Koko iltapäivän oli alavatsaa oikealta puolelta kolottanut, vaikka en ollut tehnyt yhtään mitään raskasta koko päivänä. Nukkumaan mennessä lievä kipu vielä jatkui. Nukuin ehkä tunnin, mutta sitten heräsin ja tunsin ihan selvästi supistuksia. Ne olivat kivuttomia, enemmänkin vain paineen tunnetta koko alavatsan alueella. En voinut mitenkään laskea niiden kestoa tai tiheyttä kun hädintuskin tunsin niiden tuloa. Huolestuneeksi minut teki erityisesti vielä jatkuva mahakipu. Ei auttanut muu kuin nousta ylös ja etsiä netistä (typerää) kaiken maailman ohjeita, mikä on normaalia ja mikä ei. Se ei tietenkään auttanut huoleen yhtään, koska kipu yhdistettynä supistuksiin on yleensä huono juttu.

Mieskään ei saanut nukuttua, hän oli kovin huolissaan ja loppujen lopuksi valvoimme noin kolmeen asti aamulla. Aamulla mies olikin nukkunut pommiin ja sai rynnätä töihin 1,5 tuntia myöhässä.

Aamulla voin taas ihan normaalisti, joten aion nyt vain katsella palaavatko supistukset tai kipu. Ensi viikolla on sekä rakenneultra että oman lääkärin tapaaminen, joten jos sinne asti selviää niin sitä parempi. Toivottavasti ei tarvitse sairaalaan lähteä. Nämä viikot tuntuvat ehkä kaikkein kriittisimmiltä koko raskauden aikana, kun olemme jo melkein "hyvillä" viikoilla. No, eivät ne 25 viikon jälkeisetkään niin kovin hyviä ole, mutta parempia kuin nyt (22+), jolloin jos synnytys käynnistyisi eikä sitä saataisi pysäytettyä, oikeastaan mitään ei ole tehtävissä.

Tuntuu pahalta ajatella, että oma ruumiini pettäisi nuo mahassa vilkkaasti potkivat, selvästi elinvoimaiset ihmisen alut. Olisi vääryys heitä kohtaan, että minun takiani he eivät saisi syntyä. Itsesyytökset - vanhemmuus on jo alkanut...

Pelot ja huolet

2010-11-29T11:40:00.000+01:00

Ex-työkaverini sanoi kerran kun puhuttiin elämästä, että päivä, jona saat plussan raskaustestiin on elämäsi viimeinen huoleton päivä. Ja se taitaa olla aika pitkälle totta.

Vaikka mitään erikoisia huolenaiheita ei ilmaantuisikan (kipuja, vuotoa, liikkeiden puutetta yms.), niin usein kyllä huomaa miettivänsä, onko kaikki kunnossa. Alkuraskaudessa sitä toivoo vain kovasti, että alkio pysyy mukana, ja vaikka olisi kuinka rationaalisesti ajatteleva (kuten itse olen), jo muutamassa viikossa keskenmeno tuntuisi maailman suurimmalta katastrofilta.

Sitten tulee ultrien vuoro: onko kaikki hyvin, sykkivätkö sydämet, onko niskaturvotusta, ovatko rakenteet ok? Ja ajatus siitä, jos lapsemme on huolimatta kaikista testeistä sairas tai vammainen. Sitä yrittää valmistautua kaikkeen mahdolliseen. Kaksosraskaudessa varsinkin alussa lääkärit ovat kovin varovaisia ja muistavat sanoa moneen otteeseen, että usein toinen alkio lakkaa kehittymästä. No, milloin sitä sitten uskaltaa luottaa siihen, että kaksi tulee? Tämä kun on hankalaa jo varusteiden hankinnankin kannalta.

Pelko synnytyksen sujumisesta, kivuista, traumoista. Eivätkä pelot ja huolet lopu syntymään. Sen jälkeen kannat loppuelämäsi sydämessäsi ihmisiä, joiden hyvinvointi on sinulle maailman tärkein asia. Sujuuko imetys, osaanko hoitaa vauvoja jos ovat sairaita, oppivatko lapset kävelemään, puhumaan ja potalle? Saavatko kavereita ja tuleeko heistä kunnon ihmisiä?

Huhhuh, kuulostaa varmaan synkältä - ei meidän odotusaikamme nyt ihan tuollaistakaan ole. Mutta kieltämättä minua aina hämmästyttävät sellaiset naiivit ihmiset, joiden päähän ei pälkähdä, että mitään huonoa voisi ikinä tapahtua heille. Enkä ajattele, että meidän lasimme olisi yhtään vähemmän puoliksi täysi kuin heidänkään. Tuntuu vain siltä, että mitä enemmän jotain haluaa ja mitä lähempänä on sen saavuttaminen, sitä enemmän pelkää myös sen menettämistä.

Lapsi on todellakin sellainen asia, joka saadaan eikä tehdä. Melkein kaiken muun voi elämässään muuttaa itse, mutta lapsen saantia tai lapsen onnellisuutta et voi taata. Tässä asiassa on vain tehtävä kaikkensa ja toivottava parasta.

Raclettea ja ruokarajoituksia

2010-11-26T10:59:00.000+01:00

Pari päivää sitten söimme taas mieheni - ja monen muun sveitsiläisen - lempiruokaa raclettea. Monet raskaana olevat naiset välttävät racleten syöntiä kuin ruttoa, sillä parhaat juustot tehdään pastöroimattomasta maidosta, kuten useimmat juustot täällä. Viralliset suositukset täällä käskevät välttämään pastöroimattomasta maidosta tehtyjä pehmeitä juustoja ja homejuustoja jos ne syödään raakana sekä kovien juustojen kuorta.

Koska racletessa juusto ainoastaan paahdetaan, ei voi olla varma bakteerin kuolemisesta. Mutta jos tekee kuten minä, leikkaa pois kuoren juustosta ennen sen paahtamista, kaiken pitäisi olla ok. Tietysti olen syönyt esim. Roquefortia pizzan päällä jne., koska se on uunissa paistettua eli listeriabakteeri kuolee. Tästä syystä esim. fonduen syönti on sallittua, sillä juusto keitetään ennen tarjoilua (ainakin jos teet ruoan itse).

Juustoviipale siis laitetaan lapioon kuvan tavalla, siihen voi myös lisätä päälle pekoniviipaleen ennen paistamista, kuten on ilmeisen suosittua saksankielisessä osassa maata (näin olen kuullut). Lisukkeena syödään keitettyjä perunoita ja etikkavihanneksia, yleensä kurkkuja ja hillosipuleita. Juomana on yleensä tee tai valkoviini. Lapsille on tapana sanoa, ettei saa juoda cokista tai muuta hiilihapollista juustoruokien kanssa, koska siitä aiheutuu juustopallo mahaan. En tiedä mihin tuo perustuu ja onko edes totta...

Mieheni on töissä Valais'n kantonissa ja sieltä saa todella hyviä, voimakkaita pienten juustoloiden raclette-juustoja. Supermarketeista saa myös ihan tavallista, pastöroitua, miedomman makuista raclette-juustoa, joten jos on oikein pelokas listerian suhteen, voi huoletta syödä sitä.

Raclettegrilli löytyy varmaankin jokaisesta sveitsiläisestä taloudesta ja usein sen pääliosa on ikäänkuin parilalevy, jonka päällä voidaan valmistaa toista suosittua sveitsiläistä ruokaa, charbonnadea (eli "grillausta"). Kukin ruokailija grillaa eri laatuisia lihapaloja makunsa mukaan parilalla. Jostain kumman syystä sveitsiläiset ovat erittäin viehtyneitä "tee se itse"-ruokiin, eli jokainen ruokailija valmistaa oman annoksensa pöydässä.

Raskaana olevat naiset näyttävät olevan täällä ihan samanlaisia kuin Suomessakin: osa välttää kaikkea mahdollista, toiset käyttävät enemmän maalaisjärkeä. Minulta testattiin esim. toksoplasmoosi jo ihan alkuraskaudessa ja koska olen immuuni (kiitos kisut!?), olen syönyt esim. kuivattuja lihoja. Yleensä kovin kuivissa tuotteissa (kuivalihat tai kovat juustot) ei nimittäin ole listeriaa, sillä se tarvitsee kosteutta. Vakuumipakatut tuotteet olen näin ollen tietysti jättänyt syömättä.

Tänne Lausannen lähelle tuli muuten ensilumi viime yönä. Ei tuota nyt niin kauheasti ole, mutta edes vähän maa valkoisena. Ihan toista luokkaa luonnollisesti kuin Suomessa tällä hetkellä.

Nimien pähkäilyä

2010-11-24T10:13:00.000+01:00

Rv 21+3

Raskauden ollessa jo yli puolenvälin alkaa nimien päättäminenkin tuntua ajankohtaiselta. Joitakin nimiä olimme miettineet jo yritysvaiheessa ja meillä olikin jo tosi nättejä tytönnimiä valmiina sekä myös tytölle ja pojalle mukava nimipari. Mutta sitten ultrassa paljastui, että saammekin kaksi poikaa.

Lisää ongelmia tuottaa tämä kahden maan ja kielen välillä pyöriminen. Nimien pitäisi olla lausuttavissa helposti sekä suomeksi että ranskaksi, mikä tarkoittaa lähinnä sitä, että ne eivät sisällä esim. h-kirjainta (ranskaksi ei äännetä), ei outoja vokaaliyhdistelmiä (ou-ääntyy u ranskaksi, y on i jne.), ä:t ja ö:t voi unohtaa heti, myös monet "kovalta" kuulostavat konsonanttiyhdistelmät ovat täällä outoja (rk, tuplakonsonatit) ja pitkät vokaalit ääntyvät tietysti lyhyinä.

Lisähaastetta aiheuttaa minun suomalaisen sukunimeni valitseminen perheemme sukunimeksi, eli mitään Jean tai Pierre-tyyppistä nimeä ei todellakaan voi mielestäni sen pariksi laittaa. Muutenkin haluaisimme suhteellisen suomalaiset nimet, koska mahdollisesti muutamme Suomeen jossain vaiheessa.

Jossain vaiheessa saimme päähämme, että luontonimet olisivat kivoja, mutta koska parissa ystäväperheessä on jo todella kivat luontonimet nimenomaan pojilla, niin emme vain löytäneet yhtä kivoja ja jotenkin se tuntui myös matkimiselta. Lisäksi nimet eivät saisi kummassakaan maassa olla liian suosittuja. Tämä on muuten yllättävän vaikeaa. Suomessa harvinaisempi nimi on täällä helposti top 10:ssä ja toisinpäin. Negatiiviset mielleyhtymät henkilöihin (ex-kumppanit, koulukaverit tai julkimot) ohjaavat myös paljon nimien valintaa. Argh!

Meillä ei siis tällä hetkellä ole oikeastaan kuin toiselle nimi, josta todella paljon pidämme ja joka täyttää ylläolevat kriteerit. Hän on se rauhallisempi poju, minusta katsoen vatsan oikealla puolella. Vasemman puolen "jalkapalloilijan" nimi vaihtelee fiiliksen mukaan. Hän on ainakin tällä hetkellä se villimpi ja vauhdikkaampi ja nimikin saisi kuvastaa sitä. Tosin ehkä nimet vaihtavat poikaa syntymän jälkeen?

Miksi haluamme lapsia

2010-11-23T11:57:00.000+01:00

Ajatukseni ovet poukkoilevaa sorttia, joten minulla on tapana pohdiskella päivät pitkät kaikenlaisia fiksuja ja vähemmän fiksuja ajatuksia. Kuten sitä, miksi ylipäänsä haluta biologisia lapsia?

Vaihtoehtona biologiselle lapselle olisi tietysti esim. adoptio tai vapaaehtoinen lapsettomuus, jos jätetään laskuista se, että ei saa lasta vaikka haluaisi. Nykyajan ihmisen elämä on huomattavasti hankalampaa kuin esi-isiensä tässä suhteessa. Heillä ei juuri ollut valinnanvaraa ehkäisykeinojen vähyyden vuoksi: jos harrastit seksiä, tuloksena oli useimmiten ennemmin tai myöhemmin vauva. Nykyään voimme "päättää" haluammmeko lapsen ja milloin.

Myös jos ajatellaan (muita) eläimiä, tilanne on hieman samankaltainen. Eläimiä ajaa jokin vaisto parittelemaan ja seurauksena on pikku eläin. Ne eivät tajua näin tehdessään tulevaa lopputulosta. Mutta me tiedämme, mitä seuraa ja vieläpä tavoittelemme sitä. Tietenkin voidaan puhua vauvakuumeesta, uteliaisuudesta, kokeilunhalusta, uuden elämänvaiheen aloittamisesta jne. Ovatko nämä kuitenkaan tyhjentäviä selityksiä tai syitä tehdä jotain, mikä vaikuttaa niin triviaalilta (koska se tapahtuu useimmille planeettamme asukkaille), mutta josta ihmiset ovat kuitenkin tehneet niin ainutlaatuista? Lapsen saaminen, joka onnistuu niin monelta, ei siis tunnu äkkiseltään kovinkaan suurelta saavutukselta ja siltikin sitä pidetään usein oman elämän suurimpana asiana.

Myönnetään, olen myös utelias. Olisimme voineet adoptoidakin, mutta olin utelias tietämään, miltä tuntuu olla raskaana ja se tuntuu hieman itsekkäältä. Pitääkö meidän lisääntyä, jotta minä saisin tietää miltä tuntuu synnyttää? Enkä vielä tiedä, mitä on olla vanhempi. En tiedä, miltä tuntuu kantaa kokonaan vastuu toisesta ihmisestä itseni lisäksi. En osaa kaivata vauvantuoksua tai hiekkalaatikkoleikkejä. Suhtaudun lapsiin ehkä enemmän "luontodokumenttina", elävänä ja muuttuvana empiirisenä tutkimuskohteena siitä, mitä on kasvaa ihmisyksilöksi. Odotan hetkiä, jolloin lapsen sanoessa jotain hassua tai jonkin yksinkertaisen totuuden, en voi olla tuntematta haikeutta tuon hetken katoavaisuudesta. Lapset jollakin tavalla muistuttavat meitä siitä, minkä olemme itse menettäneet kauan sitten: viattomuudesta ja rajattomasta uskosta kaiken mahdollisuuteen.

Tämä minun ja mieheni luontoprojekti tulee olemaan suurin yhteinen haasteemme ja odotan sitä mielenkiinnolla. Tänä aamuna mieheni kysyi:"Voitaisiinko me adoptoida pieni tyttö näiden poikien jälkeen?" Vastasin, ettei niitä lapsia taida saada valita kuin supermarketista, vaan pitää ottaa se mikä annetaan. Niin, haasteita tulee riittämään monellakin saralla...

Suku on paras

2010-11-22T17:36:00.000+01:00

Eikös olekin söpöä... Pidimme viikonloppuna miehen vanhempien luona sveitsiläisille sukulaisille myöhästyneen hääillallisen, joka oli lähinnä suomalainen noutopöytä karjalanpaisteineen, lanttulaatikkoineen ja piirakoineen. Tietysti allekirjoittaneen kokkaamana. En ole koskaan ennen laittanut ruokaa 16 hengelle! Saimme miehen kummisedältä ja -tädiltä lahjaksi ylläolevan "kuivaustelineen", jonka täti oli askarrellut ja pankkiirikummisetä täyttänyt sukat. Voitte varmaan arvata mitä sukissa oli täytteenä:) Ensimmäinen kunnon koriste lastenhuoneeseen on siis saatu.

Toinen juttu lastenhuoneeseen tulee miehen äidiltä, joka on taiteilija. Hän on joskus vuosia sitten maalannut alla olevan akvarellin perheen edesmenneestä Chloe-kissasta, joka oli minullekin hyvin rakas ja ensimmäisiä, jotka olivat toivottamassa minua lämpimästi tervetulleeksi tänne Sveitsiin kolme vuotta sitten.

Illallinen oli suurmenestys, erityisesti lanttulaatikko sai ihailua osakseen. Suomalainen perinne yhdistää makeita ja suolaisia, happamia ja imeliä makuja on täällä outo ja eksoottinen, mutta mitä ilmeisimmin pidetty.

Tietenkin myös niitä mahantaputtelijoita riitti. Minua ei juurikaan haittaa se, että ihmiset haluavat koskettaa vatsaa. Kun vielä saamme kaksoset, niin kaikilla riittää päiviteltävää. Mieheni suvussa on useampia kaksospareja, joten sinänsä se ei ole heille uutta. Jollakin mystillisellä tavalla se kyllä sitoo minutkin vielä enemmän tämän suvun jäseneksi, koska toistan (tahtomattani) suvun perinteitä kaksosilla.

Vauvat mylläävät nykyään mahassa kuin viimeistä päivää. Voisin joskus jopa vannoa nähneeni myös paljain silmin mahassa liikettä päältäpäin katsottaessa ja tuntenut kädellä liikkeet, tietysti miehen poissaollessa. Miesparka kun ei ole vielä saanut nähdä tai tuntea ipanoita muuten kuin ultrien välityksellä. Mutta ehkä pian...

Minulla on unelma

2010-11-18T14:55:00.000+01:00

Niin, minulla oli unelma ja ehkä toinen ja vähän useampikin. Moni niistä on toteutunut ja jotkut vielä ehkä edessä. Eräältä matkaltaan kiivettyään Kilimanjarolle äitini lähetti minulle postikortin, jossa oli tuon kyseisen vuoren kuva. Tekstiksi hän oli kirjoittanut: "Minun unelmani on toteutunut, tee sinä samoin."

Aiemmat unelmani liittyivät pitkälti maailman näkemiseen, sen kiertämiseen reppu selässä paikallisten joukossa, yleensä yksin. Unelmoin kyllä samaan aikaan myös pysyvästä parisuhteesta ja lapsista, perheestä ja tietystä siihen liittyvästä elämäntavasta. Itselleni lapset eivät koskaan ole olleet mikään ihana söpöstelyjuttu, vaan paremminkin juuri elämäntapa, elämänvaihe, jossa saa nähdä jatkuvan muutoksen omin silmin.

Kerran sitten eräällä matkallani Etelä-Amerikassa törmäsin erääseen mukavaan sveitsiläisnuorukaiseen ja loppu on klassisesti historiaa. Vähitellen unelmoimassa ei ollut vain minä, vaan myös kumppani, mikä tietysti mahdollisti konkreettisemmin myös haaveet lapsista.

Usein kuulee sanottavan "Varo mitä toivot, se saattaa toteutua." Monesti tämän raskauden aikana olen huomannut miettiväni, mistä oikein haaveilin kun niin kovasti toivoin lasta. Alussa oli pahoinvointia, sitten iski iskias ja nyt vauvojen kuitenkin niin toivotut liikkeet tekevät kovin kipeää. Kaiken lisäksi jostain alitajunnasta alkaa tunkea esiin paniikki, mitä meidän elämästämme oikein tulee kahden huutavan käärön kanssa? Olemmeko me enää me? Olenko minä enää minä? Joskus tuntuu, että minun oma itseni on katoamassa minusta ja tilalle tulossa jotain muuta. Ehkä se on joku, jota kutsutaan äidiksi?

Siltikin, se on juuri sitä mitä itse asiassa koko ajan halusin. Halusin nähdä, miten lapsen saaminen kasvattaisi ja muuttaisi minua. Sen kaltaista kasvamista ei voi kokea millään muulla tavalla, kuin olemalla jonkun vanhempi.

Minulla on edelleen unelmia, joitakin suuria, mutta enimmäkseen pieniä asioita. Sellaisia, jotka voivat muuttaa koko maailman, päivä kerrallaan.

Täällä ei ole neuvoloita - eikä neuvolan tätejä

2010-11-17T10:02:00.000+01:00

Eilen olin taas käymässä omalla gynekologillani raskauden seurannassa. Tai siis valitsin hänet lääkärikseni kun sain tietää olevani raskaana. Täällä Sveitsissä ei ole samanlaista neuvolasysteemiä kuin Suomessa, joten jokainen hoitakoon asiansa miten parhaaksi näkee.

Sairausvakuutusjärjestelmä on myös yksityinen ja se, miten paljon vakuutus korvaa raskaudesta, riippuu vakuutuksestasi. Minimissään sen on korvattava seitsemän käyntiä lääkärillä raskauden aikana, seulontaultrat, sairaalassaolon synnytyksen aikana sekä jälkitarkastuksen. Sen sijan esim. sairaalahoito ennenaikaisen synnytyksen varalta ei sisälly hintaan, vaan sisältyy omaan henkilökohtaiseen maksukattoon, joka taas riippuu siitä, kuinka paljon maksat perusmaksua kuussa.

Koska odotamme kaksosia, vakuutusyhtiön pitäisi periaatteessa joustaa hieman noista minimeistä ja sallia ylimääräiset lääkärikäynnit ja ultrat (jää nähtäväksi). Tähän mennessä olen käynyt lääkärissä neljä kertaa sekä erikseen ultrassa kaksi kertaa:

Rv 7+4, omalla lääkärillä, jolloin ultrassa jo paljastuivat kaksoset sekä tehtiin normaalit sisä- ym. perustutkimukset ja otettiin erinäisiä kokeita
Rv 10+1, omalla lääkärillä, jolloin ultrattiin jälleen että muksut ovat vielä hengissä
Rv 11+3, NP-ultra erityisellä ultra-lääkäriasemalla, jolloin otettiin myös verikoe, riskiluku oli 1:51000 (seulonnoista kaksosten ollessa kyseessä myöhemmin lisää)
Rv 17+1, omalla lääkärillä, jolloin tuloksista keskustelua ja taas ultra
Rv 19+2, ultra ultra-asemalla, ei varsinainen rakenneultra (joka tulee viikolla 23), vaan ylimääräinen seurantaultra kaksosten vuoksi, tosin rakenteet ja sukupuoli jo katsottiin, kaikki ok
Rv 20+2 (eilen), omalla lääkärillä, jolloin katsottiin vain kohdunkaulan tilanne (kiinteä ja kiinni) ja kuunneltiin vaihteeksi dopplerilla sydänäänet

Verikokeita on myös otettu aika liuta, mm. kilpirauhasarvot kolmeen kertaan. Ensin ne olivat yläkantissa ja sitten normaalit, mikä tapahtuu usein raskauden aikana. Sen sijaan ymmärtääkseni Suomessa niitä ei testata mitenkään rutiininomaisesti juuri tuon mahdollisen heittelyn takia. Myös toksoplasmoosi testataan yleisesti (olen immuuni, jee). Vitamiinien lisäksi olen myös lääkärin määräyksestä popsinut rautaa ja magnesiumia.

Lääkärini on oikein mukava tsekkiläissyntyinen rouva, jonka kanssa voin puhua englantia. Osaan kyllä suht hyvin ranskaakin, mutta lääketieteellisten asioiden ollessa kyseessä en halunnut riskeerata mitään ymmärryksestä. Seuranta on siis melko tiivistä ja suomalaiseen makuun tuntuu, että hieman tarpeetontakin joka kerran lääkärin tarkistaa kun yleensä jutut ovat luokkaa "onko pissassa sokeria" (ei ole). Täällä on ilmeisesti myös paineita jonkinlaisen neuvolasysteemin kehittämiseen, koska ymmärrettävästi on kallista laittaa lääkäri asialle joka kerta. Jos taas jotain erikoista tai akuuttia ilmenee, on yleensä lähtö sairaalaan joka tapauksessa.

Vauvat liikkuvat jo kovasti, toinen potkii rakkoon sen verran kovaa, että nyt pitää lähteä jaloittelemaan :)

"Eikä tässä vielä kaikki..."

2010-11-15T09:48:00.000+01:00

Plussan jälkeen sitä alkaa miettimään, milloin kertoa tutuille uutisista. Koska olemme olevinamme "järkeviä" ihmisiä, halusimme tietysti odottaa jonkinlaisen varoajan ennen kuin ilmoittaisimme perheelle ja ystäville lisääntymisestämme. Samaan aikaan meillä olivat menossa vielä erittäin salaiset naimisiinmenovalmistelut, joten kerrottavaa olisi hieman enemmänkin.

Käytyäni lääkärini ultrattavana viikolla seitsemän suunnitelmamme aikaistuivat hieman, sillä saimme tietää suureksi yllätykseksemme odottavamme kaksosia. Tämä tarkoitti sitä, että tuleva Suomen matkamme ei olisi pelkästään naimisiinmeno- vaan myös tarvikkeidenruinausmatka. Eli minun oli pakko paljastaa muutamalle jo lisääntyneelle ystävälleni tuplista, jotta säälistä dumppaisivat meille vanhat vauvanvaatteensa. Tästä lähtien tasaisin väliajoin olemme tehneet paljastukset erinäisille ihmisille ja ilmeet ovat kyllä näkemisen arvoiset, kun juttu aina vain jatkuu:

"Meille tulee vauva! Tai itseasiassa kaksi! Niin, ja mentiin naimisiinkin! Ja hei, mieheni muuten otti minun sukunimeni!" Onneksi viidakkopuhelin on melko tehokkaasti hoitanut tiedonkulun molempien kotipaikkakunnilla. Isoäidit ja tädit - nuo armoitetut viestinviejät...

Lopullinen paljastuminen on tapahtumassa nyt, tänään. Viikonloppuna saivat viimeiset mieheni kavereista tietää kasvotusten juhlien merkeissä ja tänään olemme päättäneet julkistaa uutiset lopuillekin tutuille proosallisesti naamakirjassa vaihtamalla suhdestatuksen ja ehkä laittamalla kuvaksi kaksostenvaunut. Tai jotain muuta vihjailevaa. Mahakuvaa en mielelläni laittaisi, en ole vieläkään tottunut tuohon valtaisaan kasvavaan jalkapalloon, joka roikkuu etumuksessa.

Niin - eikä tässä vielä kaikki: meille tulee kaksospojat!!!!

Tapahtunut tähän mennessä eli yrityksen lyhyt historia

2010-11-12T11:06:00.000+01:00

Nyt on raskausviikko 19 jo lopuillaan, joten paljon on tietenkin jo ehtinyt tapahtua. Alkuun siis. Aloimme yrittämään virallisesti tämän vuoden alusta kun arvelimme malarialääkitystä vaatineen matkamme karenssiajan olevan ohi. Ensimmäiset kuukaudet kuluivat vaihtelevan jännittävissä tunnelmissa. Joka kuukausi yhtä lukuunottamatta esiintyi säännönmukaisesti mahanipistyksiä noin viikko oletetun ovulaation jälkeen. Yhden kerran kuukautiset olivat jopa kaksi viikkoa myöhässä, mutta raskaustestit näyttivät negatiivista.

Kun ikääkin oli itselläni tuolloin jo 35 vuotta ajattelin kauhuissani joko vaihdevuosien alkaneen liian aikaisin tai kiertoni muuttuneen jotenkin PMS-oireiseksi, minulla kun ei koskaan moista ole aiemmin ollut. Suurimman osan aikuisikääni olen ollut ilman hormonaalista ehkäisyä, joten ajattelin tuntevani oman ruumiini suhteellisen hyvin.

Yhdessä kierrossa testasin myös ovulaation, koska halusin tietää josko mitään ylipäätään tapahtuu. Siitä tuli plussa ja jatkoimme yritystä. Mitään apinan raivolla yritystä meillä ei missään vaiheessa ollut, mutta kuitenkin enemmän kuin TJOT-meininkiä (ja kyllä, olen jo vuosia aiemmin lukenut vauvakuumeisten foorumeja ja blogeja, joten termit ovat sen mukaisia...)

Joidenkin kuukausien jälkeen lopetin hätäpäätestailut, koska testeihin menevä raha alkoi harmittaa. Eli odottelin kärsivällisesti tuon ei-toivotun sukulaistädin vierailua. Kunnes sitten heinä-elokuun vaihteessa olin taas viikon verran myöhässä.

Sunnuntaina puhuin miehelleni, että pian testaan. Ei tullut kuitenkaan testattua viikonlopun aikana. Maanantaiaamuna kun mies oli lähtenyt töihin, ajattelin, että antaa mennä. Minulla oli ollut aikamoisia alavatsakipuja jo pari viikkoa ja nyt niihin oli liittynyt myös selviä repäisykipuja. Jotenkin minusta tuntui jo etukäteen, että nyt se plussa tulee. Ja tulihan se. Oli kumma tunne soittaa miehelle junaan, että plussa tuli. Hän oli hieman närkästynyt siitä, että en ollut halunnut testata yhdessä hänen kanssaan, mutta leppyi pian. Illalla sitten ihmeteltiin yhdessä, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.

In medias res

2010-11-11T08:52:00.000+01:00

Pyörittelin aikani mielessäni, miten tämän blogin aloittaisin. Sitten totesin, että tässä ollaan niin pitkällä, että mennään vain suoraan keskelle tapahtumia. Olen jo joitakin vuosia suunnitellut blogin aloittamista, en vain osannut päättää mistä aiheesta. Olen siis kiinnostunut monista eri asioista...

Tulevan perheenlisäyksen johdosta on kuitenkin minussa tapahtumassa juuri se muutos, jota olen toivonutkin: kehon lisäksi muuttuu mieli ja olen joutunut ajattelemaan elämää täysin uudelta kannalta. Yksi syy haluta (biologisia) lapsia oli minulle juuri tuo muutos, halu nähdä miten minä itse voin kasvaa ihmisenä.

Pääasiallinen syy tähän blogiin on siis dokumentoida ajatuksiani odotus- ja toivottavasti myös vauva-ajalta. Mukaan tullee mahtumaan myös kiinnostavia yksityiskohtia raskauden seurannasta ulkomailla.